Jatkoa Xapara-saagalle. Kuten huomaatte tätä lukiessa, tässä eri hahmot ovat hieman eri asemassa kuin alunperin olen heidän esittelyissään kertonut. Oli mielenkiintoista päästä kirjoittamaan Arnian ja Shuramin vuorovaikutusta, hahmot kun ovat luonteiltaan kuin yö ja päivä.
Xapara-saaga
luku 2 - Vanki 137
Nuori tiimanainen nojasi päätään tiiliseinään Loksesin Oikeustalon vankityrmässä. Hänen harmaanvihreät shortsinsa ja toppinsa olivat rähjäiset monen päivän vaelluksen jäljiltä ja toisesta maiharista oli katkennut nauha. Pinkkivioletit hiukset olivat sotkuiset. Myös naisen mustavalkoisten korvien ja hännän turkki oli takussa.
Miten Arnia olikaan haaveillut pääsevänsä tähän Xaparan suureen pääkaupunkiin... Mutta ei tällä tavalla! Kaikki oli mennyt pieleen sen jälkeen, kun he olivat päässeet rajan yli. Hän oli jättäytynyt jälkeen, jotta Wuwishit saisivat vietyä lapsensa turvaan. Heitä seuranneet xaparalaiset olivat osoittautuneet viranomaisten sijaan alamaailman konniksi. Nämä olivat luvanneet järjestää hänen elämänsä, mutta mitä se toinen ukko olisi halunnut vastapalvelukseksi... No. Arnia oli ihan tyytyväinen, että se päröctusetsivä oli sattunut paikalle ja konnat olivat ottaneet jalat alleen. Ikävä puoli asiassa oli se seikka, että etsivä joutui pidättämään hänet.
Arnia oli kuullut, että Xaparassa voisi luottaa viranomaisiin ja jättänyt tiirikoimatta käsirautansa - se olisi käynyt käden käänteessä, kuten kaikkina niinä kertoina, kun Velhoruhtinaan kaarti oli "saanut hänet kiinni". Ehei, hän oli sen verran nopea, ettei yhdenkään kuolevaisen ollut oikeasti mahdollista pidättää häntä. Joskus se vain oli ainoa keino auttaa toiset pakoon. Kuten nytkin. Aika sinisilmäisesti hän oli kuvitellut, että voisi järjestää asiat parhain päin olemalla rehellinen. Ja auttaa sen jälkeen ystäväänsä ja tämän perhettä. Ja paskat... Varatuomari Galabaizz (joka kuulemma oli Arnian pidättäneen etsivä Galabaizzin isä) oli muitta mutkitta passittanut hänet samaan paikkaan kuin muutkin laittomasti Zalzanista Xaparaan tulleet: vankilaan.
Surullisena nuori tiimanainen ajatteli lapsuudenystäväänsä, tämän vaimoa ja pieniä lapsia, jotka olivat nyt jääneet oman onnensa nojaan. Luudemoniperhe piileskeli jossain Galessen lähettyvillä ja odotti hänen tulevan etsimään heidät. Vankilasta käsin hän ei mitenkään voisi auttaa heitä... Arnia saattoi vain toivoa, etteivät Wuwishit törmäisi samaan konnaporukkaan, joista hän oli niukin naukin päässyt eroon.
Tyrmän ovi aukesi ja tovin nuori tiimanainen siristeli silmiään häikäisevän kirkkaassa valossa. Ovella seisoi pitkä hoikka päröctusnainen, jonka luppakorvainen päälaki melkein hipoi ovenkarmia. Naisen pitkä kermanvalkea häntä kiepahteli hänen vanavedessään ja luikersi käärmemäisesti nuohoamaan sellin nurkkia. Valo peilautui hämärässä naisen pyöreistä silmälaseista ja Arnia kohtasi vartiovelhon kapeiden silmien tutkivan katseen.
"Tulin viemään sinut Kuzhkailiin, 137", nainen sanoi hitusen kylmällä äänellä.
Arnia siristi silmiään ja nousi ylös. Naisen kasvonpiirteet olivat tavattoman tutut.
"Et suinkaan ole sukua varatuomarille?" hän kysäisi ja heilautti varovasti mustaa häntäänsä, jossa oli valkoinen kärki. "On minulla muuten nimikin. Arnia Fesco."
Myös päröctusnainen siristi silmiään ja tuijotti häntä tovin arvioivasti, kunnes nyökkäsi.
"Aivan. Olen hänen tyttärensä, Isla Galabaizz", nainen totesi vähemmän viileästi ja ojensi kätensä. "Tulehan. Tänään ei ole muita kuljetuksia, joten voimme taikasiirtyä. Sitä varten joudun vaihtamaan pantasi."
Pidätyksen yhteydessä Arnian kaulaan oli asennettu maaginen nahkapanta. Se esti häntä käyttämästä ajanhallintakykyään, mikä oli todella ahdistavaa. Hän oli tottunut hoitamaan hommat joutuisasti, jottei kukaan joutunut odottelemaan. Tuntui puuduttavalta tehdä kaikki tavallista vauhtia... Tiima loi päröctusvartijaan mietteliään katseen.
"Etsivä Galabaizz.. Varatuomari Galabaizz.. ja vartiovelho Galabaizz", hän luetteli. "Teillä työskentelee koko perhe lainvalvonnassa."
Isla kallisti päätään pitkä pörröhäntä kiepahdellen.
"Niin tosiaan. Veljeni pidätti sinut. No... Nyt olet tavannut meidät kaikki", nainen totesi ja kumartui Arnian puoleen mutisemaan loitsua. Hänen kaulaansa hieman kutitti, kun siihen ilmestyi uusi, kankainen panta. Isla teki toisen taian ja poisti tavallisen taianestopannan, joka oli tuonut koko ajan Arnian mieleen koirien kaulapannat.
Nuori tiimanainen tunsi puristavan tunteen rinnassaan ajatellessaan heleää ketjua, joka tavallisesti roikkui hänen kaulassaan kannatellen hänen tärkeintä esinettään. Se oli otettu pois pidätyksen yhteydessä, koska sen kanssa hän olisi ollut liian vaarallinen.
"Mitä.. Mitä tiimalasilleni tapahtuu?" hän kysyi ja katsoi Islaa hieman pelokkaasti. "Veljesi sanoi, ettei sitä tuhota. Kai minä saan sen takaisin, kun vapaudun?"
Isla nyökkäsi.
"Toki. Siihen voi tosin mennä tovi, koska maidemme väliset diplomaattisuhteet ovat poikki ja sinua ei voida palauttaa Zalzaniin", vartiovelho totesi ja loihti käteensä kansion, jossa oli Arnian vankinumero 137. "Sait pari vuotta vehkeilystä mafian kanssa. Sellaisen jälkeen lienee turha anoa oleskelulupaa. Tiimalasisi jää säilöön Loksesin poliisin arkistoon."
"Ne roistot huijasivat minua!" Arnia parahti korvat luimussa ja katsoi velhonaista ahdistuneena. "Ja minun oli pakko lähteä Zalzanista! Velhoruhtinaan sotilaat vainoavat kaikkia muita paitsi ihmisiä ja väkeä katoilee jatkuvasti..."
Isla huokaisi.
"Kuule. Minä en valitettavasti voi sille asialle mitään", nainen sanoi hieman kyllästyneellä äänellä ja laski kätensä Arnian olkapäälle. "Nyt mennään. Minun pitää ehtiä illaksi kotiin ruokkimaan kissani."
Violetti savuverho nieli heidät sisäänsä. Sen hälvetessä Arnia tunsi viileän tuulenpuuskan kasvoillaan ja veti henkeä. Naisen harmaille kasvoille levisi onnellinen hymy hänen tajutessaan hengittävänsä jälleen vuoristoilmaa. Lokses oli alavalla seudulla meren ääressä ja suurkaupungissa hänellä oli ollut jotenkin ahdistunut ja tukahdutettu olo. Hetken hän koki taakkansa keventyneen, kunnes sumu hälveni paljastaen vanhan pahaenteisen kivilinnan muureineen. Kuzhkailin vakila.
"Tähän suuntaan", Isla totesi ja ohjasi Arnian kohti muurilla sijaitsevaa porttia.
Arnialle tuli hillitön halu juosta pakoon. Nyt tai ei koskaan! Hän liikahti, mutta kompastui samassa ja tussahti nurmikkoon. Hän katsoi hölmistyneenä jalkoihinsa, joita jonkinlainen näkymätön taika sitoi yhteen nilkkojen kohdalta ja vilkaisi Islaa. Nainen lähestyi häntä käsi koholla pidellen yllä jonkinlaista taikaa.
"Kuule... Vartiovelhon vastustamisesta voi saada melko pitkän lisätuomion", Isla totesi väsyneesti ja kumartui nykäisemään Arnian maasta samalla, kun vapautti hänen jalkansa. "Tulehan nyt, eikä enää mitään temppuja."
He lähestyivät porttia. Arnia katseli pahaenteisenä kohoavaa linnaa surullisin mielin, häntä apeana roikkuen ja mustat valkokärkiset sudenkorvat luimussa. Tähänkö hänen seikkailunsa päätyisi?
Kirkas pilkahdus portilla kiinnitti hänen huomionsa. Murheet tulevasta unohtuivat hetkeksi, kun Arnia hoksasi, että siellä seisoskeli odottamassa toinen tiima! Nuoren naisen häntä alkoi heilua. Ehkä kaikki vielä päättyisi parhain päin? Hän voisi selittää xaparalaistiimalle, että hänen tuomiossaan oli sattunut valtava erehdys... Ja olisi noin ylipäätään helpottavaa tavata joku, joka ymmärtäisi!
"I iki draegee! Ya Arnia-tleek! Lardamgee jurz gake!" Arnia tervehti kohteliaasti vanhempaa tiimanaista heidän kansansa omalla kielellä.
Hänen hämmennyksekseen nainen reagoi melko tuskaisella irvistyksellä harmaita korviaan luimistaen.
"Älä helvetissä käytä tuota paskamongerrusta", tiimavartija voihkaisi ja vilkaisi Islaa. "Kai tuo zalzu osaa suomeakin?"
"Osaa kyllä ja siisti hieman kieltäsi, Shuram", Isla totesi tylysti ja ojensi lyhyelle tiimalle käteensä loihtimansa ketjun, jonka pää oli kiinni Arnian käsiraudoissa. "Siinä. Minun täytyy lähteä ruokkimaan Heimurz."
"Minkä helkkarin takia olet nimennyt kissasi minun vanhan säätöni mukaan?" Shuram kysäisi ivalliseen sävyyn samalla, kun otti ketjun käteensä. Isla jäi toviksi tuijottamaan tiimaa.
"Hän on historiallinen hahmo ja xaparalaisen työväenliikkeen sankari", Isla sanoi ja pyöritti marjapuuron värisiä silmiään. "En minä tiennyt kissaa nimetessäni, että saan noin ikälopun työkaverin."
Arnia ei tuntenut naapurimaan historiaa niin hyvin, että olisi osannut sijoittaa Heimurzin jollekin vuosisadalle. Kuolevaisiin verrattuna Shuram näytti noin kolmekymppiseltä - mikä tiiman kohdalla tarkoitti, että tämä oli iältään jossain kolmenkymmenen ja tuhannenviidensadan ikävuoden välimaastossa. Shuram naurahti ja virnisti.
"Samanlainen juoppo kunkku se oli kuin nykyinenkin, jossen ihan väärin muista", tiima tuumasi ja vetäisi ketjusta katsoen Arniaan häijy virne naamallaan. "Mennääs typykkä, etsitään sinulle joku hauska sellikaveri. Meille tuli juuri sellainen kiva ihmissusiörkki..."
"Shuram!" Isla ärähti. "Jollet hoida työtäsi asiallisesti, minun täytyy reklamoida Sternolle sinusta."
Arnian vanhempi lajitoveri tuijotti päröctusnaista tovin sen näköisenä, ettei oikeastaan piitannut hittojakaan. Nuori tiimavanki katsoi päröctusvelhoon hieman paniikissa sanoen katseellaan: Älä jätä minua tuon armoille! Shuram kallisti päätään.
"Tai mitä, jos reklamoisit isukillesi?" tiima kysyi ja haukotteli. "Sterno on helppo lepytellä, mutta alan vähän väsyä häneen. Minulla on oikeastaan vähän ikävä Radovania... Ja Mjölniriä..."
Arnia hätkähti nähdessään pienen salamapurkauksen vartiovelhon kädessä. Shuram oli selvästi hermostuttanut Islan ja tämän katseesta kuvastui kylmä raivo.
"Hoida työsi asiallisesti... Vai pitäisikö kirjurikaverini taas vilkaista verotustietosi läpi?" Isla sihahti myrkyllisellä äänellä.
"Et helvetissä...!" Shuram ärähti korvat luimussa ja katsoi sitten Arniaa nenävarttaan pitkin. Äkisti naisen kasvoille levisi kummallinen kiero hymy, joka ei enteillyt hyvää. "Nyt tiedän. Laitan sinut Tylsimyksen kanssa samaan selliin. Siitä tuokaan nipottaja ei voi sanoa mitään pahaa, he he!"
Arnia vilkaisi Islaa nähdäkseen tämän reaktion, mutta huomasi päröctusnaisen jähmettyneen paikoilleen. Vasta nyt hän huomasi Shuramin pitelevän tiimalasiaan vaakatasossa. Se oli vähän järeämpää tekoa kuin Arnian oma siro tiimalasi, joka oli jäänyt Loksesiin poliisin säilöön. Lasi näytti myös oudon tummalta - ja syykin selvisi, kun Shuram käytti sitä sytyttääkseen savukkeen.
"Niin tosiaan, minä en pysty pysäyttämään sinun aikaasi..." vanhempi tiima mutisi ja veti henkoset savukkeestaan katsoen häneen mietteliäänä. "Meillä tulee vielä hauskaa täällä."
Arnia naurahti epävarmasti - hän ei ollut siitä niinkään varma.
"Niinkö luulet?" hän kysyi varovasti. "Kuule. Minä en halua mitään harmeja. Sori, en tajunnut, että tiiman puhuminen voisi olla jonkun mielestä ärstyttävää."
"Äh, siitä on vain niin helvetin pitkä aika, etten muista sitä kunnolla", Shuram totesi ja kohautti olkiaan. "Tiies rashiar."
"Ahaa. No jos haluat, voimme puhua sitä välillä niin alat muistaa taas..." Arnia ehdotti varovaisesti toivoen, että oli vaan vahingossa saanut huonon ensivaikutelman Shuramista. Ehkä tällä oli vain huono päivä?
"Miten vaan", Shuram totesi ja käänsi tiimalasiaan vapauttaen Islan ajan. "Laitan sen Mazzaduskesin selliin. Onko valittamista?"
Islan ilme synkkeni.
"Luitko sinä ollenkaan vangin kansiota?" päröctusvelho kysyi ja huokaisi sitten. "Ääh. Etpä tietenkään. No jaa, eihän se minun päänsärkyni ole. Pääasia, ettei tule järjestyshäiriöitä. No niin. Näkemiin."
Isla nyökkäsi Arnialle ja katosi violettiin savupilveen. Vankilan muurin raskas rautaportti tärähti kiinni heidän takanaan ja Arnia seurasi Shuramia kohti vankilan sisäänkäyntiä nulju tunne vatsanpohjassaan... Kuka oli tämä mystinen Tylsimys-Mazzaduskes? No.. Onneksi ei ainakaan ihmissusi! Arniaa puistatti ajatus, että häntä purtaisiin. Noin muuten olisi kyllä ollut kiinnostavaa oppia muuttumaan sudeksi. Harmi, että taikuuden oppiminen oli tiimoille yleensä aika hankalaa.
"Minun tuomioni oli kyllä yksi iso väärinkäsitys", Arnia sanoi häntä linnaan johdattavalle vartijalle, joka haukotteli.
"Luuletko, etten ole koskaan ennen kuullut tuota?" sateenkaarihiuksinen tiima kysyi aika ivallisen kuuloisesti. "Jos saisin leerin joka kerta, olisin niin rikas, ettei tarvitsisi tehdä tätä paskaduunia... Tai ainakin voisin vetää kunnon perseet, haha!"
Arnia yritti nauraa mukana naisen karulle huumorille.
"No joo, ymmärrän kyllä", hän sanoi. "Ja on totta, että tulin Xaparaan laittomasti, koska Zalzanista ei pääse muulla tavalla pois. Olisi muuten kivaa, josset kutsuisi minua zalzuksi, se on aika loukkaavaa, tiedätkös?"
Shuram seisahtui katsomaan häntä nenävarttaan pitkin. Nainen nosti hitaasti tupakan huulilleen ja imi siitä pitkät sauhut. Hän puhalsi savukiehkurat nenästään tympääntyneen näköisenä ennen kuin avasi viimein sanaisen arkkunsa.
"Tiedätkö... Se asia ei oikeastaan liikuta minua paskaakaan. Niinkuin ei täällä olosi syykään."
Arnian mustavalkoiset korvat painuivat apeina luimuun ja hänen häntänsä laski roikkumaan takamusta vasten. Hän vilkaisi taas Kuzhkailia kasvavan ahdistuksen vallassa. Hetken hänen urheutensa meinasi pettää ja hän nieleskeli tovin itkua. Shuram kulki edellä poltellen tupakkaansa välittämättä siitä seikasta, että he tulivat sisätiloihin. Heitä vastaan tuli pisin Arnian ikänään näkemä luudemonimies, jolla oli kaikeksi kukkuraksi purppuraisten pitkien hiustensa värinen parta ja viikset! Luudemonilla!
Tuo käyräsarvinen, violetti-ihoinen mies oli pukeutunut rennon näköisesti farkkuihin ja hawaiji-paitaan. Hän lähetti ohimennen luomansa merensinisen luukäden leijumaan ilman halki ja se nappasi savukkeen Shuramin suusta tumpaten sen sitten seinään. Arnia ei hätkähtänyt maagisen luukäden nähdessään - hän oli tottunut siihen, kun hänen ystävänsä loi jatkuvasti vastaavanlaisia taikaluita ja lattoi ne tekemään asioita kansalleen ominaisen luumagian voimalla. Mies osoitti peukalollaan napakasti taakseen.
"Shuram! Heti toimistooni!"
Shuram seisahtui virnistämään pidellen Arniaan käsirautoihin sidottua köyttä olallaan.
"Ai enkö vie vankia ensin selliin?" tiimanainen kysyi ja iski miehelle silmää. "Vai otammeko hänet mukaan? En tiennytkään, että pidät sellaisesta..."
"Nyt ei ole leikinlaskun aika", luudemonimies tokaisi asialliseen sävyyn ja katsoi Arniaan oikoen nenällään olevia taivaansinisiä silmälaseja. "Sinä lienet vanki 137. Olen Kuzhkailin johtaja Sterno Priash. Täällä on syytä käyttäytyä ja noudattaa sääntöjä, jollei halua päätyä eristysselliin. Hyvällä käytöksellä voi saavuttaa etuja ja päästä esimerkiksi Romsun avuksi keittiöön."
Arnian suorana roikkuneen hännän kärki alkoi heilahdella varovasti.
"Päivää, herra johtaja", hän sanoi yrittäen antaa hyvän ensivaikutelman. "Ja kyllä, olen vanki 137. Nimeni on Arnia Fesco. Keittiöhommat olisivat varmasti kivoja, pidän ruuanlaitosta. Lupaan käyttäytyä kunnolla. En minä muutenkaan ole mikään rikollinen, jouduin vaan pakenemaan kotimaastani."
Ei se tosin ollut täysin totta. Mutta mitä oli tapahtunut Zalzanissa, jääköön Zalzaniin.
"Kuulostaa hyvältä. Toivottavasti pidät tuosta kiinni", luudemonimies sanoi ja loi yhden tuiman katseen Shuramiin ennen kuin jatkoi matkaansa.
"Vai että herra johtaja..." Shuram päivitteli heidän suunnattuaan eteenpäin kivisessä käytävässä. "Sinähän se varsinainen mielistelijä olet. Hehe... Ei huono. Silläkin voi päästä täällä pitkälle..."
Vanhempi tiimanainen loi häneen ovelan katseen ennen kuin seisahtui eräälle ovelle.
"Perhana... Eikö Rudolf olekaan täällä tänään? No... Tarkastamme sinut myöhemmin. Hitto, olisi ollut hauska esitellä sinut vanhalle Rudylle... No niin. Aika tavata sellitoverisi!"
Pahaenteinen virne naamallaan Shuram johdatti hänet erään lukitun oven läpi yhdelle vankilan osastoista. Arnia alkoi mennä sekaisin kaikkien sokkeloisten käytävien kanssa, eikä uskonut löytävänsä ulos, vaikka olisikin päässyt pakoon...
Kommentit