Saatteeksi

Tässä artikkelissa esitellään itse Shigella-mafian pääpiru Punatauti. Hahmo perustuu vanhan fursoonani tarinaan, jossa tämä alteregoni Akaokami oli Punataudin reinkarnaatio. Eli tavallaan Punatauti perustuu alunalkujaan minuun itseeni - toki vaikutteita hahmoon on tullut vaikka ja missä. Se on vanha kuin taivas, keksitty joskus vuoden 2010 tienoilla ja muotoutunut siinä matkan varrella, saavuttaen vasta Xapara-roolipelissä nykyisen kontekstinsa.

Selkeitä vaikutteita on tullut viihteestä, biisien pohjalta tulleesta inspiraatiosta ja tietenkin mafialeffoista. Eräs vähän randomimpi yhtäläisyys on erään lapsuuden suosikkielokuvani, Mestarietsivä Basil Hiiren pääpahis, professori Ratigan. Katsoin leffan tuossa viikolla poikani kanssa pitkästä aikaa ja tajusin, että Punatauti on ihan selvästi ottanut paljon vaikutteita tästä hahmosta. (Leffan muiksikin hahmoiksi on melko helppo sijoittaa erinäisiä Xapara-hahmoja, Basil olisi varmaan tässä vertailussa Dominik.) Jotain lieviä vaikutteita lienee tullut myös Hopeanuolen jatko-osa Weedin pääpahis Hougenista (Punataudilla on muuten tismalleen samanväriset kellanvihreät silmät kuin anime-Hougenilla, mikä lienee kuitenkin puhdas sattuma).

Kuvittelen Punataudille vanhempana samankaltaisen äänen kuin Kummisetä-elokuvien Vito Corleonella. Paljon vaikutteita stereotyyppista mafiapomoa ideoidessa tuli luonnollisesti myös Sopranos-sarjan päähenkilö Tony Sopranosta - tai jonkinlaisesta mielikuvasta tästä hahmosta. Totta puhuen aloin ensi kertaa katsomaan Sopranosta vasta pari vuotta sitten ja hakenut siitä pienoista inspiraatiota ja näkökulmaa Shigella-mafian toimiin pelissä pyrkien kuitenkin välttämään suoraa apinointia. Galessen mafiaperheen toimintakulttuuri on monella tapaa paljon kierompi ja joiltain osin kunniattomampi, sekä hahmot kylmempiä ja tunteettomampia paskiaisia kuin näissä tai monissa muissakaan mafiatarinoissa. Varmaankin, koska vaikutteita on kertynyt niin paljon muualtakin.

Mitä tulee Shigellan kärkinelikkoon, Rott Shigella itse lienee tästä porukasta loppupeleissä kaikkein inhimillisin. Hän ei itse asiassa ole edes yhtä mieltynyt väkivaltaan kuin lähimmät kätyrinsä, vaan näkee sen lähinnä välttämättömänä vallankäytön välineenä. Noin muuten ukko on umpikiero ja kohtalaisen tunnekylmä tapaus, joskaan ei niin pesunkestävä psykopaatti kuin alaisensa.

Entä mistä tällainen nimi kuin Shigella eli Punatauti? Kyseessähän on sellainen verinen ripulitauti, ei todellakaan mikään kovin mairitteleva nimitys kenellekään. :'D No, sanotaan näin, että Xaparan maailma on kummallinen... Taustalta löytyy myös vanha henkilökohtainen tarina, jolla en ehkä tässä kohtaa pidennä artikkelia tämän enempää.

 

Punkkulainenn.jpg

Piirrokseni nuoremmasta Rott Shigellasta

 

Rott Shigella aka Punatauti

Rott on 211-vuotias lonkerohirviö. Pituutta tällä järkäleellä on 192 senttiä ja hän omaa varsin rotevan ruumiinrakenteen. Nuorena Rott opiskeli hahmonvaihtajaksi ja oppi muuttumaan valtavaksi punaiseksi sudeksi, jolla on tuuhea punainen valkokärkinen häntä. (Moni sotkee sen ketun häntään, mistä Rott yleensä pahastuu. Tämä lienee yksi hahmon ratiganmaisista piirteistä, Ratiganhan suuttui silmittömästi, jos joku kutsui häntä rotaksi... En tosin osaa kuvitella Punatautia huutamassa "Minä EN ole kettu!!" XD)

Kuten Xaparan maailman hahmonvaihtajille usein käy, myös Rottilla on eläinhahmonsa korvat ja häntä. Hänellä on pienehköt kellanvihreät tihrusilmät, harmaantuneet hiukset ja vaihteleva määrä parransänkeä. Iän myötä tälle lihaksikkaalle järkäleelle on kertynyt myös ylimääräisiä kiloja ja vatsaa. Noin muuten hän näyttää vaaleaihoiselta ihmiseltä - mitä nyt kykenee kasvattelemaan lapojensa kohdalla sijaitsevista kyhmyistä jopa kymmenien metrien mittaisia lonkeroita.

Shigella-mafiaperhe on hallinnut Galessen alamaailmaa satoja vuosia. Rott syntyi silloisen pomon perheeseen veljessarjan nuorimpana. Hänen vanhin veljensä Schwartz peri aseman heidän isänsä kuoltua ja oli hyvää pataa Rottin kanssa. Armeija kutsui nuorta miestä ja alokasaikoinaan Rott tutustui Cruernoxiin, villiin pikkusälliin Dapperwutista. Jotenkin tuon kieron pikku paskiaisen luonne miellytti alamaailman ympyröissä kasvanutta nuorta lonkerohirviötä ja heistä tuli elinikäiset ystävät.

Xaparan ja Kazeimoksen välille syttyi sota ja Rott ja Cruernox joutuivat rintamalle. He palvelivat samassa yksikössä Shiarkhanin sisarusten kanssa. Rott tunsi Kirken ennestään, koska tämän isän sukulaisia oli aiemmin työskennellyt hänen isälleen. Rott, Cruernox, Kirke ja Morgan selvisivät rintamalla turvaten toistensa selustan. Tämä hahmovaihtajien kieroutunut porukka teki sodan turvin kaikenlaista, mistä heidän armeijakuntansa toimista viime kädessä vastuussa ollut kenraali Durainan sai myöhemmin syyt niskoilleen ja joutui Kuzhkailiin.

Kotiin sodasta palaava Rott totesi, että hänen nuorempi isoveljensä Weiss oli tappanut Schwarzin ja anastanut tämän aseman Shigella-mafian päänä. Cruernox, Kirke ja Morgan apunaan Rott hankkiutui Weissista eroon ja hänestä tuli Galessen alamaailman mahtimies. Hän ylensi vanhat rintamatoverinsa aiemmin Shigella-perheen hallussa olleen mafian johtoportaaseen ja ryhtyi modernisoimaan ja laajentamaan perheen bisneksiä Galessen ulkopuolelle ulkomaita myöten.

 

punatauti.jpg

Joskus 2018 tekemäni ensimmäinen hahmotelma Punataudin ja Cruernoxin ihmismäisistä versioista

 

Xapara-roolipeli

Pelin alkaessa Punatauti oli vapaalla jalalla ja alkoi vedellä naruista kuningas Fezohin päänmenoksi. Hän lähetti Cruernoxin ja kävi myös itse vierailemassa Kuzhkailissa painostaen Koshiaa murhaamaa Fezohin. Tämä näet oli Shigella-mafialle kolme miljoonaa leeriä velkaa ajalta ennen vankilatuomiotaan. Jotta numerodemoni pääsisi kuninkaan lähelle kylpylässä, Punatauti antoi tälle salaisen aseen: Eroctuksen Sydän -nimisen taikakorun. Koru päätyi myöhemmin Veljien Killan käsiin.

Koshia kuitenkin jätti kuninkaan henkiin (Isla oli juuri kertonut tälle odottavansa tämän lasta, eikä Koshia muutenkaan ole mikään murhamies) ja pakeni naisystävänsä Rubyn ja ystäviensä Rihan ja Jaxonin kanssa vankien ollessa Nilnibain vuoristokylpylässä melko lähellä Galessea. Ruby synnytti esikoisensa Galessen keskussairaalassa ja Punatauti ilmaantui sairaalaan uhkailemaan Koshiaa ja tämän tuoretta perhettä. Hän myös vangitsi Gelarian ja tätä auttamaan tulleen Islan ja toisen vartijanaisen tehden näille pahojaan. Kuningas Fezoh kuitenkin pelasti kihlattunsa ja Punatauti vangittiin. Hän päätyi vuorostaan Kuzhkailiin ja löysi siellä kumppanikseen erään nuoren neitosen.

Punatauti pakeni Kuzhkailista rakastajattarensa kanssa vankilan terapeutti Radha Lobo panttivankinaan. Hän liittoutui erään ison rikollisorganisaation kanssa. Punataudin ja Kirken Skylla-tyttären ja eräiden liittolaisten johdon läheisten jouduttua Skaiariin liittouma sopi yhteistyöstä Veljien Killan kanssa. Punatauti myös vieraili rakastajattarensa kera Arnian ja Moxxin häissä M/S Räckhalsilla ja lahjoitti näille maagiset ketjut, joita pitämällä voi saada toista ketjua käyttävän erikoiskykyjä käyttöönsä.

 

et009.jpg

Punataudin susiversio Shokushu Shima -sarjakuvassani

 

Morgan ja Cruernox lähtivät Skaiariin pelastamaan Skyllaa. Skylla ja Cruernox kuolivat taistelussa - Cruernox oman kätyrin selkäänpuukottamana. Buzle Narish näet päätti yletä Shigella-mafian sisällä ja nousi Cruernoxin kukistettuaan Shigellan uudeksi kakkosmieheksi. Kuvio toimi jonkin aikaa, kunnes Punatauti alkoi aistimaan, että luudemonivelho aikoo hankkiutua hänestäkin eroon. Rott teki taktisen vetäytymisen liittolaisensa valtaamaan Zalzaniin ja eleli siellä, kunnes enkelit tulivat. Liittolaisjärjestö vetäytyi näiden tieltä omaan kotiulottuvuuteensa, mutta Punatauti joutui mereltä Mantereelle hyökänneiden enkelten sotavangiksi näiden arkille. Kirke ja Morgan tulivat pelastamaan hänet rintamalla kohtaamiensa Rihan ja Jaxonin kanssa. (Riha ja Jaxon olivat tuossa vaiheessa Buzlen puolisoita ja sitä kautta osa Shigella-mafiaa.)

Punatauti käytti jälleen panttivankia turvatakseen pakonsa. Tällä kertaa onnettomaksi uhriksi joutui enkelten Arkin resurssiministeri Fragiel Musta. Myöhemmin Punatauti antoi vangin Rihalle kuoriutumisyölahjaksi ja miesraukka unohdettiin useiksi kuukausiksi Cruernoxilta Buzlen haltuun siirtyneen huvilan kellariin.

Buzle kävi yhä röyhkeämmäksi ja lopulta Punataudin oli pakko paeta välttyäkseen luudemonin murhanhimolta. Hän liittyi liittolaisjärjestönsä rippeistä perustettuun professori Ursula von Himmelstrandin johtamaan Uusi Voima -nimiseen salajärjestöön kohoten yhdeksi sen mahtimiehistä. Shuramin paettua Veljien Killan vankeudesta tästä tuli järjestön johtaja ja Punataudin pomo. Myöhemmin Rott muisti Fragiel Mustan olemassaolon ja kävi Shuramin ja Saban-nimisen Uuden Voiman sotilaan kanssa vapauttamassa enkelimiehen. Ajan myötä Fragielista, Punataudista ja Ursulasta tuli tämän Shuramin johtaman järjestön kenraalit.

Uusi Voima piti yhä tukikohtaansa Zalzanissa. Tukikohta kuitenkin tuhoutui Buzlen, Moxxin ja Jaxonin hyökättyä sinne pelastamaan Lucasin vangeiksi joutuneita Rihaa ja Arniaa. Punatauti oli tuolloin Shuramin kanssa lomalla Rikossa. Siellä hän tutustui Riha Zarrellaan ja kiinnostui osittain lonkerohirviön piirteitä omaavasta luudemoninaisesta. Hän pyysi tätä uloskin, mutta asiat eivät edenneet Punataudille mieleisillä tavoilla.

Rikossa Rott sai selville, että hänen ja muun johtonelikon yli sadan vuoden takaiselta reissultaan oli jäänyt Rikoon muistoja: hän kohtasi sattumalta Cruernoxin ja Morganin vahinkolapset, Ragazzine-jengiä johtavan Loganin ja tämän alaisen Borsan. Punatauti mieltyi viimeksi mainittuun, joka paljastui hänen edesmenneen parhaan ystävänsä tyttäreksi. Heistä tuli pari. Punatauti ryhtyi myös rahoittamaan Ragazzinea ja auttoi näitä saamaan merkittävämmän aseman Rikon alamaailmassa.

Myöhemmin hän palasi Shuramin ja Lucasin kanssa Athanaan, jossa Uusi Voima oli asettunut edeltäjänsä vanhaan tukikohtaan. Paluuta varten kolmikko sieppasi ökyrikkaan Don Geldebaizzin lentokoneen ja otti eroctusmiljardöörin vangikseen.

 

Punkkucossi3.jpg

Taannoinen Punatauti-cosplayni Umiconissa

 

Tilanne eskaloitui, kun selvisi, että Veljien Killalla oli iso avaruussotalaiva. Nämä yrittivät painostaa Rikoa vapauttamaan Dukmaan joutuneen Rihan ja ampuivat autiomaahan Athanassa - suoraan Uuden Voiman tukikohtaan tuhoten heidän magiasuojauksensa. Kuningatar Isla oli sattunut tuolloin päätymään Uuden Voiman vangiksi ja liittoutui heidän kanssaan Veljien Kiltaa vastaan. Myös Rott löysi itsensä vanhasta kunnon Galessesta kaikki vakavat rikokset anteeksiannettuina.

Sodan päätteeksi Shuram ryhtyi valloittamaan Etelä-Rikoa ja Xapara puolestaan muuttui Islan ja Dominikin joukkojen väliseksi taistelutantereeksi. Punatautia ei kiinnostanut jäädä asustelemaan eroctuksen hallitsemaan valtioon, joten hän ja Borsa lensivät Etelä-Rikoon. Shuram nimitti Punataudin Etelä-Rikon sisäministeriksi. Ragazzinen avulla hän saattoi salaa kontrolloidan myös maan alamaailmaa, sekä varmistaa näiden bisnesten jatkuvuus omasta valta-asemastaan käsin.

 

Suuri Kotilojahti

Punatauti ja Borsa ovat selvinneet poikansa kanssa ja asuvat osana Viidakkoyhteisöä alueen järvellä sijaitsevalla Lonkerosaarella, jossa asustaa muitakin lonkerohirviöitä. Toistaiseksi Punatauti ei ole tehnyt pelissä mitään sen erikoisempaa kuin istunut rantakivellä ongella ja vuorovaikuttanut lapsensa kanssa.

 

Shigella-saaga

Punatauti on toinen Shigella-saagan päähenkilöistä. Hän iskee silmänsä Rihaan, joka tulee isänsä kanssa Galesseen murhatun pormestarin hautajaisiin. Riha joutuu ongelmiin lähdettyään harhailemaan omin päin teollisuuskaupungin hämärille kujille ja Punatauti pelastaa luudemonin tätä ahdistelleelta eroctusjengiltä. Hän yllättyy hieman, kun Riha ei vaikuta järkyttyvän sitä seikkaa, että hän teurasti kourallisen tyyppejä. Häikäilemätön Punatauti käyttää tilannetta hyväkseen ja houkuttelee tämän firmansa yöaikaan tyhjillään olevalle teollisuushallille tarkoituksenaan pitää tämän kanssa hieman hauskaa ja tappaa tämä sen jälkeen. Punatauti itse asiassa jopa vääntää Rihalta niskat nurin hoksaamatta, etteivät luudemonit kuole siihen. Mitä nyt tempautuvat toviksi irti kehostaan. Riha on niin tampio, ettei tajua miehen yrittäneen tappaa hänet ja Punatauti päättää jättää tämän viihdyttävän yksinkertaisen naisen henkiin arvellen, että tästä on huvia pidemmäksikin aikaa.

Virallisesti Riha saa työssäoppimispaikan Punataudin Sorkka-yhtiöiden turvallisuuspuolelta. Tämä on kuitenkin vain julkisivu. Todellisuudessa nuoresta luudemonista tulee Punataudin rakastajatar.

 

RissePunkku.jpg

Riha ja Punatauti, varmaan yksi karseimmista shippauksistani! X''D

 

Delfia Kronikat ja Hilpari

Näissä kummassakin tarinoissa seikkaillaan Galessessa ja ne kertovat Shigella-mafiasta. Tästä huolimatta Punatauti on toistaisseksi esiintynyt niissä vain melko vähän. Enemmän nähdään Kirkeä, Cruernoxia ja Morgania. Kaipa olen halunnut pitää Punataudin hieman mystisempänä iso pomo -hahmona, jonka aika on hieman myöhemmin...

 

Porre Kronikat

Tarinan ensimmäisissä osissa Punataudille lankesi eräänlainen pääpahiksen rooli tarinan keskeisiin henkilöihin nähden. Myöhemmin hänestä tosin tuli olosuhteiden sanelemana näiden liittolainen.

Porre Kronikoiden alkuun oli itse asiassa vähällä tulla myöhemmin kirjoittamassani Shigella-saagassa nähty "RissePunkku"-shippaus. Tarinan alussa Punatauti näet istuu Kuzhkailissa ja saa Rihan sellitoverikseen jostain Shuramin oikusta. Punatauti on muutenkin (kuten kävi myös roolipelissä hänen jouduttuaan vankilaan) tehnyt vankeudestaan varsin mukavaa: hän on lahjonut vanginvartijat saadakseen miellyttävästi sisustetun luksussellin ja istuskelee siellä Rihan saapuessa nautiskelemassa laatuviiniä ja viinirypäleitä. PK:ssa tämä on ollut melko helppoa, kun Shuramin lisäksi myös korruptoitunut Sterno työskentelee Kuzhkailissa.

Juuri Sternon vuoksi Punatauti menettää viehättävän seuralaisensa. Luudemoni oli näet koettanut kiskoa Punataudilta melko isoa rahallista korvausta vankilaan tuotavan nuoren demoninaisen saamisesta sellitoveriksi. Ja Shuram menee tekemään tämän ystävänpalveluksena omaksi huvikseen! Sterno on liian ovela käydäkseen itse avoimesti vastustamaan vaarallista mafiapomoa. Niinpä hän vinkkaa Rihan päätymisestä Punataudin selliin Dominikille, joka ei eroctuksena voi sietää lonkerohirviöitä. Dominik tulee gorillojen kanssa "hakemaan Rihaa terveystarkastukseen" ja siihen saakka arvokkaan herrasmiesmäisesti käyttäytynyt Punatauti pistää ranttaliksi ja on vähällä kuristaa gorillavartijat lonkeroillaan. Dominik etevänä velhona saa hänet kuriin ja tuulettaa tunteitaan taikomalla "rangaistukseksi" Punataudin luksussellistä kaikki mukavuudet vessanpyttyä myöten pois!

Nöyryytetty mafiapomo jätetään alkeelliseen selliin, jossa on tarpeiden tekoa varten ämpäri. Shuram tupsahtaa paikalle ja repeää nauramaan saaden sen myötä mafian vihat niskaansa. Riha viedään Koshian sellitoveriksi, jolloin tämä joutuu tahtomattaan osalliseksi kuvioon. Cruernoxin kuultua Punataudin kohtelusta tämä määrää Buzlen tappamaan Dominikin. Keikka epäonnistuu Arnian takia ja Punataudin alaiset lähtevät Kazeimokseen paenneen kuusikon perään saaden surmansa.

Punatauti itse päätyy kenraali Durainanin sellitoveriksi. Vankilassa vastikää aloittanut Radha Lobo tulee Isla suojanaan tapaamaan heitä tietämättä, että Wusda Shiarkhan onnistui vierailullaan salakuljettamaan Punataudille avaimet Durainanin kykyjä kahlitsevaan lohikäärmepantaan. Punatauti ja Durainan ottavat Islan ja Radhan panttivangeikseen ja pakenevat vankilasta lentäen Galesseen. Wusda saa selville, että Punataudin tytär Skylla on joutunut zalzanilaisten sotavangiksi ja mies päättää lähteä tämän avuksi. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Punatauti joutuu liittoutumaan häntä nöyryyttäneiden henkilöiden ja Shigellan pettäneen Buzlen muodostaman Liskokaartin kanssa.

Skaiarin reissu onnistuu ja Skylla saadaan turvaan. Punatauti ja Durainan päättävät jäädä Zalzaniin auttamaan kapinallisia muodostamaan vastarintaa Velhoruhtinasta vastaan. Skylla puolestaan jatkaa Liskokaartin mukana ja menee kihloihin Moxx Glushin kanssa. (Tarina ei ole vielä edennyt siihen vaiheeseen, että Punatauti kuulisi asiasta. Luultavasti hän suhtautuu siihen maltillisesti, jopa piittaamattomasti.)

 

Teemabiisit

Waidmanns Heil - Rammstein

Metsämiehen tervehdys on kaksimielisiltä sanoituksiltaan niiiiiiin Punatauti!

 

MINÄ MÄÄRÄÄN! - Turmion Kätilöt

Tämä biisi toimi aikoinaan jonkunasteisena inspiraationa hahmon kehittämisessä. Tämä oli myös ensimmäinen Turmion Kätilöiden biisi, johon aikanaan tutustuin ja tykästyin kaverin linkattua kappaleen.

 

Cold Rain - DJ Blyatman

Biisi kertoo jätetystä miehestä, mutta minulle tulee tästä usein viba Punataudista käsittelemässä omia tuntemuksiaan rakastajattarensa kuolemasta. Kyseinen nainen oli siihen mennessä ainoa, josta hän oli jollain tasolla kunnolla välittänyt. Muutenkin biisin tietty alakuloisuus yhdistettynä tietynlaiseen gansterimaiseen elämäntyyliin sopii Punatautiin.