Katselimpa tässä taas pitkästä aikaa Kauan eläköön kuningas Julienia eteenpäin! (Mikäs sen mukavampi tapa aloittaa lauantaiaamu kuin aamupalaa syöden ja piirrettyjä katsellen.) Tällä kertaa vuorossa oli kolmannen kauden jakso Perhosten sota. Tämä jakso oli monien muiden sarjan jaksojen tapaan yhteiskunnallisia teemoja käsittelevä, joten ajattelin tehdä siitä bloggauksen.

perhoset1.jpgJakso alkaa makien seremonialla, jossa makikuningaskunnan ainoa elossa oleva sotasankari Hector saa kunniamerkin. Kansaa seremonia ja historia ei kuitenkaan kiinnosta ja kuningas Julien alkaa kaivata uutta sotaa kansan yhtenäistämiseksi.

Niin typerää kuin tämän söpön kunkun ajatuksen juoksu taas vaihteeksi onkin, ajatus ei ole täysin vieras oikeastakaan elämästä. Yksi syy, miksi Kauan eläköön kuningas Julien jaksaa yllättää minut kerta toisensa jälkeen positiivisesti on se oivaltava tapa, jolla sarja kieli poskella huumorin keinoin käsittelee itse asiassa monia hyvinkin vaikeita yhteiskunnallisia teemoja.

Kun sotaan on päätetty ryhtyä, tarvitaan tietenkin vihollinen. Ketään itseään vahvempaa ei kannata haastaa ja aikansa mietittyään kuningas Julien päätyy julistamaan sodan perhosille. Hänen tarkoituksensa ei kuitenkaan ole varsinaisesti alkaa sotia, vaan saada kansa kokemaan yhteneväisyyttä - kätevintä siis jättää mainitsematta perhosille asiasta. Omanlaisensa Mainilan laukaukset kuningas järjestää apunaan Morris ja perhoseksi naamioitunut Mort, joka pommittaa makikuningaskunnan vesiliukumäet tuusannuuskaksi mangoilla. Tämä suututtaa kansalaiset ja nostattaa makihengen huippuunsa.

perhoset2.jpg

Yhteinen uhka yhdistää kansaa, mikä sopii hyvin vallanpitäjälle.

Valitettavasti homma kuitenkin kusee kintuilleen ja perhoset saavat kuulla, että makit ovat julistaneet heille sodan. Perhoset eivät olekaan heikkoja pikku hyönteisiä, vaan käyvät innolla sotaan makeja vastaan. Taas kerran pisti hymyilyttämään, miten tässä sarjassa vedetään huolella kaikki överiksi. Perhoset oli animoitu kauniiksi, söpöiksi ja harmittoman näköisiksi, mutta ne saivatkin aikaan kunnon ilmahyökkäyksen makikuningaskuntaan! Henkilökohtaisesti pidän siitä, kun rikotaan rajoja ja kliseitä, mitä liittyy erilaisiin lajeihin ja hahmotyyppeihin. Sarja yllätti jälleen positiivisesti!

perhoset3.jpg

perhoset9.jpg

Perhosten pinkki kuningatar olikin itse asiassa valloitushaluinen diktaattori, joka sortaa omaa kansaansa ja haaveilee Madagascarin valtaamisesta.

Jouduttuaan ihan aikuisten oikeaan sotaan kuningas Julien alkaa kaivata liittolaista. Hän kääntyy krokotiilien puoleen, mutta valitettavasti hänen krokotiilikuninkaalle lähettämänsä kakku ei olekaan gluteiiniton, kuten herkän krokokuninkaan dieettiin kuuluisi. Raivostunut krokokuningas julistaa makeille sodan puuceestä käsin ja liittoutuu perhosten kanssa. Loppujen lopuksi ainoa liittolainen on hyvin yksinkertainen rottakuningas, joka tuntuu olevan kaikesta aivan pihalla.

perhoset5.jpg

perhoset4.jpg

Makit eivät yllättäen pärjää sodassa joutuessaan sekä perhosten ilmahyökkäyksen, että krokotiilien maahyökkäyksen kohteeksi. On siis jakson opetuksen aika. Ja yhden sarjan hämmentävimmistä lauluista.

It's called peace on kappale, jota olinkin odottanut mielenkiinnolla. Kunnon hippimenoa! :D

perhoset8.jpg

perhoset7.jpg

Katson sarjaa suomeksi, mutta biisin suomiversio oli niin kamala, että jouduin sen ajaksi vaihtamaan kielen englanniksi. (Onneksi tämä onnistuu Netflixissä kätevästi.)

Mielestäni Kauan eläköön kuningas Julien sisältää paljon hyviä opetuksia yksinkertaistetussa muodossa liittyen siihen, mitä meidän kaikkien - ehkä erityisesti johtavissa asemissa olevien, mutta myös muiden - olisi hyvä oppia historiasta ja maailman menosta. Toki homma on vedetty yksinkertaiseksi niin, että nuorempikin katsoja ymmärtää ja lisäksi heitetty kökköä kieli poskella -huumoria mukaan roppakaupalla. Tämä hämmentävä coctail tekee sarjasta sellaisen, että ainakin itse nautin sen katsomisesta ja myös analysoimisesta.

perhoset6.jpg

Julien tajuaa, miten kamala ja huono asia sota on. Tällaisen kohtauksen voi bongata monista muistakin animaatioista, esim. Ginga Densetsu Weedissä on pätkä, missä Weed pohtii ihan samaa.

Tunnustan, että tämä print screen piti ottaa ihan vain, koska Julien on korvat luimussa älyttömän söpö... Ja onhan totaalinen faniutuminen tähän pöljään söpöliiniin pääsyy, miksi sarjaa katson. Olen kuitenkin iloinen, että myös sarja on sellainen, josta pidän - samoin kuin monet sen hahmot. Kaikessa höhlyydessään ja itsekeskeisyydessään Julien on minusta edelleen hyvin samaistuttava hahmo - jokaisessa meissä asuu varmasti samanlainen muiden hyväksyntää kaipaava höntti?