<< Esinäytös || Luku 2 >>

 

Luku 1

Shuram

 

Oikeudenkäynti oli ollut lyhyt ja ytimekäs. Laumapoliisi oli tuonut Rihan ensin johtajan puheille ja sitten vielä jonkun ihmeen tuomariukon ja valamiehistön eteen. Nuorelle luuhyeenalle oli kerrottu hänen käyttäneen tarpeettomia voimakeinoja. Hän oli turhaan yrittänyt inttää vastaan, että riettaasti käyttäytyneitä nuoria pitikin vähän oikaista… ja kuinka hän oli ollut yksin kokonaista joukkiota vastaan. Rihan kaikki selitykset olivat kaikuneet kuuroille korville ja hänet oli työnnetty tylysti vankkureihin, joita vetivät disseereinä tunnetut suomuiset kavioeläimet. (Niillä oli myös nahkasiivet ja ne osasivat ihan lentääkin, mutta yleensä niitä käytettiin ratsastamiseen ja vaunujen vetoon.)

Matkan varrella Riha oli yrittänyt puhua hänet pidättäneille vartiovelhoille, jotka ikävä kyllä sattuivat myös olemaan päärynännoutajia. Koppalakkipäinen uros oli ehdottanut, että he voisivat pitää tauon ja tehdä läheisempää tuttavuutta. Haukuttuaan nuo ällöttävät rietastelijat pystyyn Riha oli istunut mököttämässä häntä kuljettavien vaunujen nurkassa. Matka kesti kaikkiaan vuorokauden ja välillä oli nukuttavakin. Lopulta luuhyeena havahtui siihen, että vaunut seisahtuivat. Ovi aukeni ja siellä seisoi - Rihan helpotukseksi - tuo valkeaharjainen vartiovelhonarttu, eikä se koppalakkipäinen ihme pervo. Vaunujen hämärässä hän erotti kookkaasta hoikasta naaraasta vain tämän kuonon päällä kiiltävät silmälasit ja silhuetin. Vartiovelho heilautti pitkää häntäänsä ja Rihan maaginen talutushihna singahti taiottuna tämän hampaisiin.

“Ala tulla”, päärynännoutajanarttu sanoi tylysti ja riuhtaisi Rihan mukaansa.

Luuhyeenalla olisi ollut massaa ja voimaa vastustella, mutta taikapanta jotenkin imi hänen fyysiset voimansa, eikä hänen auttanut kuin seurata kiltisti vartiovelhoja. Hän tuli nöyryyttävästi talutettuna ulos vaunuista ja räpytteli isoja oransseja silmiään kirkkaassa päivänvalossa. Silmien totuttua kirkkauteen hän tajusi katselvansa valtavaa parin kilometrin laajuista hiekkakuoppaa, jonka reunoilla ja väleissä kohosi teräviä kellertäviä ja punertavia hiekkakivikallioita kymmenien metrien korkeuteen. Alhaalla kalliomuodostelmien väleissä käyskenteli erilaisia koiraeläimiä, samaten kanjonin reunoilla.

“Tänne päin, vuorossa oleva vanginvartija ottaa sinut vastaan ja selittää sinulle vankilan säännöt”, päärynännoutaja totesi kuivakasti ja lähti taluttamaan Rihaa kohti kauempana odottelevaa harmaata pienehköä sutta. Matkalla riettauksia ehdotellut monokkelipäinen koppalakkipervo tuli kävelemään Rihan toiselle puolelle. Luuhyeena nosti kuononsa pystyyn, eikä katsonut tähän päinkään.

Heidän päästyään lähemmäs vanginvartijaa Riha seisahtui tuijottamaan heitä odotellutta susinarttua yllättyneenä. Tällä oli sateenkaaren värinen harja ja punaiset silmät, joiden pupillit olivat keltaiset viisisakaraisen tähden ääriviivat. Naaraan kaulassa roikkui kultaisessa ketjussa sinertävää valoa hehkuva pieni tiimalasi.

“Oho.. Oletko sinä aikasusi?” luuhyeena kysyi yllättyneenä.

Pieni vanginvartija katsoi häneen happamana savuava tupakka suupielessään.

“Ompas teräväpäinen yksilö”, tämä virkkoi hitaan ivallisesti ja mulkoili vartiovelhoja. “Mikä kesti, kaksoset? Jäittekö pitämään hauskaa tuon kanssa matkalle?”

“Olipa asiaton kommentti, Shuram”, valkeaharjainen päärynännoutajanarttu totesi happamasti. “Me toimimme laumalain oikealla puolella, eikä meillä ole ongelmia tuota paljon vähäpätöisempienkään sääntöjen noudattamisessa - toisin kuin eräillä.”

Sateenkaariharjainen narttu kallisti päätään ja rapsutti korvaansa takajalallaan hymähtäen välinpitämättömänä.

“Voi Isla.. Sinun pitäisi hankkia huumorintaju”, narttu totesi ja pomppasi sitten jaloilleen napaten Rihan hihnan hampaisiinsa. “No niin, söpöliini. Seuraapa minua. Hoi, te siellä! Nyt hereillä!”

luku01.jpg

Kaksi Rihaan verrattuna valtavan kokoista keltaturkkista täplikästä jättiläishyeenaa lähti seuraamaan heitä. No. Ainakin päärynännoutajista päästiin! Riha ei olisi välittänyt nähdä näitä enää toistamiseen.

“Se uros kyllä ehdotteli jotain sopimatonta matkalla”, Riha hoksasi sanoa tajuttuaan hieman viiveellä vartijoiden käymän keskustelun merkityksen.

Shuram tuhahti.

“Idiootti. Olisit ottanut kaiken ilon irti.”

Se kommentti veti Rihan aika hiljaiseksi.

He lähtivät laskeutumaan alas kraateriin vievää hiekkaista rinnettä. Luuhyeena katseli synkkänä paikkaa, jossa joutuisi viettämään tulevat 10 vuotta. Ei sillä, lyhyt aikahan se luuhyeenan elämässä oli. He kuitenkin elivät jopa 800-vuotiaiksi. Rihasta tuntui silti epäoikeudenmukaiselta, että hänet laitettiin vankilaan vain, koska hän oli vahtinut hautausmaata perheen poissa ollessa. Ja tuomiota oli vielä pidennetty, koska hän oli muka varastellut! Törkeää! No.. Olihan pari aarretta tarttunut vuosien varrella mukaan, mutta niiden omistajat eivät olleet oikein välittäneet huolehtia niistä. Riha oli katsonut, että ne olivat paremmassa tallessa hänen kalloissaan.

“Tuo aukio tuolla on ruokapaikka”, aikatiima tokaisi osoittaen kivistä laakeaa aluetta, jossa oli sillä hetkellä tyhjää. “Sinne ja jaloittelemaan pääset päivittäin, jollet aiheuta ikävyyksiä. Ja voin luvata, että jos sen teet niin sinulle itsellesi koituu niitä läjä päin. Eristyssellissä pääsee toki saalistamaan rottia, mutta niihin ryömii aina tuon tuostakin skorpioneja ja hämähäkkejä.”

“Eivät ne minua pelota”, Riha totesi. “Olen tottunut niihin hautausmaalla. En minä kuitenkaan aio aiheuttaa ikävyyksiä. Koko minun tänne joutumiseni oli silkka väärinkäsitys.”

Shuram pyöritteli pentagrammisilmiään.

“Niinhän ne kaikki sanovat…” naaras totesi ivallisesti ja katseli ympärilleen. “Hjut.. Joka selli täynnä.. Ah. Tuolla on tilaa.. Mitäs tämä tarkoittaa?! Kuka vittu teidät on siihen käskenyt?!”

He olivat tulleet kalliosyvennykseen, jonka edessä oli metallikalterit. Niiden edessä seisoi kunniavartiossa kahdeksan jättiläishyeenaa. Ne katsoivat pienen aikasuden rähjäämistä hetken kummissaan ja lähtivät sitten tiehensä. Shuram otti tiimalasinsa ketjussa roikkuneen avainnipun ja avasi sellin viitaten Rihalle.

“Painelehan sisään ennen kuin muutan mieltäni sellikaverisi suhteen”, aikasusi tokaisi. “Saat sellaisen, joka ei myöskään aiheuta ongelmia.. Keskenänne teistä on vähemmän harmia kuin jonkun häirikön kanssa. No niin. Pärjäile, typykkä.”

Sellin ovi pamahti kiinni ja Riha katsahti kummissaan pimeään. Hän nuuhki sitä ja hätkähti tajutessaan, mitä haistoi. Luuhyeena pyörähti ympäri ja heittäytyi kaltereita vasten huutaen Shuramin perään:

“Hei, odota! Et sinä voi laittaa minua jonkun uroksen sellitoveriksi! Sehän on täysin sopimatonta! Mitä vanhempanikin sanovat?!”

Aikasusi seisahtui ja loi häneen häijyn katseen olkansa yli.

“Ei heitä luultavasti kiinnosta”, Shuram tokaisi virnistäen ilkeästi ja puhalsi punaisen hiustupon silmiltään. “Kuulin, etteivät tulleet oikeudenkäyntiinsikään. Mutta älä sure. Sellitoverisi on tiukkapipoinen tylsimys. Täällä on narttuja, jotka olisivat taatusti sopimattomampaa selliseuraa…”

Shuram lähti matkoihinsa jättäen Rihan tuijottamaan epäuskoisena vanginvartijan perään. Ihan kuin tämä olisi jotenkin nauttinut saadessaan olla hänelle ilkeä. Olipa inhottavaa!

Riha kuuli kahahduksen takaansa ja käännähti ympäri. Sellin nurkasta asteli esiin hoikka ruskeaturkkinen susi, jolla oli mustat nahkasiivet, oljenkeltainen siistiksi suittu suora harjas, sekä erikoiset siniset silmät, joiden mustuainenkin oli hailakansininen. Siivistä ja silmistä uroksen tunnisti numerosudeksi. Tämä jättäytyi onneksi kohteliaalle etäisyydelle Rihasta ja kumarsi.

“Hyvää päivää. Nimeni on Koshia”, numerosusi virkkoi ja suoristautui. “Saanko tiedustella teidän nimeänne?”

“Riha”, Riha tokaisi mulkoillen sutta epäluuloisena. Tämä oli onneksi sen verran hintelä, ettei tuosta varmaan isompaa vaaraa ollut. Numerosusista ei tosin aina tiennyt. “Mitä varten sinulla oli tuollainen helkkarinmoinen turvavartio sellisi edustalla?”

“Voi.. Vain maineen ylläpitämiseksi”, uros virkkoi huolettomasti ja tepsutteli koskettamaan hyeenavartijan selkää tassullaan kalterien lomasta. “Kertaa seitsemän.”

Vartijan viereen ilmestyi kuusi muuta hyeenaa. Rihan leuka loksahti auki ällistyksestä.

“Vaaau.”

Susi heilautti fledaansa, joka meinasi valua hänen silmilleen ja hymyili itsetyytyväisesti.

“Vaikuttavaa, eikö? Tällä tavoin vaikutan sen verran vaaralliselta, että muut vangit pysyvät etäällä. Älä sitten huutele tästä kenellekään.”

“Minkä vuoksi sinä muuten jouduit tänne?” Riha kysyi.

“Ääh. Se oli pelkkä väärinkäsitys kirjanpidossa”, numerosusi tokaisi. “En ollut ehtinyt tilittää tienaamistani kultakolikoista osuutta lauman verotukseen.”

Rihalta meni heittämällä ohi, mitä uros selitti.

“Kauanko olet ollut täällä?”

“Seitsemän vuotta, 243 vuorokautta, 12 tuntia, 9 minuuttia ja 48,3 sekuntia”, susi vastasi ja istuutui. “Saanko kysyä, mistä syystä sinut tuotiin Kuzhkailiin?”

“Sekin oli pelkkä väärinkäsitys”, Riha tokaisi. “Puolustin hautausmaata guzelosnilkeiltä ja käytin kuulemma liikaa voimakeinoja. Okei, yksi joutui parantajan paikattavaksi, mutta mitäs tulivat sinne juopottelemaan ja rietastelemaan.”

Koshia kavahti hiukan ja nielaisi.

“Minun kanssani voi sitten ratkoa asiat puhumalla”, hän sanoi ja nousi ylös. “Jahas. Lounasaika. Meitä tullaan hakemaan syömään.”

Shuram palasi tympääntyneen näköisenä savuke suussaan ja otti tassullaan avaimen kaulaltaan avatakseen heidän sellinsä oven. Hän silmäisi kaksikkoa ja virnisti Rihalle.

“Jahas.. Jokos tuo lipevä herrasmies teki sinuun vaikutuksen?” hän kysyi vihjailevasti.

Koshia mulkaisi vanginvartijaa.

“Jätän tuollaisen ala-arvoisen kommentin omaan arvoonsa”, hän totesi arvokkaasti ja lähti astelemaan kohti ruokailuaukiota hyeenasaattueensa keskellä.

Riha katseli tilannetta ihmeissään.

“Mitä varten sinun pitää olla kaikille tuollainen ilkimys?!” hän tiuskaisi aikasudelle. Tämä naurahti.

“No.. Pitäähän elämässä pientä viihdettä olla.. Alahan nyt kalppia, ei minulla tässä ole koko päivää aikaa.”

 

<< Esinäytös || Luku 2 >>