Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n jäsenlehti Tähdenlento ilmestyi jälleen vuoden 2016 lopulla.
tahd5_a.jpg

Tällä kertaa lehden teemana olivat sudet, mikä näkyi hyvin kautta lehden kansikuvaa myöten. Itse pääsin tällä kertaa mukaan kantta tekemään (taustan pahissudet ja kallio ovat minun käsialaani) ja olen itse ainakin tyytyväinen lopputulokseen. Tähdenlento-otsikko erottuu selkeästi ja Kuromen taiteilema Reima pelaa hyvin yksi yhteen Gaian joukkion kanssa - huolimatta siitä, että meillä oli hänen kanssaan pieni viestinkulkukatkos sen suhteen, teemmekö värikkään vai mustavalkoisen kannen. Loppujen lopuksi en kuitenkaan katso, että se paljoa haittasi.

Lehdessä oli jälleen monipuolisesti juttua niin Gingasta, muista koiraeläintarinoista (Ôkami) kuin oikeista eläimistäkin. Mikäli jotain negatiivista sanomista pitää väenväkisin keksiä niin kenties lehti keskittyi susiteemaan jopa liiankin yksipuolisesti. Ainoat selkeästi teemasta poikenneet artikkelit olivat PurePlasticin haastattelu ja kertomus Gingaconista. Toisaalta, en näe ainakaan itse kauhean pahana, että Tähdenlennon jokaisella numerolla on selkeä oma teemansa, jota suurin osa numeron artikkeleista suurinpiirtein noudattelee.

Näkyvyyttä saivat tälläkertaa myös netin susitaiteilijat. Kippurablea ja SaQea haastateltiin heidän sarjakuvaprojektistaan Aamusta. Artikkeli loi mielenkiintoa itse projektia kohtaan, mutta antoi myös hyviä visioita tavasta toteuttaa yhteistyöllä sarjakuvaprojekti. Oli myös kiintoisaa tutustua tekijöiden ajatuksiin projektin taustalla.

Toinen haastattelu koski Nawulfin Theo-sarjakuvaa ja Antun Harper-sarjaa. Näkökulma monipuolistuu hyvin, kun käydään läpi myös yksinään sarjakuvaprojekteja työstävien taiteilijoiden toimintatapoja. Voisi sanoa, että näiden myötä tähän numeroon tuli aika mukavasti myös sarjakuvapainotusta.

tahd5_b.jpg

Viime vuoden Gingaconista on lehdessä aukeaman verran juttua. PikkuElviksen omakohtainen kokemus conireissusta sai hyvälle mielelle. Valkoiset kuvatekstit eivät tosin oikein tahtoneet erottua kuvien päältä, mihin toivottavasti kiinnitetään tulevien numeroiden taitossa huomiota. Myös itse lehti on aika isolta osin mustaa tekstiä valkoisella pohjalla, mikä oli mielestäni aika tylsää aiempien numeroiden mielikuvituksellisempiin sivunasetteluihin verrattuna. Vähintäänkin olisi mukavampaa, että olisi muutakin taustaväriä kuin paperinvalkoista, ellei sitten häivytettyjä kuvia taustalla.

tahd5_c.jpg

Toinen mielenkiintoinen artikkeli oli NightWolf-_-:n Japanissa tekemien haastatteluiden pohjalta laadittu artikkeli "Japanilaisten suhtautuminen susiin", jossa sai vähän näkökulmaa siihen, mitä eroa ja yhtäläisyyksiä löytyy täkäläisestä - usein turhan negatiivisesta - susisuhteesta verrattuna Gingan kotimaahan.

Hopeanuolen osalta tämä lehti käsitteli ennen kaikkea vähälle huomiolle jäänyttä susiosaa. Aiempina teemoina ovat olleet karhukoirat, shinobit, karhut ja Weed, joten sudet tuntuivat monista yhdistysaktiiveista mielekkäältä jatkolta. Ja paljon jutunjuurta aiheesta riittikin!

tahd5_d.jpg

Hahmoesittelyitä löytyi viime numeron tapaan kaksin kappalein - tällä kertaa käsittelyssä susien hyvisten ja pahisten johtajat kuningas Reima ja keisari Gaia. Kyseisten hahmojen suurina faneina pääsimme Kuromen kanssa tekemään myös hahmoesittelyt suosikkisusistamme.

Hahmoesittelythän jakavat usein mielipiteitä. Toiset eivät niistä hirveästi piittaa, mutta minusta ne ovat mukava tapa nostaa kulloinkin esiteltävä hahmo hetkeksi yksinään parrasvaloihin. Ja hiukan sekavasti taitetun Meteor Ginin jälkeen tuntuu mukavalta saada pitkät ja selkeät pätkät eri hahmoista. Sääli, ettei kaikkia Gingan hahmoja voida millään esitellä lehdessä - pitäisi varmaan tehdä joku oma tietokirjanen niistä.

Lyhyempiä hahmoesittelyitä tuli myös muista susista ja SHL antoi ystävällisesti luvan niistä tekemiensä hienojen värikuvien käyttöön. Itse pääsin noita lyhyempiä esittelyitä ja muita artikkeleita kirjoittamaan, mikä oli sangen mielenkiintoinen projekti. Sai tutustua täydellä tarmollaan tähän itselle niin rakkaaseen Ginga-mangan osaan, jossa Takahashin piirtotyyli on parhaimmillaan ja mielenkiintoisia taisteluliikkeitä on mitä erilaisimpia.

Susiosa on lyhyytensä vuoksi osittain aika epäselvä tarinaosuus, eivätkä kaikki hahmot ja tapahtumat jää todellakaan ensilukemalta mieleen. Sempä vuoksi Tähdenlento 5 on hyvä tietopaketti tästä vähälle huomiolle jääneestä ja sangen aliarvostetusta Gingan osasta.

Seuraavaksihan ryhdymme yhdessä Kuromen kanssa työstämään susiosaan pohjautuvaa musikaaliprojektia, joka toivoakseni tuo lisää mielenkiintoa ja arvostusta tähän omaan suosikkiosaani Gingasta. Ja tuo koko tarinaan hieman uudenlaista näkökulmaakin kenties...

Kuten Gingacon-artikkeliin, myös näihin hahmoesittelyihin ja moniin muihin artikkeleihin olisin toivonut jotain vähän värikkäämpää taustaa tai muuta vaihtelua. Yhdistys kuitenkin maksaa lehden painamisesta väreissä, joten niitä olisi hyvä käyttää.. Toisaalta, ottaen huomioon, että susiosa on ilmestynyt vain mangana, myös mustavalkoisuus toimii teeman kannalta.

tahd5_e.jpg

Susien lisäksi lehti sisältää useamman mielenkiintoisen artikkelin koirasusista. Tietoartikkeleita alkaa olla Tähdenlennossa sen verran kattavasti, etten ainakaan itse saa numeroa luettua yhdeltä istumalta, vaan palaan sen ääreen useampia kertoja. (Mikä ei ole sinänsä huono juttu ottaen huomioon lehden hitaan ilmestymistahdin.) Jälleen täytyy nostaa hattua hiljattain lehden päätoimittajaksi valitulle Naralle ahkeruudesta informatiivisten ja mielenkiintoisten eläinartikkeleiden kirjoittamisesta ja huolellisesta tiedonkeruusta niiden taustalla. Oma kielipääni ei ole sitä luokkaa, että jaksaisin lueskella pitkiä pätkiä englanninkielisiä artikkeleita, joten mukavaa saada ajantasaista tietoa suomeksi näistä monista hyvin mielenkiintoisista aiheista.

Eritoten pidin kiinnostavana artikkeleita tämän hetken koirasusikasvatuksesta Suomessa ja maailmalla. Eniten ajateltavaa antoi kuitenkin artikkeli Sekarotuinen susi, jossa oli mielestäni hyviä oivalluksia liittyen villieläinten "puhdasverisyyteen" ja sen tarpeellisuuteen.

Eri koirasusiroduista kertovassa artikkelissa harmitti hiukan, kun tietyn rodun teksti ja kuvitus olivat ihan eri kohdissa artikkelia, jopa kokonaan eri sivulla. Tokihan kuvaa olisi mukava katsella sivusilmällä juuri kyseisestä rodusta lukiessa. Erityisesti ihmettelin, miksi artikkelissa ensimmäisenä esitellyn sarloosinsusikoiran kuva oli vasta seuraavan aukeaman lopussa niin, ettei sitä vahingossakaan näe sarloosista lukiessa.

tahd5_f.jpg tahd5_g.jpg

Lehdessä olleet susiin liittymättömät artikkelit Gingacon ja PurePlasticin haastattelu olivat molemmat hyvin ajankohtaisia Ginga-fanitusrintamalla. PurePlastic-artikkeli erottui pirteästi muusta lehdestä. Oli mielenkiintoista lukea tämän suomalaisen Ginga-tuotteita tuottavan yrityksen taustoista ja kehityksestä, mitä kaikkia tuskailuja ja ilon hetkiä matkan varrelle on mahtunut.

tahd5_h.jpg

Itse pääsin tosiaan tekemään tähän lehteen ennätyksellisen määrän artikkeleita ja muita juttuja. Toki mukana oli myös tavanomainen kolumnini, jonka nimeksi nyt fursoonan vaihtumisen myötä vaihdoin Kutsuhuuto! Ja tokihan Raezla-hyeenani pääsi mukaan otsikkokuvaan, kuten Rotwolfin aikaisemmin.

Tämänkertaisen Sateenkaarisoturi Pink Dragonia ja tasa-arvoa pohdiskelleen kolumnini kohdalla olin aivan myyty ihastuttavasta taittojäljestä sateenkaaritaustoineen. Se tuo kivaa pirteyttä lehden muuten melko mustavalkoiseen kokonaisuuteen nähden ja sopii hyvin myös artikkelin teemaan.

Omista tekeleistäni ainoa itseäni harmittamaan jäänyt oli Pinkkinuolen uusin sivu, jonka piirsin re-maken tyylistä poiketen tietokoneella ja kaamean artblockin vaivaamana. Saataisiimpa taas Pinkkiksen lisäksi muitakin sarjiksia lehteen, toisivat kivaa monipuolisuutta lehden sisältöön.

tahd5_i.jpg

Tähdenlento on alati kehittyvä, fanien vapaaehtoisvoimin toteuttama lehti, joka on ottanut isoja tassunaskelia ensimmäisen numeronsa jälkeen. Uudet aktiiviset kuvittajat ja toimittajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan antamaan oman panoksensa lehden kehittämiseksi. (Yhdistyksen jäsenet voivat ilmoittautua mukaan foorumilla, muut voivat lähettää piirroksiaan ja kirjoituksiaan tahdenlento(at)hopeanuolifanit.fi -sähköpostiin.)

Tähdenlento tulee jäsenille postissa kotiin vastineena vuotuisesta jäsenmaksusta. Numeroita voi ostaa myös yhdistyksen pöydästä eri tapahtumista (seuraavan kerran Tampere kupliissa) ja Hopeapuodista.

Itse toivoisin lehteen tulevaisuudessa:

- lisää fanitaidekuvitusta

- lisää sarjakuvia ja pilapiirroksia

- askarteluvinkkejä havainnollistavien kuvien kera

- artikkeleita yhdistyksen toiminnasta (esim. kertomus jonkin conin Hopeanuoli-jutuista)

Nykyisessä sisällössä pidän erityisesti:

- monipuoliset tietoartikkelit Gingasta, muista tarinoista ja oikeista eläimistä

- ammattimaisesta taittojäljestä

- monipuolisista kuvituksista

- omasta kolumnistani XD