Spoilereita!

On ihan pakko kirjoittaa sarjasta, johon olen ihan koukussa! :D Olen katsonut Netflixistä sarjaa, joka kertoo Madagascar-elokuvista tutun kissamakin, kuningas Julien kolmannentoista aiemmista seikkailuista. (Madagascarista kirjoitinkin joulukuussa artikkelin Ma tahtoo lissöö lissöö...)

hampunu3.jpg

Yleensä karsastan näitä aikamme 3D-leffoista tehtyjä usein halvanoloisia ja rahastukselta tuntuvia tv-sarjoja, mutta oli sitä nyt omasta suosikkimakistaan kertovalle sarjalle annettava mahdollisuus. Enkä onneksi joutunut pettymään. Animaatioalaa opiskelleena ja aiheesta muutenkin kiinnostuneena osaan arvostaa esim. hienoja tekstuureja hahmojen ja esineiden pinnoissa, joiden toteuttaminen 3D-animaatiossa vaatii niin taitoa kuin tietokonetehojakin. Monesti nämä oheissarjat ovat huonommin teksturoituja kuin alkuperäinen elokuva ja siksi halvan näköisiä. Tämä ei onneksi päde kunkku Julienin seikkailuihin, vaan makit ja muut eläimet ovat mukavan pörröisiä, kasvit yksityiskohtaisia, jne. Toki jonkun verran eroa Madagascar-elokuvien tasoon löytyy.

hampunu1.jpg

Sarjan hahmokaarti on myös jotain, mistä meikäläinen antaa ehdottomat propsit. Mukana ovat totta kai tutut suurisilmäinen KJ:n jalkoja palvova Mort, sekä kuninkaan neuvonantaja Morris, joka koittaa parhaansa mukaan estää Julienia sekoilemasta liikaa. Mukana on myös joukko kekseliäitä hahmoja, kuten Julienin huippukoulutettu henkivartija Clover (wihii, kaheli bad ass -muija, meitsi arvostaa! :D), keksijätanrekit Timo, trooppisia drinksuja ryystävä erakkomaki Horst, Julienin outo arkkivihollinen fanaloka Karl, Horstin fossa-ex-vaimo Mary Ann, hullu käärmetohtori ja niin edespäin...

hampunurkka1.jpg

Juoni on melkoisen kekseliäs, vaikka kenties kypsemmän katsojan silmään lapsellisen yksinkertainen. Jaksojen tarinat ovat opettavaisia ja toistavat enimmäkseen melko samantyyppistä kaavaa: itseään täydellisenä ja erehtymättömänä pitävä kuningas Julien saa päähänsä jotain päätöntä tai innostuu jostain uudesta ilmiöstä. Pian on makikuningaskunta pulassa ja kuninkaan on korjattava asiat joko voittamalla viholliset tai vielä pahempaa, pyytämällä anteeksi ja myöntämällä olevansa väärässä! Henkilökohtaisesti pidän sarjasta, koska löydän Julienin hahmosta paljon samaistumispinta-alaa - plus onhan tuo aika söötti, katsokaa nyt tuota pörröhäntää!

hampunu2.jpg

Huumoripuolesta tulee vähän olo, etteivät sarjan tekijät osanneet päättää, minkä ikäisille sarja on suunnattu. Välistä esiintyvälle pissakakkahuumorille, kuten DJ Säihkypeppu (en pääse yli tuosta nimestä.. XD) tai Pisupöksyksi nimetty pisuaarista rakennettu huvijahti eivät taida naurattaa ketään muita kuin ala-asteikäisiä ja minua. Toisaalta sarja sisältää paikoitellen melko kaksimielistäkin läppää. Kenties tavoitteena ollut sujauttaa mukaan jotain niin nuoremmille kuin vanhemmillekin? Paikoitellen tuo eritehuumori menee kyllä liian pitkälle - eräässä laivajaksossa ollut ruokailun yhteydessä tapahtunut merisairauskohtaus, aloin voida pahoin sitä katsoessani. Epäilenkin, että tämänkaltaiset elementit saattavat karkoittaa monet vanhemmat katsojat, mutta lastensarjanahan tämä on kai nähtäväkin.

hampunurkka2.jpg

Toisaalta, en ole koskaan nähnyt lasten sarjaa, jossa - valehtelematta - kuolee näin paljon porukkaa. Harva se jakso joku KJ:n alaisesta esimerkiksi syödään fossien toimesta tai jotain muuta ikävää tapahtuu. Kuolemalla ja väkivallalla myös vitsaillaan - voitte kuvitella, miten "innoissaan" sisäinen kukkahattutätini on... Erityisesti, kun nauraa räkätän välistä näille hyvin kyseenalaisille huumoripätkille. Myös Cloverin paikoitellen maaniseksi menevä agressiivisuus ja intohimo hyvinkin sadistisiin turvatoimenpiteisiin jaksaa huvittaa. Sitten tulee sellainen kiusallinen olo (kun se sisäinen kukkis alkaa jäkättää) ja sitten naurattaa vielä lisää. :'D

Nämä väkivaltakohtaukset eivät kuitenkaan ole samalla tapaa koomisen harmittomia kuin Tom & Jerry -tyyppisessä huumorissa, vaan väkivalta oikeasti sattuu, jättää jälkiä ja hahmot ovat ihan aidossa hengenvaarassa. - Pakko mainita, kun Zig & Sharko -artikkelissani ruodin tätä "hauska väkivalta" -teemaa, josta en yleensä tykkää. Enemmän kyse on siitä, miten kevyesti kuningas Julien ja muut makit ottavat sen, jos joku yksittäinen kansalainen heittää veivinsä tai loukkaantuu vakavasti. Saaliseläinten tavanomaista arkea. Ainoa yleistä paniikkia herättävä pelko on koko yhteisön tuho - erään makin sanoja lainatakseni: "Me kuollaan KAIKKI!"

hampunu.jpg

Sarja tuntuisi olevan suunnattu tasapuolisesti niin tytöille kuin pojillekin (ja meille kaikille siellä kategorioiden välillä ja ulkopuolella), sillä matkan varrella nähdään niin toimintaa ja robottitaisteluita kuin rakkausdraamaakin. Sarja myös käsittelee aikamme ilmiöitä, kuten uskonto, muoti ja raha - tulee suorastaan mieleen Alfred J. Kwak -sarjan tapa käsitellä lastenohjelmassa yhteiskunnallisia asioita. Tosin tässä se tehdään kieli poskella ja humoristisesti. Madagacar-elokuvien tyyliin Kauan eläköön kuningas Julienissa ei pelätä vetää asioita överiksi ja ainakin itseäni tällainen hassunhauskuus miellyttää.

hampunurkka3.jpg

Loppuun pakko todeta, että Gingan jälkeen tämän sarjan naishahmokaarti on ollut todella virkistävää vaihtelua. On se kaivattu toiminnallinen hahmo, joka pistää viholliset likoon. Sitten on tämän vähempi tiukkapipoinen bilehile-kaksoissisko, pahismuija, vanhoihin tapoihin kangistunut kuninkaallinen meediotäti ja innokas bailaava toimittaja.. Eli toisin sanoen, monipuolinen naishahmokaarti mukana juonen ja toiminnan ytimessä. Eikä sovi unohtaa normimakejakaan, jotka eivät ole mitään tylsää miesmassaa, kuten monessa tarinassa tällaisille sivuhahmoille tuppaa käymään. Ja muutenkin makikansan keskuudesta löytyy jos jonkunsorttista persoonaa.

Suosittelisinko muille tätä sarjaa? Kyllä, jos ei ole realismia janoava ja lapsellisuutta vihaava tosikko, vaan pystyy heittämään vähän lapsenmielisemmän vaihteen silmään ja ottamaan rennosti. Ja sitten ei muuta kuin bileet pystyyn!

 

--------------------------------------------

---------------------------------------------

Tietolähde: Madagascar Wiki