>>> SPOILERIVAROITUS! <<<

Kävin katsomassa uuden Jurassic World -elokuvan, joka on jatkoa eeppiselle Jurassic Parkille. Näin alkuperäisen elokuvan ensikertaa kuusivuotiaana kaverin luona ja aiheuttihan tuo painajaisia.. (Samoihin aikoihin näin Hopeanuolet ensi kerran, näin vuoron perää unia huoneeseeni hyökkäävästä t-rexistä ja Akakabutosta..) Siitä huolimatta olen aina pitänyt Jurassic Parkeista - eritoten velociraptoreista.

Olikin piristävää huomata, että uudessa elokuvassa vanhat kunnon raptorit ovat hieman erilaisessa roolissa. Nehän ovat yleensä olleet ns. vaarallisimmat pahikset, ihmisiä syövät älykkäät pedot. Laumasaalistajina ne ovat kuitenkin aina vedonneet tällaiseen koirien ja susien ystävään.

Elokuvassa entinen Jurassic Park -puisto on avattu uudelleen modernilla teknologialla. Turistirysän lomassa Chris Prattin esittämä eläinten kouluttaja Owen Grady tekee tutkimustyötä raptorien parissa ja kouluttaa näitä.

Raptoreista ei sentään ole vielä tehty mitään kotipuudeliversioita, vaan ne ovat silti villieläimiä. Totuttuaan Oweniin syntymästään saakka elokuvan raptorinelikko Blue, Charlie, Delta ja Echo ovat muodostaneet häneen erilaisen suhteen kuin muihin ihmisiin. Owen esitelläänkin eläimiin eritavoin, kunnioittavasti suhtautuvana kaverina - minkä vuoksi elokuvan loppupuoli olikin minulle hitusen pettymys.

Elokuvan eräänlaisena ihmispahiksena näyttäytyy InGenin turvallisuuspäällikkö Vic Hoskins, joka haluaisi kouluttaa velociraptoreita armeijan käyttöön. Geenimuuntelutekniikalla luodun t-rexiäkin isomman hybrididinosauruksen päästyä karkuun Owen joutuukin vasten tahtoaan tositoimiin raptoreiden kanssa.

Pidin kovasti kohtauksesta, jossa koulutetut raptorit toimivat ikään kuin laumassa ajavat metsästyskoirat ja jäljittävät isompaa dinosaurusta. Ymmärrän kyllä, että joillekin vanhojen Jurassic Parkien faneille tämä saattaa olla pettymys, mutta itse pidin siitä, että raptorit nähdään muunakin kuin tappavina petoina. Owen ajaa kohtauksessa maastossa moottoripyörällä raptoreiden rinnalla ikään kuin niiden kanssa juoksevana alfayksilönä.

En osaa ihan päättää, pidänkö hyvänä ratkaisuna, että raptorit ovat silti yhä villejä ja vaarallisia muille ihmisille. Owenkaan ei voi täysin luottaa niihin joka tilanteessa ja muut ihmiset raptoreiden lähellä ovat suoranaisessa hengenvaarassa. Menisikö niiltä katu-uskottavuus, jos eivät heti tilaisuuden tullen yrittäisi tappaa vieraita ihmisiä?

Kieltämättä, kun näkee kaverin naksutinkouluttamassa velociraptoreita, alkaa  miettiä, voisiko näiden elokuvien maailmassa ajan kanssa jalostaa domestikoituneen version raptorista? Minulle ainakin kelpaisi semmoinen lemmikiksi! No.. Iron Skyn toista osaa odotellessa... :D

 

Tähän väliin pakko ottaa puheeksi, että raptorien ohella pidän myös muutamasta muusta mielestäni melko aliarvostettuun rooliin elokuvissa joutuvasta lajista. Näitä ovat hyeena ja valkohai. Haifanina suretti aika tavalla, kun Mosasauruksen ruuaksi tarjoiltiin valkohai.

Ehkä tuolla haluttiin korostaa, miten hurjasta pedosta on kyse, kun elokuvien pelottava tappajahaikin menee yhtenä suupalana? No. Hai oli sentään kuollut. Minua on aina vähän häirinnyt vanhoissa Jurassic Park -elokuvissa välinpitämätön suhtautuminen eläinten hyvinvointiin. Miksi ihmeessä lehmät, vuohet ja siat pitää syöttää dinosauruksille elävinä? Esimerkiksi Suomessahan eläinsuojelulaki kieltää ruokaeläinten antamisen elävänä tai eläimen käytön esim. metsästyksessä saaliin kiinniottamiseen ja tappamiseen. *Kiristää kukkahattunsa nyörejä.*

Uudessa Jurassic World -elokuvassa pidin silti selvästi eläinläheisemmästä maailmankuvasta - mitä oli jo kakkosleffassa luonnonläheisen Sarah Hardingin ja muutenkin luonnonsuojelullisen teeman merkeissä. Owenin läheinen suhde aiempien elokuvien pelättyihin älykkäisiin laumapetoihin on kuitenkin minusta jo selvä edistysaskel kohti parempaa eläinkuvaa.

Loppujen lopuksi raptorit osoittautuvat luottamuksen arvoisiksi, eivätkä syö Owenia ja tämän seurassa olevia muita päähenkilöitä. Tämän jälkeen suretti, miten heppoisesti lähes kaikki raptorit surmattiin ja miten vähän se tuntui ketään liikuttavan. Ainakaan siinä toiminnan ja räiskeen lomassa en huomannut, että Owenia olisi surettanut tippaakaan raptorien kohtalo niiden laittaessa henkensä alttiiksi heidän puolestaan taistelussa isoa Indominus Rexiä vastaan.

Tulee mieleen, miten monissa tarinoissa koiran tehtäväksi jää uhrata henkensä ihmisen puolesta. Ihmishengen ollessa vaarassa jonkun muunlajisen yksilön henki ei muka merkitse mitään. Herää kysymys, onko ihminen loppujen lopuksi yhdenkään muunlajisen laumasaalistajan luottamuksen ja toveruuden arvoinen?