Huom, sisältää jonkin verran spoilereita.
Tulin tuossa tänään nähneeksi erään vaikuttavimmista piirroselokuvista, joihin olen koskaan törmännyt. Kiitos Suola Kuupielessä -blogin, jossa oli arvostelu Ringing Bellistä. Elokuva oli sen verran vaikuttava, että katson aiheelliseksi sanoa itsekin sanasen siitä ja ennen kaikkea suositella sen katsomista kaikille muillekin!
Ringing Bell on tarina Chirin-nimisestä nuoresta pässistä. Energisellä Chirinillä on kaulassaan kello, jotta hänen äitinsä voisi löytää hänet. Chirinin huoleton elämä muuttuu dramaattisesti, kun vuorten susikuningas hyökkää lampaiden kimppuun. Chirinin äiti saa surmansa suojellessaan Chiriniä ja alkujärkytyksen jälkeen Chirin päättää toimia. Hän kokee maailman olleen epäreilu, kun lammas joutuu kuolemaan suden toimesta ja päättää kostaa sudelle. Muiden lampaiden tuijottaessa toimettomana pieni Chirin suuntaa yksin vuorille.
Chirin saa kuitenkin huomata, ettei hänestä ole vastusta sudelle. Niinpä hän päättää seurata sutta ja vaatii tätä opettamaan hänelle, kuinka olla susi. Alkuun susi ei ota häntä vakavasti, mutta myöntyy lopulta kouluttamaan häntä. Chirin harjoittelee taistelemista joka päivä ja hänen ulkonäkönsä muuttuu karummaksi ja susimaiseksi.
Aluksi tarina jostain karitsasta kuulosti äärimmäisen tylsältä, mutta lampaan muuttuminen susimaiseksi herätti mielenkiintoni. Kasvaisiko hänelle torahampaat? Söisikö hän lihaa? Miten muut lampaat suhtautuisivat siihen? Torahampaiden sijaan Chirinille kasvaa kuitenkin terävät sarvet, eikä se muutenkaan varsinaisesti muutu sudeksi. Ympäristö vain tekee hänestä erilaisen kuin idyllisellä laitumella elävistä lajitovereistaan.
Tarinan susi on myös vaikuttava olento, upeasti toteutettu ja animoitu. Jännittävä asetelma, että nuoren Chirinin äidin surmaajasta tuleekin Chirinille eräänlainen mestari. Toki Chirinin tavoite on kostaa sudelle ja surmata tämä, mutta ajan kanssa hänen tapansa ajatella muuttuu ja sudesta tulee hänelle eräänlainen isähahmo.
Osittain tarina varmasti iski minuun, koska tulin juuri Alpeilta ja elokuva sijoittuu hyvin samankaltaisiin maisemiin. Tuli jopa nähtyä vuorten juuressa laiduntavia lampaita Itävallassa autoillessa. Chirinin halu taistella lammasmaisen passiivisuuden sijaan viehätti myös. Pidin hänen kasvutarinaansa omalla tavallaan hyvin rohkaisevana: elämässä pääsee sinnikkyydellä juuri niin pitkälle kuin yrittää.
Chirinin lapsuus suden matkassa toi vähän mieleeni Ruohometsän kansasta tekemäni Inlerni-fanitarinan, jossa nuori kaniininaaras elää kulkukoiran kanssa, karaistuu ja oppii taistelemaan. Painii siis ihan eri sarjassa kuin normaalit villikaniinit. Jotenkin tällaiset tarinat puolustuskyvyttömien lajien edustajista, jotka pistävätkin hanttiin pedoille, ovat paljon mielenkiintoisempia kuin nämä eläimet normaaleissa ympyröissään.
Toinen tarina, joka Ringing Bellistä tulee mieleen on Arashi No Yoru Ni - tarina suden ja vuohen ystävyydestä. Kaunis elokuva sekin, hyvin liikuttava. Henkilökohtaisesti pidin kuitenkin Ringing Bellistä paljon enemmän, joten ei minusta huono juttu, että tavallaan samasta aiheesta on kaksi eri elokuvaa tehty. RB:ssä pidän perinteisestä kauniista piirrosanimaatiosta ja yksinkertaistetusta karusta maailmasta. ANYNin toteutustyyli on ihan mielenkiintoinen ja massasta poikkeava. (Piirrosanimaation näköiseksi tehtyä 3D:tä, ellen pahasti erehdy?)
Nämä tarinat ovat loppujen lopuksi aika erilaisia ja suosittelen kyllä lämpimästi kummankin katsomista kaikille, jotka eläinanimaatioista pitävät. Puhuttelevia ja ajatuksia herättäviä tapauksia.
Kommentit