Päätin kokeeksi aloittaa kirjoittamaan suoraan tänne blogiin. Tiedän, että olen aloittanut tänne monia tarinoita, jotka ovat jääneet kesken, mutta josko tämä ottaisi tuulta siipiensä alle. Palaute on aina tervetullutta. Hieman kyllä harkitsin myös, tekisinkö tälle oman blogin, mutta katsotaan nyt ensin, miten lähtee liikkeelle. Ja onhan se kiva pitää Hammasnurkka aktiivisena!

Tarina alkaa hieman samankaltaisista asetelmista kuin Kuzhkailin Tuomitut, mutta tapahtumien keskiössä ovat hieman eri hahmot. Ja tämä ei tosiaan ole mikään koiraversio! Monet kansat tosin ovat melko anthromaisia koirankorvineen ja häntineen, joten kai tämä silti eläintarinablogiin istuu... 

Sanompa vaan, että minulla oli huisin hauskaa kirjoittaessani mm. Shuramin toimistosta, josta en ole koskaan aiemmin tainnut kirjoittaa mitään sanallakaan. :D

Ja jos joku ihmettelee niin tarinan eroctukset on korvattu päröctuksilla, jotka ovat eräänlaisia päärynännoutajien ihmismäisiä versioita luppakorvineen ja elävine jättihäntineen. Päätin vaihteeksi jättää Rihan, Dominikin ja eräitä muita hahmoja hieman sivurooliin - he kyllä esiintyvät myöhemmin tarinassa, hieman erilaisissa rooleissa kuin yleensä.

 

Varoitus: Sisältää päihteitä, huonoa kielenkäyttöä ja muuta kyseenalaista. Ei suositella nuoremmille ja herkemmille lukijoille.

 

Xapara-saaga

luku 1 - Vanhempi vanginvartija

 

Vuoriston sumuisen iltapäivän valo kajasti sisään vanhan linnan tornissa sijaitsevan toimistohuoneen pikkuisesta ikkunasta. Ankean, harmaan kiviseinän ympäröimässä suhruisesta, kalteroidusta ikkunasta avautui näky perin ankealle pihamaalle, joka oli ympyräröity useammalla rauta-aidalla ja piikkilankahuippuisella järeällä kivimuurilla. Nämä fyysiset esteet eivät kuitenkaan olleet mitään verrattuna maagisiin suojauksiin, joita tuon vanhan linnoituksen ympärille oli rakennettu. Mikään muu ei olisi pitänyt Kuzhkailin vankeinhoitolaitoksen asukkaita noiden muurien sisäpuolella.

Toimisto oli perin sekalainen. Vankilan siivooja oli jo aikapäiviä sitten luovuttanut tämän huoneen suhteen. Pitkin lattiaa lojui hujan hajan papereita, tyhjiä pulloja ja sekalaista tavaraa ja roskaa. Sama koski myös massiivista puista toimistopöytää, jonka kulmalle korkitta unohtuneen suklaalikööripullon sisältö oli ehtinyt jo kuivahtaa. Pöydän takana, paperipinkkojen, tyhjien eväsvoileipäpakettien, sipsipussien, lonkerotölkkien ja viinapullojen keskellä istui lyhyt sateenkaarihiuksinen nainen. Tavallisten ihmismäisten korvien sijaan hänen päälaellaan hiusten seasta törötti kaksi kolmiomaista harmaata sudenkorvaa. Myös naisen iho oli tummanharmaa. Hätkähdyttävimmät olivat kuitenkin verenpunaiset silmät, joissa oli tavanomaisen mustan pupillin sijaan kirkkaankeltaiset viisisakaraisen tähden ääriviivat. Tämä kulahtaneeseen valkeaan mekkoon pukeutunut nainen oli Kuzhkailin vanhempi vanginvartija Shuram Karma.

Ei puhettakaan, että Shuram olisi kiinnittänyt huomiota vieressään pöydällä pönöttävään kansiopinoon. Sen läpikäymisen sijaan tuon tiimoina tunnettuun kansaan kuuluvan naisen kaikki huomio oli hänen edessään avoinna olevassa tietokoneessa, jonka näytöllä olevassa sosiaalisen median chatissa hän jutteli vilkkaasti erään tuttavansa kanssa.

Kohta 700 vuotta mittarissa, miten meinasit juhlia? x)

en ainakaan töissä LOL, Shuram naputteli vastauksen virne naamallaan ja otti pienen hörpyn mappien vieressä avoimena pönöttävästä viinapullosta. Ei tuotakaan mielistelevää ääliötä jaksanut loputtomiin - ainakaan selvin päin.

Näyttöön hyppäsi ilmoitus uudesta viestistä. Shuram huokasi nähdessään, että se oli hänen pomonsa Sterno. Luudemoniksi ihan siedettävä tapaus.

Jahas. Sitä ollaan taas Pärstäkertoimessa työaikana?

no. olet näköjään itsekin. Shuram töksäytti.

Tosiaan.. Arvelin näet tavoittavani sinut tätä kautta...

mitä asiaa? Shuram vastasi klikaten ärtyneenä korvat luimussa pois näyttöön pongahtaneen äskeisen tuttavan lähettämän uuden viestin, jossa tämä löpisi jotain turhia kuulumisiaan. "Mene sinäkin vittuun siitä, ei kiinnosta..."

Oletko jo ehättänyt vilkaista uudet vangit läpi?

mitä niistä?

Ah, arvelin, että sinun olisi syytä olla ottamassa 137. vastaan. Hänet tuodaan tunnin päästä.

ok...

Shuram sulki koneen ja vilkaisi huokaisten kansiopinoa. Pari päällimmäistä hän läräsi läpi nopeasti. Joku ihmissusiörkki oli saanut pari vuotta riehuttuaan päissään lähikapakassaan... Angstisen näköinen ihmisteini, joka oli myynyt mustaölliäisjauhetta koulun pihalla... Pläh, tylsää! Naisen sirot sormet plarasivat pinon vangin 173. kohdalle ja hän tempaisi mapin välistä piittaamatta siitä, että sen päällä oleva pino sortui ja ylemmät mapit putoilivat sotkuiselle lattialle. Shuram katseli kasvavan vitutuksen vallassa kertomusta pikkupeikosta, joka oli ajanut humalassa jonkun päälle suojatiellä.

"Miksi tällainen surkimus minua kiinnostaisi?" nainen tuhahti. "Luuseri, jolla ei edes pysy auto hallussa muutaman paukun jälkeen... Pyh."

Asia alkoi vaivata tiimaa siinä määrin, että hän avasi läppärinsä uudelleen ja tarkisti Sternon kanssa käymänsä viestinvaihdon. Tässä vaiheessa hän huomasi oman virheensä.

"Aa, 137, ei 173, se selittääkin..." Shuram tuumasi ja kääntyi katsomaan lattialle levinneitä mappeja kulmat koholla. Niiden sisältö oli sikin sokin lattialla lojuvan roinan seassa. Nainen huokaisi ja tarttui uudelleen viinapulloonsa. Kohottaessaan sen huulilleen hän huomasi lattian paperiläjässä erikoisen valokuvan. Se esitti - ihme kyllä - toista tiimaa. Hänen kansansa oli kovin harvalukuista ja majaili lähinnä omissa pikku kyläyhteisöissään Itävuorilla. Shuramkin oli kotoisin sellaisesta - onneksi hän oli jättänyt mokoman persläven taakseen satoja vuosia sitten. Tiimanainen ei varsinaisesti kaivannut lajitovereitaan. Oli kuitenkin kiinnostavaa törmätä sellaiseen tällaisissa olosuhteissa... "Kas, kas..."

Tarkasteltuaan hetken kuvaa, jossa melko nuoren näköinen, pinkit otsahiukset ja violetin takatukan omaava hoikka tiima piteli 137-kylttiä tyypillisen vangin pituuden näyttävän taulukon edessä, Shuram kaivoi esiin mapin sen alla olevasta paperimerestä. Tiimanainen luki uteliaana korvat hörössä ja hymähti.

"Vai että laiton maahantunkeutuja... Zalzu... Just joo..."

Tiima heitti kansion olkansa yli ja nousi ylös. Hän potki enimmät paperit pois edestään ja suuntasi toimistonsa ovelle. Sen kiinni pamautettuaan hän kaivoi mekkonsa povesta tupakka-askin ja sytytti savukkeen kaulallaan ketjussa roikkuvalla sinisenä hohkaavalla tiimalasilla.

Shuram lähti astelemaan kohti kerroksia, joissa vankisellit sijaitsivat. Oli vankien lounasaika ja rivivanginvartijoina toimivat älykkäät jättiläisgorillat saattoivat vankeja para-aikaa ruokalaan. Yrittäen antaa vaikutelmaa työnteosta Shuram maleksi vahtimaan, että siirtyminen ruokalaan sujui ongelmitta. Joku vanki alkoikin elämöimään ja gorillat lähtivät viemään sekopäätä eristysselliin. Tiima huokaisi. Valtio ei oikein osannut pitää huolta ongelmatapauksista asianmukaisesti ja vankilaan passitettiin vähän turhan usein tapauksia, joille oikea paikka olisi ollut mielisairaalan suljettu osasto. Onneksi kaikki vangit eivät olleet yhtä rasittavia.

Tiima huomion kiinnitti mahtipointtinen gorillasaattue, jonka keskellä kulki tyynenä vaaleahiuksinen tummaihoinen mies. Shuram virnisti ja käänsi sinistä tiimalasiaan, jolloin gorillat ja kaikki aika ympärillä jäätyi lukuunottamatta häntä itseään ja siistiin punaiseen pukuun sonnustautunutta vankia. Tämä vaikutti melko vaaralliselta gangsterilta kulkiessaan niin ison gorillasaattueen kanssa.

"Eikö tuollaiselle hintelälle nörtille riittäisi joku pikku apina saattajaksi?" Shuram letkautti ivallisesti.

Mies kääntyi katsomaan häntä isoilla hailakoilla sinisilmillään, joiden mustuaiset olivat tummansiniset.

"Sitä pidettäisiin käsittääkseni melkoisena turvallisuusriskinä, Shuram", tuo nuorehko demonimies vastasi hillityllä arvokkaalla äänellä ja katsoi ympärilleen hieman varuillaan. "Oliko sinulla kenties jotain asiaa minulle?"

Argh. Aina yhtä ärsyttävän kohtelias Koshia! Shuram puhalsi savua päin miehen naamaa ihan vain, koska tiesi tämän vihaavan tupakan savua.

"Kuinka monta gorillaa sinä kloonasit saattueeseesi tänään?" hän kysyi katsoen miestä nenänvarttaan pitkin. "Viisi? Muistaakseni tästä touhusta on tehty valituksia..."

"Lienet erehtynyt", numerodemoni totesi kohteliaasti. "Minulla on aina iso saattue vartiovelhon määräyksestä, koska minua pidetään liian vaarallisena."

Shuramin pokka petti ja repesi nauramaan.

"Vartiovelhon määräyksestä?!" hän raakkui hohottaen vedet silmissä. "Isla kertoi sinun sanoneen hänelle, että ne seuraavat sinua minun määräyksestäni!"

"Olen näemmä tehnyt krushan arvioidessani kireiden välienne vaikutusta kanssakäymiseenne", numerodemoni sanoi ja huokaisi. "Hyvä on. Kloonasin neljä gorillaa. Ruokalassa on uusia vankeja ja haluan antaa vaikutelman, että minut on parempi jättää rauhaan."

Shuram katseli demonimiestä päästä varpaisiin. Tämä oli melko komea, vaikka olikin melkoinen tylsimys. Tiima virnisti.

"Ehkä voisin unohtaa tämän, jos käymme asian läpi pienellä puhuttelulla toimistossani?" hän sanoi ja asteli lähemmäs kurkottaen kävelyttämään sormiaan pitkin Koshian rintakehää ovela virne naamallaan. "Näytät siltä, että pieni hauskanpito voisi tehdä sinulle terää."

"Öh... Ei kiitos..." Koshia mutisi vaivaantuneen näköisenä ja nojasi taaksepäin laskien kätensä vatsalleen. "Vankilaruoan kulta on ollut viime aikoina perin huonolaatuista ja kärsin sen vuoksi jatkuvista vatsavaivoista... Sisareni tulee kuitenkin ensi viikolla huoltamaan sellien lukitusjärjestelmää. Hän voi varmasti tuoda pullon sitä laatuviiniä, josta pidit kovasti."

Shuramin ilme muuttui taas tympääntyneeksi ja hän tuhahti. Gelaria Mazzaduskes! Oli siinäkin yksi maanvaiva. Kunnollisempaa tosikkoa sai hakea ja siltikin tämä jostain syystä suostui hoitamaan vankilassa istuvan veljensä juoksevia asioita, kuten korruptoituneen vanginvartijan lahjominen viinipullolla... Hetken harkittuaan Shuram nyökkäsi.

"Mitenkä vaan... Olihan se hyvää viiniä", hän totesi ja tirskahti. "Romsu simahti parin lasillisen jälkeen. Koristelin hieman hänen naamaansa."

Shuram näytti huvikseen matkapuhelimestaan ottamaansa kuvaa, jossa vankilan keittäjättären naamassa oli hävytön piirros. Koshiaa kuva ei selvästikään miellyttänyt. Shuram tuhahti ja päästi ajan taas kulumaan - sen pysäyttäminen vaati voimia sitä enemmän, mitä pidemmälle silmukkaa jatkoi. Gorillajono vei numerodemonin kohti ruokalaa ja Shuram jäi maleksimaan käytävään. Hän joutui puuttumaan erääseen käsikähmään, kun muuan luudemonivanki hermostui ohi kulkeneen päröctusvangin liian tuttavalliseksi käyneelle hännälle.

"Mara halus vaan vähän moikata sua!" luppakorvainen kalpea mies huusi sarvekkaalle violetti-ihoiselle miehelle, joka koetti sähisten ja häntä viuhuen rimpuilla irti häntä eristysselliin raahaavilta gorilloilta. Shuram käytti lyhyttä aikapysäystä ilmaantuen yhtenäkin silittelemään päröctusmiehen pitkää pörröhäntää.

"Kaipaisikohan Mara pikku aktiviteetteja?" Shuram kysyi ovelasti pitkältä ja laihalta vangilta, jonka nimeä hän ei jaksanut muistaa.

"Sori, rouva, mutta se pitää vaan jätkistä", mies tuumasi rennosti ja iski silmää. "Mutta kiitos kysymästä."

"Äh, viekää tuo turhake pois silmistäni", Shuram murahti gorilloille ja nämä lähtivät saattamaan tätä hoidattamaan mustuvaa silmäkulmaansa, johon luudemoni oli tätä motanut.

Shuram huokaisi turhautuneena ja käveli ruokalaan vahtimaan, että ruokajonossa käyttäydyttiin. Vankien asetuttua syömään tiimanainen päätti pitää tupakan mittaisen tauon ja suuntasi keittiöön. Hänen paras ja ainoa ystävänsä Romsu oli parhaat päivänsä nähnyt roteva keski-ikäinen ihmisnainen, jonka silmiä ei tahtonut nähdä keittäjättären myssyn alta. Romsun kähärät hiukset töröttivät sinne tänne ja työasu oli kellastunut keittiön rasvankäryssä. Tuon noita-akan (Romsu harrasti noituutta vapaa-ajallaan) suupielessä paloi ölliäissätkä, kuten tavallista. Romsu tarjosi sätkän Shuramillekin.

"Mikä meno?" keittäjätär kysyi.

Shuram ryhtyi tilittämään paskasti kuluneesta päivästään. Sattumalta hän muisti tiimavangin, joka tuotaisiin kohtapuoleen.

"Se on ulkolainen.. Zalzu", Shuram totesi ja puisteleksi. "Vittuako ne tulevat Xaparaan maleksimaan?"

"En edes tajua, miten kukaan pääsee ylittämään Zalzanin rajan", Romsu totesi ja imi sätkäänsä mietteliäänä. "Sen luokan pimeyden loitsut siinä. Joku lohikäärme lensi siihen liian matalalla ja siitä tuli jauhelihaa."

Shuram tyrskähti huvittavalle ilmaisulle.

"Se siellä valtaa pitävä Velhoruhtinas on täysi sekopää", Romsu tuumasi ja kopisteli tuhkaa sätkästään puolityhjään jälkiruokakulhoon. "Sinänsä en ihmettele, että jengi haluaa sieltä pois. Zalzanilaiset ovat kyllä ihme väkeä. Piiriläiseni törmäsi pariin, jotka koitti viedä sen lompsan. Onneksi hänellä oli peukalonkynsiherja hallussa..."

Shuramia ei huvittanut kuunnella Romsun inhoja juttuja noitapiiriläistensä taikomisista ja hän hypsähti alas keittiötasolta, jossa oli istuskellut.

"Joo, ihan sama. Menenpä vilkaisemaan, millainen likka se on..."

"Teepä se..." Romsu tuumasi ja lähti patistelemaan avukseen keittiöön määrättyjä vankeja hoitamaan tiskit. Shuram puolestaan suuntasi kohti vankilan porttia. Mihinköhän selliin tämänkin tulokkaan sijoittaisi?