Olen tässä saanut hieman piirreltyäkin, lähinnä omia OC-hahmoliineja.

Ensimmäisenä vanha kunnon Cruernox, jonka sain valmiiksi juuri äsken. Päätin vähän harjoitella liekkien piirtämistä ja haeskella siihen sopivaa tekniikkaa. Sikäli poikkeuksellinen kuva, että Cruernoxin silmätkin hieman näkyvät tuolta vahvasti peilaavien lasien takaa. Cruernoxilla ei tässä kuvassa ole myöskään viittaansa ja kolmiosaista vyötään.

Cruernooox.jpg

Tein osan kuvasta Instalivessä, jossa jubailin samalla hieman hahmosta. 

Seuraavana ropehahmoni Koshia, josta tein jokin aika sitten hieman päivitettyä kuvaa. Huomasin ilokseni taas vähän kehittyneeni ihmismäisten hahmojen piirtäisessä, vaikka harjoiteltavaa toki yhä riittää ja paljon. Näissä molemmissa kuvissa panostin myös taustaan.

KoshiaM.jpg

Koshia ja Cruernox seikkailevat molemmat eräässä parhaillaan lähinnä omaksi ilokseni kirjoittelemassani Delfia Kronikat -nimisessä tarinaprojektissa. Hahmoilla on toki käyttökohteita muuallakin, mutta DK on nyt itselläni kait se juttu, minkä vuoksi intouduin näitä hahmoja piirtelemään. Ajatuksena olisi tehdä siihen liittyen enemmänkin kuvasia, kunhan ehätän.

kuzmaaa.jpg

Koshian susiversio Kuzma seikkailee Magian Merkit -roolipelissä. Siitä tein joku aika sitten tällaisen kuvan, jossa kokeilin vähän yksinkertaistetumpia, vähemmän blurrattuja valoja ja varjoja. Täytyy sanoa, että olen hyvin tyytyväinen tähän kuvaan!

Sekä Kuzma, että Koshia pääsivät kuvituksiksi Harrastusseura Revontulen ensimmäiseen Reposeen, Koshia kanteen ja Kuzma sisällysluetteloon roolipeliartikkeliani mainostelemaan. :3 Teen lehdestä piakkoin oman juttunsa.

Suiginnn.jpg

Loppuun vielä Ginga-OC:ni Suigin. Tässäkin kokeilin noita yksinkertaistettuja varjostuksia, mutta kokonaisuutta olisi varmaan voinut hioa paremmaksikin.