muisto.jpg

Koirani Rokka nukutettiin eilen ikiuneen. Kirjoitin Rokan muistoksi pidemmän, kuvia sisältävän tekstin Poikasten Pulkassa -blogiin, jota pidin Rokan koko elämän ajan.

Olen edelleen aika huonona. Järkyttynyt ja surullinen. Kävimme viime kesästä saakka kamppailua pahalaatuisten nisäkasvainten vuoksi. Rokalle tehtiin kaksi isoa operaatiota ja rahaakin paloi useita tuhansia euroja. Nyt viimeisten parin viikon aikana tytön kunto sitten romahti, laihtui, ruoka ei maistunut ja eilisaamuna väsähti kesken hyvin lyhyen aamulenkin. Päätös oli raskain, mitä olen joutunut tekemään. Ajoimme eläinlääkäriin ja pieni tyttöni nukutettiin ikiuneen.

Nähtäväksi jää, miten saan pidemmän päälle tätä menetystä käsiteltyä. Surutyötä olen tehnyt kokoamalla biisilistaa Rokan muistoksi ja kuvia haskelista vuosien varrella. Tuon blogiartikkelin kirjoittaminenkin oli terapeuttista.

Edellisen koirani Dingon poismeno romautti minut henkisesti pitkäksi aikaa. Uppouduin aikalailla Xapara-roolipeliin, josta olen tänne Hammasnurkkaan viime aikoina kirjoitellut. Saa nähdä, miten nyt toimii, että jaksaa henkisesti. Minulle koirat eivät todellakaan ole mitään "vain koiria", vaan samalla tavalla rakkaita ja läheisiä kuin perheen ihmisjäsenetkin.

Rokan muistokirjoituksesta jäi pois kappale, jota olen kuunnellut kummankin koirani poismenoa surressani. Pätkä siitä on tuossa tekemässäni muistokuvassa, mutta tässä pidemmin:

 

Kaikki kaunis katoaa

Dingo

Linkki biisiin

Sinua vielä täällä muistelen
anna anteeksi sua ymmärtänyt en
olin sielultani rikki, lapsi kohtalon
joka silloin tiennyt ei mitä rakkaus on

Muistan kuinka toisillemme luvattiin
Sua ilman kuolen tai joudun helvettiin
kanssasi sain täällä hetken olla onnellinen
kaikki kaunis katoaa nyt mä tiedän sen

Miks kaikki kaunis katoaa?
rakkaat viedään meiltä liian aikaisin
en rauhaa sielulleni saa
vaik sut sydänmeeni silloin hautasin

Nousee muistot, kuin kuolleet haudoistaan
tänä yönä juhlimaan ja laulamaan
kunniaksi ystävyyden ristinmerkin teen
se on jotain joka sulle merkitsee

sataa lunta hiljaa tähän kaupunkiin
sun kasvos nään kun katson taivaisiin
hetken ennen kuolemaa ikuisuuden tajuan
kuinka paljon sua rakastan

Miks kaikki kaunis katoaa?
rakkaat viedään meiltä liian aikaisin
en rauhaa sielulleni saa
vaik sut sydänmeeni silloin hautasin

vaik kaikki kaunis katoaa
ei muisto ystävyyden kuole milloinkaan
ei levottomat rauhaa saa
tänne etsimään jää toinen toisiaan

Miks kaikki kaunis katoaa?

Miks kaikki kaunis katoaa?
rakkaat viedään meiltä liian aikaisin
en rauhaa sielulleni saa
vaik sut sydänmeeni silloin hautasin

Miks kaikki kaunis katoaa?
ei muisto ystävyyden kuole milloinkaan
ei levottomat rauhaa saa
tänne etsimään jää toinen toisiaan

Miks kaikki kaunis katoaa?
rakkaat viedään meiltä liian aikaisin
ei levottomat rauhaa saa
tänne etsimään jää toinen toisiaan

 

Kiitos näistä vuosista, rakas pieni Rokka, lepää rauhassa.

 

DSC_4295.jpg