Lupasin kirjoittaa Lion Guardista lisää, joten here I go! Lukekaa myös aiempi artikkelini aiheesta: Ei ole hyeenaa pilkkuihin katsominen.

Tällakin kertaa luvassa hiukan pohdintaa tästä hyeenojen ja leijonien suhteesta Leijonakuninkaan maailmassa, sekä aiemmin lupailemani Kionin ja hänen leijonakaartinsa tarkempi tarkastelu. Koitin kirjoittaa artikkelin niin, ettei sisältäisi mitään järisyttäviä spoilereita, lähinnä sellaista yleistä kuka on kukakin -mietintää.

Noin yleensä minua on jo useamman vuoden mietityttänyt lastenohjelmien tarve rajata hahmot mustavalkoisesti hyviin ja pahoihin. Millaista ajattelutapaa tämä lapsille opettaa? Mielestäni aika vaarallista ajatusmaailmaa, jossa itse on oikeassa ja hyvyyden puolella, erehtymätön... Entäpä sitten minunkaltaisilleni usein näitä pahishahmoja fanittamasta itsensä löytäville? Kenties jotain kapinahenkeä tarttunut jo lapsuudesta. Oletteko muuten huomanneet, että Leijonakuninkaassa sekä Simba, että Scar laulavat täsmälleen samasta asiasta? "Sitten, kun minusta tulee kuningas, saan komennella kaikkia, jee!" Simballa tuo vain kätkeytyy leijonien lain mukaisen vallan perimisen ja lapsuuden viattomuuden taakse. (Honest Trailers The Lion King -videossa on muuten aika karu, mutta osuva väännös Kruunun saan -laulusta: "I just can't wait until dad dieeees!")

Lion Guardissa oikein korostuu tämän mustavalkoisen asetelman kieroutuneisuus: hedelmällisen Jylhämaan ulkopuolella olevilla karuilla mailla elävät eläimet näkevät nälkää ja elävät niukasti. Hyeenojen koittaessa tulla saalistamaan maille, jossa riistaa on, Jylhämaahan leijonat ajavat nämä pois - toki luonnossakin näin, mutta mielestäni on vähintäänkin kyseenalaista esittää se lastenohjelmassa taisteluna oikeuden puolesta. Olen viime aikoina löytänyt itseni aika usein laulamasta tarinan pahiksena toimivan Janjan ja tämän hyeenakamujen tarttuvaa Tonight We Strike -biisiä aika fiiliksissä. "Ask anyone else in the Outlands: The Circle of Life is for fools!" No todellakin, jos sen ideana on, että jylhämaalaiset pedot voivat paksusti ja sen ulkopuolella asuvien on ihan oikein nähdä nälkää. Kyllä minäkin taistelisin tuollaista sortoa vastaan.

Sarjan kuudes jakso on tältä osin todella kyseenalainen. Sakaaliperhe, joka asustaa Jylhämaan ulkopuolella, pääsee Kionin luvalla osaksi jylhämaalaisten Kupatana-juhlaa. Sakaalien ruuanhankintatyyli on esittää kilttiä päälle päin ja napata toisten ruuat sopivalla hetkellä. Tästä on tehty tarttuva Jackal Style -kappalekin. Lopulta leijonat kyllästyvät sakaalien ilmiselvään perseilyyn ja ajavat nämä tiehensä. "Piiritetään sakaalit ja lähetetään ne takaisin ulkomaille, jonne ne kuuluvatkin!" -kommentti Kionin suusta kalskahti korvaan aika pahasti.

Tarinan opetus tuntuukin olevan, että koska Jylhämaata hallitsevat vahvemmat eläimet, ei heikommilla ja nälkäisillä hyeenoilla tai sakaaleilla ole sinne mitään asiaa. Niitä voi surutta uhkailla väkivallalla ja antaa köniin oikeuden puolesta.. Kyllä vain. Leijonakuningas-elokuvassa aikuiset hyeenat saattoivat olla leijonanpennulle kuolettavan vaarallisia, mutta Lion Guardissa Kion ja kumppanit pistelevät Janjaa klaaneineen ihan surutta turpaan ja hyvikset ovat joka kerta masentavan ylivoimaisia ja taitavia tappelemaan pahiksiin verrattuna.

Mutta mennäänpä itse Leijonakaartiin. Joka ei muuten koostukaan leijonista.

Kion on Simban ja Nalan poika ja Kiaran pikkuveli. Eli vähän samanlaisessa asemassa Kiaraan nähden kuin Scar Mufasaan nähden - ja saa myös aikoinaan Scarille kuuluneen arvostetun tehtävän koota Jylhämaata uhkilta suojeleva kaarti voimakkaita leijonia. Kionilla on Karjaisun Lahja (vapaa käännös, The Gift of the Roar), hänen karjuessaan hänen esi-isänsä taivaalta yhtyvät karjaisuun lisäten sen tehoa. The Roar on sarjassa hyvin ylikäytetty ja loppujen lopuksi kaikki Leijonakaartin kohtaamat ongelmat ratkaistaan sillä. Kion ei myöskään värvää leijonakaartiin leijonia, vaan käsittää omalla tavallaan, mitä tarkoittaa "savannin nopein, vahvin, tarkkasilmäisin ja pelottomin tiimi": gepardia, virtahepoa, lehmähaikaraa ja mesimäyrää, jotka sattuvat kaikki olemaan Kionin kavereita entuudestaan. Kionin oma henkilökohtainen haaste on, ettei hän muutu Scarin kaltaiseksi vallanahneeksi roistoksi - missä hän onnistuu masentavan hyvin ja uhkuupuhkuu päähenkilöille tyypillistä ällöttävää täydellisyyttä. Ja samalla sitäkin kamalampaa kaksinaismoralismia. Tosi reilua estää nälkäisiä hyeenoja "satuttamasta viattomia savannin eläimiä" ja pakottaa nämä näkemään nälkää. Tietääkseni Kion perheineen ei ole itsekään mitään vegaaneja.

Bunga lienee leijonakaartin näkyvin persoona. Kionin hyvin läheinen lapsuudenystävä, onhan hän Timonin ja Bumban kasvatti. Hänellä on oma Hakuna Matatan kaltainen hokemakin.. anteeksi, motto, piti sanomani: Zuka Zama! Huolettomine toiminnallisine asenteineen ja selkeäst näkyvine vikoineen Bunga on omaan makuuni paljon miellyttävämpi hahmo kuin ylivakava Kion. Ihan kiva veto Disneyltä muutenkin monipuolistaa sarjan lajikirjoa - olisi ollut aika tylsää, jos Kionilla olisi ollut uudet Timon ja Pumba -kopiot kavereina. (Vrt. Hopeanuoli ja Weed:  Kyoshiro >> Akame, GB >> Smith, Jerome >> John...) Tosin lievästi ärsyttää se, miten Bungasta on oikein tekemällä tehty sellainen "fanittakaa tätä hahmoa, lapset" -hahmo...

Fuli on leijonakaartin ainoa naaras, lajiltaan tansaniangepardi. Vahvoista naishahmoista pitävän silmään Fuli tuntuu pakolliselta naishahmokiintiön täyttämiseltä. Eri asia, jos Kionin kohtaama hyvishyeena Jasiri olisi myös ollut osa Kaartia. Hahmona Fuli vaikuttaa kivalta luonteelta, mutta jostain syystä porukan nainen on se siro ja nopea eläin, ei esimerkiksi se vahva tai rohkea. (Vrt. jos katsoo Madagascaria, jossa naishahmo oli se virtahepo, jolla on vielä asennekin kohdillaan. Jotenkin pidän enemmän ko. leffasarjan meiningistä, jossa nainenkin voi olla iso ja ronski tyyppi. :D Bunga olisi ollut ehkä repäisevämmin perinteisiä naisen rooleja rikkova. Miespuolinen gepardi taas olisi vähän semmoinen hintelämpi poikahahmo, mutta LK:ssa sellaiset ovat Nukan ja Scarin kaltaisia absoluuttisia ilkimyksiä..) Onneksi Fuli ei sentään ole mikään nössykkä, vaan omaa vahvan luonteen. Olen pienestä saakka pitänyt gepardeista ja olen iloinen, että laji sai Jylhämaan uusissa seikkailuissa vähän isomman roolin kuin vilahdus alkuteksteissä. Fulin nopeus on hienosti toteutettu ja näyttää siistiltä. Tosin joudun jälleen antamaan käsikirjoittajalle noottia huonosta lajituntemuksesta: gepardit eivät ole mitään kestävyysjuoksijoita, jotka vipeltävät huvikseen pitkin savannia. Gepardi on maailman nopein maaeläin, mutta pystyy pitämään vauhtiaan yllä vain hetken aikaa. Toisin kuin koiraeläimet tai esimerkiksi hyeenat, jotka voivat ravata väsymättä saaliinsa perässä pitkiäkin matkoja.

Ono puolestaan on leijonakaartin oma Zazu - porukan tähystäjä. Lajiltaan hän on lehmähaikara - laji, josta kukaan ei ole varmaan kuullutkaan ennen Lion Guardin katsomista. Jälleen propsit siitä, että esitellään monipuolisesti Afrikan runsasta lajikirjoa! Täytyy tunnustaa, etten ole vielä katsonut Lion Guardia niin paljoa, että tämä hahmo olisi ehtinyt tulla syvällisemmin tutuksi, vaan jäänyt lähinnä pintapuoliseksi tuttavuudeksi, joka tekee aina, mitä Kion käskee. Hyödyllinen ja kekseliäs lisä tiimiin. Hänen katseentarkennukseensa on myös kehitelty animaatiossa ihan hauska efekti: silmien välähdys kultaisina. Omat tähtihetkensä Ono saa kuudennessa jaksossa, jossa hänen toinen silmänsä vahingoittuu joksikin aikaa. Silti hahmo jää melko pintapuoliseksi. Ihan ilmeikäs hahmo, mutta luonne ei ole kovin mieleenpainuva esimerkiksi Zazuun tai moniin muihin Leijonakuninkaan tai Lion Guardin räiskyviin persooniin verrattuna, puhumattakaan muissa piirretyissä nähdyistä mitä metkoimmista lintuhahmoista. Kenties jokainen sarja kuitenkin kaipaa myös yhden perusjantterin, joka erottuu muista juurikin sillä, ettei räisky erikoislaatuisuudellaan?

Beshte on leijonakaartin voimanpesä: virtahepo. Sinänsä virkistävä hahmo, ettei ole mikään pölkkypää, vaan ihan fiksunoloinen kaveri. Oli myös hilpeää, kun hän eräässä jaksossa piti pientä silmäpeliä lauman virtahepotyttöjen kanssa. Kaverilla itsetunto kohdillaan. Beshtellä on myös tervettä itsesuojeluvaistoa: leijonakaartin pelastaessa jyrkänteeltä putoamassa olevaan puuhun jumahtaneita paviaaneja hän ilmoittaa selkeästi puuta kannatellessaan, ettei aio mennä sen mukana rotkoon. The Rise of Makuu -jaksossa hän myös valisti leijonakaartilaisia kaloista, jotka puhdistavat virtahepojen nahkaa ja jopa hampaat. Ihan mukava ja onnistunut hahmo mielestäni.