Jo edellisen Gingaconin päättyessä porukka oli aika yksimielisiä siitä, että tämä tapahtuma järjestetään uudelleen. Tuleva Gingacon on samassa paikassa kuin edellinenkin (eli Monitoimitalo 13 osoitteessa Satakunnankatu 13, käynti Pellavatehtaankadun puolelta) ja päivämäärä on 7.10.2017, jolloin ei toivoaksemme ole muita coneja päällekäin.

gingacontulee.jpg

Luvassa on jälleen monipuolinen tapahtuma liittyen Hopeanuoleen, eläintarinoihin, animeen, käsitöihin, pelaamiseen, yms. Toimin itse tällä kertaa ohjelmavastaavana ja koitan parhaani mukaan löytää meille monipuolisesti erilaista ohjelmaa tulevaan Gingaconiin. Hoidan myös conin markkinointia yhdessä muun markkinointitiimin kanssa, jotta tiedottaminen ulospäin pelaa tänä vuonna entistä paremmin.

 

Piiri pieni pyörii

Viime vuodesta kierrätimme hiukan rooleja. Itse halusin pääjärjestäjyyden jälkeen tehdä jotain spesifimpää ja ohjelma&markkinointihommat tuntuivat sitten lopulta mielenkiintoisemmilta. Viime vuoden ohjelmavastaava Wesku puolestaan on keittiöpuolen ammattilainen ja toimii tänä vuonna greenroomvastaavana. Viime vuonna greenroomia emännöinyt Kurome (Thesuskuli) puolestaan hoitaa pääjärjestäjän pestiä tänä vuonna. Hopeanuoli-yhdistyksen tapaan myös Gingaconissa pyritään siihen, etteivät samat naamat jämähtäisi vuosikausiksi samoihin hommiin - tehdään tilaa uusille tulijoille, jos heitä on ja jos ei niin vaihdellaan vähän tehtäviä mahdollisuuksien mukaan.

ohjelmahaku.jpg

Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että Naran suunnittelema ihana Ketku pysyy Gingaconin maskottina. Oikein kivan näköinen minusta myös tämän ensivuotisen conin lilassa värimaailmassa.

Toivon totisesti, että saadaan monipuolisesti Hopeanuoleen ja eläintarinoihin liittyvien ohjelmien pitäjiä. Tietenkään animea ja pelejä unohtamatta. Nyt tältä istumalta sellainen pikku maistiaisspoileri, että alustavasti on tiedossa ainakin pukuiluun liittyvää ohjelmaa, viime vuonna toteutumatta jäänyt koiranpiirtoluento ja kenties pientä pohdintaa Loveless-sarjaan liittyen. Itsekin saatan jonkunmoisen luennon pitää, mm. Lion Guard, Ruohometsän kansa ja Alfred J. Kwak ovat sellaisia, joista olisi mukavaa puhua... 2016 Gingaconissahan pidin luennon hyeenojen rooleista eri tarinoissa ja siinä sivuttiin myös LK:ta ja LG:ta.

mie.jpg

Ohjelmalle on tänä vuonna myös enemmän tilaa, sillä myyntipöytäsali siirtyy toiseen kerrokseen ja neljännen kerroksen Stenvall-sali on täten luennoitsijoiden käytössä. Kakkoskerroksesta on tulossa näillä näkymin ostelu & kiertely -kerros, jossa ovat rinnatusten myyntipöydät, yhdistyspöydät ja taidekuja. Ohjelmaa on ensimmäisen kerroksen Konehuoneessa, kolmannen kerroksen Keramiikassa ja aulassa, sekä neljännen kerroksen Stenvallissa ja Vivi Lönn -salissa