Siitä on nyt 10 vuotta ja nelisen kuukautta aikaa, kun sain päähäni mummolan vinttikamarissa piirrellessäni värittää Hopeanuolen pinkiksi. Elettiin kesää 2004, jolloin täytin 16. Aloitin seuraavana syksynä lukion. Julkaisin Hopeanuoli.comin vanhan foorumin fanitaideosiossa sarjiksen, jossa Hopeanuoli on vahingossa joutunut pinkkiin rinnakkaistodellisuuteen ja kohtaa vastineensa Pinkkinuolen. Pian innostuin tekemään sarjalle jatkoa ja keksimään erilaisia juonenkäänteitä. Sarja eteni aikalailla improvisaation turvin ja tein sitä aika rennolla kädellä ottamatta laadusta sen kummempia paineita.

Hiljalleen sarja ja sen hahmot kävivät minulle itselleni tutuiksi ja rakkaiksi. Olin aika yksinäinen jouduttuani luonnontiedelukioon suurimman osan kavereista päästyä kuvataidelukioon, jonne pääsy jäi minulla pisteestä kiinni. (Tekisi mieli sanoa, että varmaan näkee Pinkkiksen laadusta, miksei onnannut, mutta totuus lienee, että vaikutusta oli myös peruskoulun huonolla keskiarvolla, joka muodosti puolet pisteistä, hemmetin pakkoruotsi ja pakkoenglanti...) Vietin siis aika ison osan väli- ja hyppytunneista yksin käytävillä Pinkkinuolta piirrellen, vaikka toki sitä pari mukavaa tyyppiä tuli uudessakin koulussa tutuksi.

Lukio päättyi ja Pinkkinuoli jatkui. 2009 muutin Raaheen päästyäni Lybeckerin animaatiolinjalle. 31.7.2010 julkaisin viimeiset 3 sivua (98, 99 ja 100) Pinkkinuolen viimeiseen osaan 60. Tuntui kivalta, että oli saanut pitkään jatkuneen projektin päätökseen, vaikkei se mikään mestariteos ollutkaan. Toimimattomaksi menneitä sivuja lukuunottamatta vanha versio löytyy edelleen Pinkkinuoli-keskuksesta, nettisivulta, jota en pääse enää päivittämään tai poisamaan Antiworld-tunnukseni mentyä pois käytöstä. 2011 minulta pyydettiin haastattelu Get Inspired! -blogiin ja se julkaistiin otsikolla Äffä - Pinkkinuolen "äiti", jos kiinnostaa lueskella.

Pinkkinuolen päätyttyä olen moneen otteeseen yrittänyt aloittaa jotain kokonaan itse keksittyihin hahmoihin pohjautuvaa projektia, josta saisi samanlaisen mukavan henkireiän. Tosinuolten ja epänuolten erilaiset persoonat juurtuivat kuuden vuoden aikana syvälle mieleeni ja niistä on hankala luopua. Karavaanarikoirat oli eräs tällainen viritelmä, jonne olin aikonut sijoittaa Pinkkiksestä tutut persoonat uusiin, Hopeanuolesta erillisiin raameihin. Jotenkin innostus siihenkin kuitenkin lässähti erinäisistä syistä. Kaipasin vanhaa Pinkkinuoli-sarjaa, mutta tuntui hölmöltä ajatukselta tehdä Gingaan pohjautuvaa fanisarjista sen sijaan, että kehittelisi jotain kokonaan omaa, jota voisi vaikka joskus julkaistakin omakustanteena...

Pinkkinuoli päättyi, mutta Hopeanuoli-fanitus jatkui. 2012 olin mukana pistämässä pystyyn Suomen Hopeanuoli-fanit ry:tä, jolle alettiin tehdä kerran vuodessa ilmestyvää Tähdenlento-jäsenlehteä. Ykkösnumeroon ei tullut sarjakuvia ollenkaan, joten jossain vaiheessa keksin kysyä muilta yhdistysaktiiveilta, mitä nämä tuumaisivat Pinkkinuolesta jäsenlehdessä. Olihan tuo re-make -versio välähtänyt mielessä joskus ennenkin ja nyt sain tavallaan järkevän syyn tehdä sitä, kun tekisin samalla yhdistysaktiivihommia tuottamalla sisältöä kannatustuotteena toimivaan jäsenlehtijulkaisuun.

Päätin aloittaa sarjan ns. puhtaalta pöydältä. Ensimmäisen version juonikuviot menisivät uusiksi, hahmoja karsittaisiin, uusia tulisi tilalle ja niin edespäin. Vähän ideoita ja ajateltavaa sain, kun Nara arvosteli Tähdenlennon Suola Kuupielessä -blogissaan ja uhrasi tällä hetkellä parisivuisen Pinkkinuolen re-make -version arvosteluun kiitettävän paljon palstatilaa. Re-makessa pitää panostaa siihen, että sarjan jutut selviävät selkeämmin myös lukijoille. Vanhassa Pinkkinuolessa lienee paljon sellaista settiä, mikä ei oikein aukea kellekään muulle kuin minulle itselleni ja en yhtään ihmettele, jos Hopeanuolen muuntelu erinäköisiksi on vaikuttanut sarjan ainoalta vitsiltä.

Tällä hetkellä pähkäilen, mitä seuraavat sivut tulevat sisältämään, etten vanhan Pinkkinuolen tapaan sortuisi kuljettamaan juonta liian nopeasti ja liian paljon hahmoja ei tupsahtelisi kerrala mukaan. Haluan myös, että sarja yllättää.

Viime päivinä yksityiselämässä on tapahtunut mukavia käänteitä, mikä tuntuisi herättäneen kuukausitolkulla kuolleena maanneen inspiraationi henkiin ja olen löytänyt itseni suunnittelemasta hahmoja ja juonikuvioita Pinkkinuoleen.

Minun olisi oikeastaan kuulunut jo piirtää Tähdenlennon kolmanteen numeroon tulevat sivut, mutta koska en löytänyt asunnostani lyijykynää (fail) on toistaiseksi tullut vain noita oheisessa kuvassa näkyviä suunnitelmia... Onneksi deadlinea siirrettiin kuukaudella eteenpäin...

Sain tässä hetki sitten viestiä Tähdenlennon päätoimittajan virkaa hoitavalta Spyrolta, että Pinkkinuolta saisi tehdä seuraavaan lehteen peräti 4 sivua! Tämä antaa ainakin mahdollisuuden viedä tarinaa rauhassa eteenpäin. Seuraava juonenkäänne on ainakin tekstin muodossa jo paperille hahmoteltu, samoin pari muuta re-makeen tulevaa sivujuonta. Ja näitä ei tosiaan ollut alkuperäisessä Pinkkinuolessa.

Eräs paljon päänvaivaa tuottanut hahmo on sarjassa esiintyvä vanha alteregoni Äffä. Nykyisinhän altterinani toimii lonkerosusi Rotwolfin, jota en haluaisi sekoittaa Hopeanuoli-juttuihin (nojoo, miittiryhmäkuvissa esiinnyn tällä altterilla, mutta se lienee vähän eri asia...) ja Rottis voisi olla vähän kyseenalainen hahmo kaikenikäisten julkaisussa...

Spoilaan sen verran, että Äffä tulee mukaan Pinkkinuolen re-makeen tuossa vanhassa hopeanuolimaisessa ulkoasussaan, muttei peeloile siellä ärsyttävästi huomion keskipisteenä, kuten vanhassa Pinkkinuolessa tuppasi käymään. Toki sarjan piirtäjällä - tai hänen ulottuvuusheijasteellaan, jos tarkkoja ollaan - tulee oma tärkeä roolinsa olemaan. Joku saattaa jopa arvata jotain läheltä liippaavaa, mutta eiköhän se selviä sitten aikanaan. Äffän pööpöilyt liittyvät kuitenkin oleellisesti sarjan perusjuoneen, joten vanhan altterini mukanaolo anteeksiannettakoon.

Muita alteregoja en varmaankaan Pinkkinuoleen ala tällä kertaa tunkea, menisi varmasti turhan sekavaksi. Luulen, etteivät esimerkiksi sarjassa seikkailleet Sasutädin, Gomiksen ja Spyron hahmot oikein auenneet monillekaan lukijoista. (Theh, pakko muuten kertoa hauska juttu tähän liittyen.. Nimittäin eri Spyro kyseessä kuin edellä mainittu lehden päätoimittaja, mikä selvisi minulle hupaisasti, kun ensi kertaa tapasin livenä tämän nykyisen päätoimittaja-Spyron.. Luulin nimittäin tuolloin, että hän oli Pinkkinuoli-sivujen viekussa ym. pyörinyt Spyro ja pelkäsin saavani lättyyn, kun olin juuri tämän Pinkkis-Spyron suosikkihahmon eli Voldemortnuolen tapattanut sarjan lopputaistelussa... Hämmennys oli molemminpuolinen, kun menin tältä eri Spyrolta sitten Ginga-miitissä pyytelemään asiaa anteeksi.)

Myös Hopeanuoli- ja Ruohometsän kansa -fanihahmoni Blanken ja Inlernin jätän suosiolla pois. Jälkikäteen nolottaa, etten sarjassa edes mitenkään selittänyt, keitä nämä hahmot ovat.

Nuolista itsestään en tällä hetkellä osaa sanoa mitään varmaa, mutta koko lössiä tuskin sarjassa nähdään. Mutanttinuolet jättänen pois, jossei ilmene mitään erityistä juonellista syytä lisätä esim. taikomiskykyisiä nuolia mukaan. Teletappinuolia tulee kyllä ikävä. Ja Muuminuolia. Toisaalta, jossain vaiheessa tulevat tekijänoikeudellisetkin seikat mietittäviksi. Hopeanuoli-fanilehdessä nyt voi vielä Hopeanuoli-hahmoja sarjakuvaan lainata...

Itse sarjan sanomaakin pitäisi miettiä, onko siinä joku syvällisempikin viesti kuin sekopäisiä hahmoja pööpöilemässä ympäriinsä ja hyviksiä ja pahiksia tappelemassa keskenään... Ainakin eräs itseäni kiinnostava teema olisi pohtia, onko todella olemassa "hyviä ja pahoja", mitä kaiketi yritin jotenkin ilmentää vanhassakin Pinkkinuolessa, tosin vähän huonolla menestyksellä ehkä. Kun jos ajatellaan todellisen maailman sotia ja poliittisia vastakkainasetteluja niin tuskin mikään osapuoli on ikinä mikään täydellisen hyvä tai toinen puoli täydellisen paha. Toista osapuolta demonisoimalla pyritään ehkä niitä omia julmuuksia sitten piilottelemaan...

Toisaalta, Pinkkis on kevyt huumorisarja, en tiedä, onko sellaisella pakko mitään syvällisempää sisältöä ollakaan.. Kyllähän huumori ja hauskuus on sellainen tärkeä asia, mikä tekee jo itsessään elämästä elämisen arvoista ja auttaa kestämään vaikeammatkin ajat paremmin.