Eli uusi projekti, johon kaikki asiasta innostuvat fanit saavat halutessaan antaa oman panoksensa. Ideana olisi koota Hopeanuoli-aiheinen tilkkutäkki, jota varten jokainen innokas saa neuloa tai virkata oman, noin 10 x 10 cm kokoisen tilkun - useammankin. Ne, joilta löytyy taitoa, voivat tehdä Hopeanuoli-aiheisia kuvioita tilkkuihinsa, mutta myös tavallisia tilkkuja tarvitaan. Jokainen tilkku on arvokas.
 
Tilkkutäkki, joita olisi tavoitteena saada 1 tai 2 kokoon, tulee yhdeksi Hopeanuoli-arpajaisten pääpalkinnoista 1.9 pidettävässä Löytökoiralauantai -tapahtumassa. Arpajaisten tuotto menee eläinsuojelukohteen hyväksi.
 
Jos tilkkuja satuttaisiin saamaan enemmän kuin kahden peiton tarpeiksi, niitä voidaan käyttää tuleviin Suomen Hopeanuoli-fanit (ry):n projekteihin palkintoina. Tavallisista tilkuista koostettuja peittoja voisi myös lahjoittaa hyväntekeväisyyteen esimerkiksi vähävaraisia tai kodittomia ihmisiä auttaville yhdistyksille, kuten Ohi älä käy ry.
 
Eli sukkapuikot heilumaan, kun on valmiita tilkkuja, pistäkää Äffälle mailia affaokami at hotmail.com niin sovitaan toimitustavasta. Varmaan suurin osa menee postilla, mutta joissain tapauksissa tilkut voi myös antaa livenä, jos esim. nähdään Hopeanuoli-miiteissä tai muuten osutaan samaan päähän Suomea samaan aikaan! =)
 
Projektin suhteen pidän varmaan esim. elokuun alussa tai heinäkuun lopussa Tampereella tai Hopeanuoli-larpissa Juukassa talkoot, joissa tilkkutäkki kootaan porukalla kasaan. (Tampereella päin asuvat voivat ilmoitella, jos olisivat kiinnostuneita osallistumaan talkoisiin. =)