(Ottakaa mukava asento ja popparit eteen, sillä nyt on luvassa Ginga-draamaa! Ajattelin alkuunsa jättää minut melko hiljaiseksi vetäneen Urun avoimen kirjeen faniyhdistyksen hallitukselle omaan arvoonsa, mutta ehkä saan tällä kivasti trafiikkia hiljaiseen blogiini? :D )

Hopeanuoli-faniyhdistyksen hallitus julkaisi aiemmin tänään yhdistyksen blogissa oman vastineensa. Tahdon kuitenkin itse käydä seikkaperäisesti läpi omaa näkökulmaani asioihin oikaistakseni avoimessa kirjeessä esitettyjä väitteitä.

 

Nämä tässä minun henkilökohtaisen blogini artikkelissa ajatukset ovat omiani ja edustan niillä vain ja ainoastaan itseäni, en Suomen Hopeanuoli-fanit ry:tä tai mitään muuta tahoa, johon olen henkilönä liitettävissä.

Kirjoitettuaan Kaksoissola-blogissaan Suomen Hopeanuoli-fanit ry:stä ja loukkaannuttuaan henkilökohtaisesti kirjoituksestaan tulleesta kritiikistä Uru moneen otteeseen lupaili kirjoittavansa teksin yhdistyksen tavasta ottaa palautetta vastaan. Odottelin tätä mielenkiinnolla, sillä tunnen Urun vuosien ajalta niin netissä kuin conien yhteydessä tavattuna livenäkin ja olen aina pitänyt häntä fiksuna ja asiallisena tyyppinä. Odotin siltä pohjalta asiallista ja perusteltua tekstiä. Jouduin kuitenkin pettymään. Jo Hopeanuoli-yhdistystä käsittelevää bloggausta lukiessani olin koko tekstin alkupään ajan tuuminut, että tämähän on ihan asiallinen ja rakentava palaute, josta olin monessa kohtaa samaa mieltä. Sitten pääsin kohtaan "Mutta." Tämä vei omissa silmissäni aikalailla uskottavuuden paitsi artikkelilta, myös koko blogilta - minkä sanoinkin asiallisesti, mutta suoraan. Ja tästähän Uru loukkaantui verisesti. Koin väitteet hallituksen jäsenen rasismista ja toisen jäsenen vammaisvastaisuudesta perättömiksi ja sanoin asian ääneen. Uru suivaantui tästä, vaikka perustelin, miksei hänen kirjoituksensa yhdistyksestä ollut mielestäni asiallinen.

En missään vaiheessa kommentoinut Urua henkilönä mitenkään, enkä kommentoi nytkään. Toivon edelleen, että hän järkevänä ihmisenä rauhoittuu hieman ja koittaa nähdä asiat myös syyttelemiensä ihmisten kannalta.

Asian selvittely jatkui yhdistyksen foorumilla, jossa olin yksi aktiivisimmista osanottajista. Uru koitti toistuvasti vääntää tästä jotain minun ja hänen välistään riitaa, vaikka toin koko ajan johdonmukaisesti esiin, ettei minulla ole tässä mitään henkilökohtaista aspektia - olin ainoastaan huolissani Urun liioiteltujen väitteiden vaikutuksista Suomen Hopeanuoli-fanit ry:lle, jonka pitkäaikainen aktiivijäsen olen.

 

Avoimessa kirjeessään Uru syyttää yhdistyksen jäseniä nettikiusaamisesta, mutta minun näkökulmastani hänen oma toimintansa on muistuttanut sitä jo alusta saakka. Ensin yrittää leimata yhden Facebook-keskustelun perusteella isommankin osan hallitusta rasistiseksi ja toisen postauksen perusteella vammaisvastaiseksi. Käy henkilökohtaisesti päälle kuin yleinen syyttäjä, kun hänen kirjoitustaan kehdataan arvostella. Kieltäytyy johdonmukaisesti näkemästä omia virheitään. Syyttää muita ihmisiä asioista (kuten viestien vääristelystä), joihin itse syyllistyy. Urun avoin kirje hallitukselle näyttää minun silmissäni lähinnä huonolta provolta.

"3.3. kun keskustelu alkoi jo rauhoittua, nostin asian uudestaan esille. " -Uru

Niinpä niin. Yhdistyksen aktiivit koittavat saada sovun aikaan ja tilanteen rauhoittumaan. Uru aloitti tämän koko jutun kirjoituksellaan ja on toistuvasti heittänyt vettä myllyyn: syyttelyä yhdistyksen foorumilla ja bloginsa kommenteissa, sitten Hopeanuolen Tomodachi -blogin haastattelussaan ja nyt huipennuksena tuo avoin kirje. Mitä seuraavaksi? Juttu 7 Päivää -lehteen?

kiusaus.jpg

 

Urun blogiin tuli kolme asiatonta anonyymiviestiä, joista kahdessa toivottiin Urun kuolemaa. Uru oli poistanut viestit ja kertoi yhdistyksen foorumilla saaneensa tappouhkauksia. Nara oli kuitenkin tilannut sähköpostiinsa kaikki yhdistystä käsittelevään bloggaukseen tulevat viestit, eikä ollut nähnyt yhtäkään tappouhkausta niiden joukossa. Tässä kohtaa kommentoin asiaa seuraavasti Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n foorumilla:

Äffä: "Tänään oli tosiaan muutaman aktiivin kesken puhetta, ettei riitä ymmärrystä alkuunkaan, jos joku on oikeasti jotain uhkauksia mennyt kirjoittamaan ja emme sellaista hyväksy. Eikä tämä Hopeanuoli-fanitus ole alkuunkaan niin vakava asia (ainakaan minulle), että siinä olisi tarvetta ryhtyä millään fyysisellä väkivallalla uhkailemaan. Tuommoinen on törkeää ja asiatonta.

En muutenkaan kovinkaan paljoa pidä anonyymina kirjoittelusta. Ihmisten pitäisi kyetä seisomaan omien sanojensa takana.

Henkilöön kohdistuva loukkaava kommentointi on ylipäätään asiatonta ja lapsellista, eikä kuulu sivistyneeseen keskustelukulttuuriin. Yleensä siihen sortuvat tyhmät ihmiset siinä kohtaa, kun perustelut loppuvat, jos niitä alunperin onkaan."

Urun vastaus: "Kiitos Äffälle kommentista."

Avoimessa kirjeessään Uru kuitenkin oli sitä mieltä, että syytin häntä tuossa kohtaa valehtelusta. Ja vaikka toin ilmi, että kaikki aktiivit, joiden kanssa olin asiasta puhunut, tuomitsivat ko. kirjoittelun, oli Uru sitä mieltä, että vain minä tuomitsin sen. Uru myös kiitti minua myötätunnostani avoimessa kirjeessään vihjailemalla, että minä voisin olla anonyymien tappouhkausten takana.

Tehdään nyt selväksi:

a) Hopeanuoli-fanitus ei ole minulle niin vakava asia, että sen vuoksi pitäisi kajota kenenkään terveyteen tai edes uhkailla sellaisella.

b) Silloin, jos joku asia on niin vakava, että minä esitän tappouhkauksia, minulla on kyllä pokkaa tehdä se omalla nimelläni (esim. koirien myrkkysyötejä ei kannata heitellä minun nähteni tai kajota perheenjäseniini väkivaltaisesti, jos arvostaa omaa terveyttään).

c) Anonyymihäiriköt eivät esittäneet tappouhkauksia, vaikka viestit törkeitä ja loukkaavia toki olivatkin.

 

Uru myös väitti, että Fazi olisi tuomittu järjestön foorumilla noiden viestien kirjoittajaksi. Huomautan, että minä en missään vaiheessa ole syyttänyt Fazia tuosta, vaan totesin, että kyseessä voisi olla joku muukin kuin yhdistysläinen, esim. JOKU Kaksoissolasta bannit saanut. Fazin syyllisyyttä epäilivät kaksi muuta yhdistysaktiivia. Minä oikein korostin, että kyseessä voisi olla joku muukin.

Lisäksi pidän mahdollisena, että häirikön tarkoituksena oli Uruun kohdistuneen häiriköinnin lisäksi mustamaalata Suomen Hopeanuoli-fanit ry:tä. Miksi - ihan aikuisten oikeasti - kukaan yhdistysläinen kommentoisi asiaa noin asiattomasti? Sen sijaan anonyymeja yhdistys-hatereita on nähty netissä ennenkin. Urun blogissa se yksi anonyymi, joka ilmoittautui yhdistysläiseksi, oli lähinnä kertonut viestissään, miten mukavaa yhdistyksessä on ja ettei siellä syrjitä ketään. Ja toinen tuumasi, ettei osta Urumista enää mitään - minusta on suoraan sanottuna vähän ikävää yhdistää Urun yksityishenkilönä puuhaamiaan asioita hänen liiketoimintaansa sen enempää kuin Hopeanuoli-yhdistyksen aktiivien oman elämänsä tekemisiä yhdistykseen. Suomi ei mielestäni kaipaa tällaista USA-henkistä kyttäyskulttuuria, että mitä minkäkin puljun edustaja somessa puuhaa.

 

Hopeanuolen Tomodachi -blogin haastattelussaan Uru mainitsi yhdistyksen jäsenten suivaantumisen ja "tappouhkausviestit" samassa lauseessa: "Järjestön aktiivit suivaantuivat tekstistä, keskustelu räjähti käsiin ja anonyymin epäsuoran tappouhkauksen saatuani --" ja huomautin tästä blogin kommenteissa. Uru pyysi minua osoittamaan, missä kohtaa hän sanoo niin ja jätettyäni ihan oikeaoppisesti, lainaussäännön mukaisesti kahdella viivalla ("--") kohdan "keskustelu räjähti käsiin" -pois alkoi Uru syytellä minua hänen viestiensä "mielivaltaisesta muokkailusta". Mielestäni maininnan keskustelun räjähtämisestä käsiin poistaminen ei oleellisesti vääristänyt sitä seikkaa, että hän mainitsi yhdistyksen jäsenten suivaantumisen ja tappouhkaukset samassa lauseessa. Nämä kolme asiaa hän itse oli erotellut toisistaan pilkulla. Olin lausetta uudelleen iPadilla kirjoittaessani (en saanut kopioitua tekstiä ko. laitteella) olin vahingossa laittanut saatuani-sanan ennen anonyymia tappouhkausta ja sana epäsuora oli vahingossa jäänyt pois. Tästä pahoittelut, en jatkossa vastaa kiireessä padilla, vaan sitten muutamien päivien päästä päästyäni rauhassa kotiin tietokoneen ääreen.

En kuitenkaan loppupeleissä näe tällaista pilkunnysväystä kovin tähdellisenä. Hukkuu varsinainen asia sen alle.

vaaristely.jpg

Tässä kohtaa minusta alkoi tuntua, ettei Urun kanssa oikeasti pysty keskustelemaan järkevästi tästä asiasta. Kaikki käännetään tarkoitushakuisesti päälaelleen tai siltä minusta ainakin tuntuu. Koomista tästä tekee se, että Uru itse vääristelee toisten kirjoittamisia. Minä hänen mielestään syytin häntä valehtelusta todetessani "jos joku on oikeasti jotain uhkauksia mennyt kirjoittamaan" ja vielä hauskempi on tuo, miten hän väänsi Naran KKK-viestin:

Uru blogissaan: "Lopulta keskustelu meni niin pitkälle, että yksi aktiivijäsenistä sanoi leimaantuvansa ennemmin KKK-jäseneksi kuin myöntäisi, että Yhdistyneiden Kansakuntien määritelmä rotusyrjinnälle koskee myös uskonnon vuoksi syrjimistä."

Naran pointti oli, että hänelle on ihan sama, mitä Uru ajattelee HÄNESTÄ, mutta typerää sotkea Hopeanuoli-faniyhdistystä asiaan. Uru vääristeli asian ihan päälaelleen, kuten ilmenee Naran alkuperäisestä kommentista yhdistyksen foorumilla:

"Minulle ei loppujen lopuksi ole väliä vaikka näkisit minut kiihkoisena KKK:n jäsenenä. Yhdistyksen vetäminen mukaan oli kuitenkin erittäin typerää."

 

Minusta on muutenkin outoa, että minä ja Nara, jotka emme edes ole hallituksessa, joudumme Urun hampaisiin hallitukselle kohdennetussa kirjeessä. Uru myös useaan otteeseen paheksuu, miksei puheenjohtaja/hallitus hillinnyt/vaientanut keskustelua. Uutisia Urulle: Suomen Hopeanuoli-fanit ry ei ole mikään Pohjois-Korea, jossa johto voi käskeä rivijäseniä pitämään suunsa kiinni. Yksittäisillä aktiiveilla on oikeus omien mielipiteidensä sanomiseen ääneen, eikä hallituksella ole valtaa kieltää sitä.

 

On Urun kanssa oltava samaa mieltäkin. Meillä on vuonna 2015 ollut Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n historian passiivisin hallitus. Yhtäkään hallituksen kokousta ei ole pidetty ja nettipäätöksentekokin ontuu. Yli puolet hallituksesta ei käy ikinä ottamassa kantaa mihinkään, vaikka heitä erikseen siihen Facebookin kautta patistaisi. Sen vuoksi Urulle vastineen aikaansaamisessakin kesti niin kauan. Meillä on nyt perjantaina kevätkokous ja toivon totisesti, että sinne saadaan aktiivisempaa porukkaa hoitamaan yhdistyksen asioita. Itsekin aion asettua ehdolle taas nyt vuoden tauon jälkeen. Yhdistyksen lainvoimainen kevätkokous päättäköön, nautinko tässä jupakassa yhdistystä puolustettuani luottamusta vai en.

Koko hallitusta en silti halua parjata. Haluan antaa respectiä puheenjohtaja NightWolf-_-:lle ja Murojakille asiallisesta aktiivisuudesta asian kanssa. Toivoisin, että samaa olisi löytynyt muultakin hallitukselta. Myös Euva, Spyro ja Tesshin10000 ovat ihan kiitettävästi aktivoituneet asian kanssa, mitä olen hallituksen toimintaa seurannut. Nawulfille erityiskiitos suoraselkäisyydestä tulla esille tässä rasismikohussa ja antaa oma rehellinen selvityksensä asiasta.

nawew.jpg

Ihmettelen kyllä edelleen Urun tapaa jättää kokonaan huomiotta Nawulfin maininta, että hän oli jo ennen Urun bloggauksen julkaisemista eronnut Rajat kiinni -ryhmästä nimenomaan, koska hän piti ryhmän keskusteluita asiattomina. Pidän kuitenkin hyvänä asiana, että Uru hallituksen pyynnöstä poisti Rajat kiinni -ryhmän kuvakaappauksen ja pahoitteli kuvavalintaa, koska se ei ihan oikeasti liittynyt yhdistykseen millään tavalla.

esimerkit.jpg

Esitin siis alkujaan Urulle kritiikkiä siitä, että oikeanpuoleinen kuva antaa "hitusen" harhaanjohtavan mielikuvan yhdistyksen jäsenten käymästä yhdistykseen liittymättömästä islamkriittisestä keskustelusta. Hän kuitenkin vaatimalla vaati, että nimenomaan yhdistyksen hallituksen on häneltä pyydettävä sen poistamista. No, pääasia, että lopulta poistettiin. Tässä kuitenkin lyhyesti: minusta vasemmanpuoleinen on uskontoa kritisoivaa keskustelua, oikeanpuoleinen taas asiatonta rasistista kommentointia. Näen itse näissä kahdessa eron, mutta Uru ilmeisesti ei. Blogini lukijoilta kuulen toki erittäin meilelläni, mitä mieltä te olette? Oliko kritiikkini yhdistyksen vääristelevästä mustamaalaamisesta täysin aiheetonta?

 

Mihinkö toivoisin asioiden kehittyvän?

 

Toivoisin, että tilanne rauhoittuu. En haluaisi, että Ginga-fandomiin pyritään väenväkisin luomaan draamaa. Sen enempää henkilökohtaista, fanitustavoista kuin liittämään tulenarkoja ajankohtaisia poliittisia kysymyksiä Ginga-fanitukseen millään tapaa. Toivon edelleen fanitusrauhaa. Hopeanuoli on kiva ja leppoisa harrastus, jonka tiimoilta ei ole mitään järkeä riidellä.

 

Toivoisin, että Uru pistäisi jäitä hattuun ja koittaisi nähdä asiat yhdistyksen aktiivien kannalta. Me teemme tätä oman elämämme ohella vailla pennin hyrrää, emme kokopäiväiseksi työksemme. Yhdistyksemme ei myöskään ole mikään tiukka organisaatio, vaan kaikkia jäseniä kunnioitetaan ja heillä on oikeus ilmaista mielipiteensä omana itsenään ja esittää toiveita yhdistyksen toiminnan suhteen. Toivoisin, että jos järjestöstä esitetään kritiikkiä, se liittyisi Hopeanuoli-fanitoiminnan kehittämiseen ja huomioisi järjestön aktiivien voimavarat toteuttaa näitä uudistuksia muun elämänsä ohella. Sanon edelleen, että parhaiten voi vaikuttaa tulemalla itse mukaan. Siinä sitten samalla näkee, millaista yhdistyksessä olo oikeasti on ja syrjitäänkö siellä oikeasti ketään.

 

En pidä hyvänä asiana, että yhdistystä pyritään mustamaalaamaan sen yksittäisten jäsenten tekemisiä suurentelemalla ja vääristelemällä. Mikäli Urulla, Nawulfilla ja Naralla on eriävät käsitykset siitä, mikä on rasismia ja mitä ei, se on näiden ihmisten välinen henkilökohtainen näkemysero, jolla ei ole mitään tekemistä sen enempää Urumi-liikkeen kuin Suomen Hopeanuoli-fanit ry:nkään kanssa. Näiden virallisten tahojen, yrityksen ja järjestön, olisi kaiken järjen mukaan paras pitää välinsä asiallisina ja tehdä ennemmin molempia osapuolia hyödyttävää yhteistyötä. Hopeanuoli-yhdistys pitää osaltaan Ginga-buumia yllä, mikä taas vaikuttaa Gingaa myyvien liikkeiden myyntiin. Henkilökohtaisten asioiden ei siinä kannattaisi antaa vaikuttaa väleihin ja yhteistyöhön. Myös tällainen niiden paisuttelu netissä on mielestäni täysin turhaa.

 

Toivoisin, että asia käsitellään yhdistyksen kevätkokouksessa fiksusti ja meille valitaan hallitus, joka hoitaa hallituksen hommia, eli yhdistyksen päätöksentekoa, aktiivisesti. Esim. kerran viikossa tai kahdessa käydä kannattamassa tai vastustamassa tai ehdottamassa muutoksia ajankohtaisiin asioihin foorumin hallituksen osiossa ei pitäisi olla liikaa vaadittu. Tai jos on, ei kannata ehkä kannata pyrkiä hallitukseen.

 

Toivoisin, että Suomen Hopeanuoli-fanit ry voisi jatkossa keskittyä kehittämään toimintaansa. Aktiiveilla on kädet täynnä työtä alkavan conivuoden ja oman Gingaconimme kanssa ilman, että hallitus joutuu joka väliin laatimaan kannanottoja yksittäisen yhdistykseen kuulumattoman bloggaajan kirjoituksiin.

 

Ystävällisin terveisin

Hanna "Äffä" Mäkinen

Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n aktiivijäsen