Hyvää alkanutta vuotta Hammasnurkan lukijoille! :)

Hammasnurkka aloittaa vuoden 2017 käsittelemällä eläinsarjaa, jota olen tässä jo useamman vuoden vältellyt kuin ruttoa - nimittäin uusia My Little Ponyja. Niitä vanhoja ponejahan katselin lapsena... Siis tiedättehän? Näitä:

Artikkelissa käyn vähän läpi sitä, miten lopulta tykästyin uusiin poneihin, vaikka ne jaksoivat vuosia lähinnä ärsyttää.

 

"Ompa oudon väristä metukkaa, varmaan pilalla.."

Tunnustan olleeni pidemmän aikaa jonkun sortin MLP-hater. Ehkä vähän pilke silmäkulmassakin, mutta oli minulla ihan oikeita syitä vältellä koko uutta My Little Pony -sarjaa. Välttelee niitä moni muukin. Mitä nämä syyt sitten ovat?

Kaveripiiri - ystävieni keskuudesta löytyy sekä ponifaneja, että ponihatereita. Enempi olen tainnut pyöriä jälkimmäisten kanssa ja saada siitä omat vaikutteeni. Ei sillä, ettenkö voisi pitää eri asioista kuin kaverinikin. Se, ettei sarja napannut, oli ihan omakin mielipiteeni.

Tytöille suunnattua lässynläätä - ei ole ollut minun juttuni lapsuusvuosien jälkeen. Pidän joko neutraalimmista tai vähän äijämäisemmistä sarjoista.

Vanhojen ponien tilalle outoja Bratz-poneja - isot glittersilmät saavat yleensä ohimosuoneni sykkimään ja uuden MLP:n piirtotyyli ärsytti teennäisyytensä takia. Myös tietokoneanimaatio on minusta lähestulkoon aina ärsyttävää. Kaipaan vanhoja käsin pehmeällä viivalla tehtyjä piirrettyjä.

Vanhojen ideoiden kierrättäminen - se tuntuu monesti ärsyttävältä. Vähän joka sarjasta on tehty tällainen. Esim. Halinallet ja moni muu vanha sarja on tehty uudelleen uusilla halvoilla animaatiomenetelmillä. Toisaalta, voihan siinä nähdä nostalgiamielessä kivojakin puolia...

Jotain heinänmussuttajia, pöh - en ole koskaan ollut mikään heppatyttö ja ponit sen enempää kuin hevosetkaan eivät ole eläiminä juuri kiehtoneet. Pidän enemmän petoeläimistä. Tosin, tykkäänhän Ruohometsän kansastakin. Kaipa ne ponitkin mahdollisuutensa ansaitsevat, jos kanitkin... Mielenkiintoisimmat hetkeni hevosiin liittyen olivat varmaan eläintenhoitajalinjan tunneilla käsitellessämme hevosen kiintoisaa ruuansulatusta.

Massafanituskohde - ne ovat jostain syystä usein luotaantyöntäviä. Löydän muutenkin monet asiat, esim. hyvät biisit, hieman jälkijunassa. Josko nyt olisi hyvä hetki tutustua uuteen MLP:hen, kun pahin massahysteria on hiipunut ja jäljellä taitaa olla enempi sellaista maltillisempaa fanikuntaa? (Korjatkaa, jos arvaukseni ei osu oikeaan.)

Aiheesta piirretty aikuisviihde - tuntuu aina jotenkin häiriintyneeltä löytää sitä jostain lastensarjasta. Varsinkaan vakavalla naamalla tehtyä. No joo, eihän se piirretty porno ketään vahingoita, eihän? (Paitsi jotain nuorta, herkkää tai siveämielistä, joka törmää Googlen kuvahaussa asioihin, joita ei olisi tahtonut nähdä.)

Näin ollen pääasiassa karttelin sarjaa pitkään ja heitin jotain typerää metukkaläppää, jos joku koitti aihetta minulle tyrkyttää. Ylpeilin sillä, etten tuntenut sarjan päähenkilöiden nimiä pahemmin.

 

Kohti myönteisempää suhtautumista

Tunnustan tässä kohtaa, että olen aina tykännyt Rainbow Dashin fledasta. Salaa. Tyksin sateenkaaresta kuviona noin ylipäätään ja kyllähän tuo pikku hiljaa oli pakko alkaa myöntää, että ihan hauskaa, kun jossain sarjassa uskalletaan käyttää kunnolla iloisia värejä.

Ensimmäinen myönteinen MLP-kokemukseni taisi olla, kun olimme lähdössä Hopeanuoli-teemaiseen Chibiconiin Ouluun ja pyysin kyytiini tulevia Ginga-faneja linkkailemaan minulle biisejä, joita haluavat matkalla kuunnella. Eräs poneista pitävä ystäväni linkkasi minulle Join The Herd [ReMaster] - Forest Rain -kappaleen. Kuuntelin sen ja pidin siitä. Tämän voisi sanoa olleen varsinainen ensiaskel kohti myönteisempää, ainakin suvaitsevaisempaa suhtautumista poneja kohtaan.

Joitain kuukausia myöhemmin pyysin erästä poneja maltillisesti fanittelevaa kaveriani piirtämään erään hahmoni ponina.

Varsinainen läpimurto tapahtui kuitenkin, kun päädyin eräänä kauniina yönä dataillessani katsomaan PONY.MOVin. Höhötin tälle varsin sairasta väkivaltaa sisältävälle teokselle ja päädyin linkkailemaan sitä parille ihmiselle - vain kuullakseni, että tuo on jo TOSI VANHA JUTTU.

Jostain omituisesta syystä tämä hyvin sopimaton sisältö huvitti minua siinä määrin, että seuraavissa kahdessa Hopeanuoli-miitissä, joihin päädyin, pakotin ihmiset katsomaan sen. Huolimatta siitä, että se kestää yli 40 minuuttia. Tuumailin, että jos uusi MLP olisi oikeasti tällaista, minä kyllä katsoisin sitä. Sen verran karua settiä.

Ensimmäinen kosketus oikeaan ponisarjaan tapahtui erään iloisen ryyppyillan jälkeen hetkenä, jona kuvittelin olevani turvassa moiselta. Vietin pahaa-aavistamattomana krapula-aamua kahden aikuisen miehen seurassa. Yhtäkkiä tyttöystävänsä bronyksi käännyttämä hyvä ystäväni alkoi näyttää minulle poneja. Kokonaan uudenlaisen näkökulman sarjaan toi se, että aloimme nimetä ponihahmoja rakkaan kaveriporukkamme mukaan heidän luonteenpiirteidensä perusteella. Lopputulos alkoi olla sen verran hulvaton, että minun täytyi alkaa suhtautua aiheeseen uudella vakavuudella. Olenhan minä (kaverini mukaan) Ginga-jengin Rainbow Dash. Toki tuo pilavideokin katsottiin miitissä sillä silmällä. Hajottiin aika pahasti, kun eräs ystäväni heitti olevansa pilaleffan Discord, joka tulee "vähän käymään Helsingissä". :'D

Mieheltäni sitten kyselimme, mikä poni hän tahtoo olla ja hän kysyi, onko siellä joku synkkä musta pimeyden poni. Ja olihan siellä. Piirrellessäni kavereilleni joulukorttia keksin piirtää sinne altteriemme ja ponien sekoitukset ja viimeisenä piti lisätä sinne Prinsessa Luna karhuna. (Kortista tuli aika eeppinen. :'D Rainbow Dash -hyeena ja Fluttershy ja Pinkie Pie susina..) Etsiessäni netistä reffiä Lunasta päädyin katsomaan Angel of Darkness -musiikkivideota. Se sisälsi aika mielenkiintoisia kauhuelementtejä sun muuta, jonka myötä mielenkiintoni sarjaa kohtaan kasvoi aika tavalla.

 

"Ovathan ne oikeastaan aika hauskoja"

"Hey, this show's not bad
I'll give it to ya, I'm real glad
I never thought I'd like this stuff
I thought I was just too tough."

- Join the herd

Pakko lainata tuo osuus biisistä, koska se kuvastaa hyvin omaa tämänhetkistä suhdettani sarjaa kohtaan.

Tämän vuoden ensimmäinen päivä oli - yllätys, yllätys - krapulapäivä! Uuden vuoden juhlinnan jälkeen. Tämä minulle poneja näyttänyt kaveri tyttöystävineen oli ollut meillä uutta vuotta viettämässä ja enkös löytänyt heidät aamulla olohuoneestamme katselemassa poneja Netflixistä. Tein itselleni aamiaista ja liityin seuraan muutaman jakson ajaksi. Totesin, että sarja on itse asiassa ihan katsottava.

Voi olla, että toiset juntturammat ihmiset, kuten minä, vaativat vähän pidemmän siedätysjakson Pikkuponeihin. Kaverini eivät sattuneet katsomaan niitä jaksoja, joissa Luna esiintyy, joten päädyin pian itsekseni aloittamaan sarjan katselun aivan alusta.

Yhä edelleen katselen jaksoja vähän silläkin viitteellä, että mietin itseni ja kaverini sinne tilalle koheltamaan ja onhan se perin hupaisaa nähtävää. En yhtään ihmettele, että sarjalla on niin paljon vanhempiakin faneja. Ei sillä, ettenkö olisi löytänyt sarjasta uusia ärsyttävyyksiäkin. Esimerkkinä pari ärsyttävää hahmoa.

Minä harvoin pidän päähenkilöistä, eikä Twilight Sparkle ole poikkeus. Jotenkin rasittavan ylitäydellinen ja samalla hyvin yksinkertainen - kirjaviisaudestaan huolimatta. Vaikka hahmo tekee kaiken mahdollisimman ärsyttävällä tavalla niin varsinaisessa sarjassa kuin katsomassani pilaelokuvassa (ehkä se vaikutti alkufiilikseeni hahmosta?) en voi kuitenkaan olla samaistumatta hänen lukutoukkamaiseen puoleensa.

Alkujaan ensi kertaa poneja vilkaistessani joskus läppä-hater -kaudellani (ihan vain tuntemani vielä vannoutuneemman ponihaterin kiusaksi, naurettiin kaverini kanssa hänen kiljuessaan "eeeeiiii, mun Netflix-tili saastuu!!" XD) muistan ärsyyntyneeni siitä, että yksisarvisponit siirtelevät esineitä taikomalla ne liikkumaan sarvellaan. Nyt sarjaa vähän katseltuani se tuntuu jo ihan kekseliäältä vedolta tarinan kannalta. Sen sijaan ärsytti ja kummastutti, miksi toiset ponit joutuvat vetämään rattaita, joissa toiset ponit istuvat kyydissä. Eivätkö pollet voisi vain kävellä itse?

Muuta päähenkilökaartia tuntuu välistä olevan vähän turhan paljon. Mukavasti poppoolle on saatu kuitenkin keksittyä erilaiset luonteet, jotka ilmenevät selvästi. Ja välillä tällä asialla vähän leikitellään - hahmo saattaa tehdä yllättäen jotain aivan päinvastaista ja luonteelleen epätyypillistä.

Muille aikuisille eläintarinoiden harrastajille, jotka ovat tähän saakka vieroksuneet My Little Pony: Ystävyyden taikaa -animaatiota niin suosittelen ehdottomasti ennakkoluulotonta tutustumista. Jossei muuten niin karumman läpän ystävät voivat vaikka katsoa tuon läppäelokuvan.

Ei se niin karmea loppujen lopuksi ole.