Saatteeksi

Tässä artikkelissa käyn läpi Xapara-roolipelissä ja tarinoissa esiintyvät isoimmat maanalaiset organisaatiot ja kerron, mitkä hahmoni ovat linkittyneet niihin ja miten!

Kaikki aiemmat Xapara-artikkelit on listattu blogin Xapara-sivulle. Olisi mukavaa saada näihin kommentteja. :3

 

Domi_Isla2.jpg

Dominik juonitteli kuningattareksi nousseen sisarensa Islan selän takana Veljien Killan tavoitteita edistääkseen.

 

Veljien Kilta

Pelin juonen keskiöön noussut salainen organisaatio, joka on alkujaan ollut eroctusten eräänlainen "hyväveliverkosto". Sen kautta on muodostettu liikesuhteita ja vedelty naruista Xaparan politiikassa kulissien takana. Tämä perustuu siihen, että useimmat eroctussuvut ovat melko rikkaita ja heillä on sen kautta paljon vaikutusvaltaa. Perinteisesti Veljien Kilta on pitänyt huolta siitä, että eroctusten valta-asemat säilyvät ja voimistuvat. Liikkeeseen on liittynyt myös eroctusten puhdasverisyyden vaalimista. Killan salainen tervehdys on "Webesweiz Konje" eli "Veljien Malja". Toisin kuin liikkeen maskuliininen nimi voisi antaa ymmärtää, Kiltaan kuuluu myös paljon vaikutusvaltaisia naisia.

VK:n toiminta muuttuu melko rajusti uuden sukupolven myötä. "Radikaali Nuorisosiipi" ajattelee asioista hieman uudella tavalla ja suunnittelee kaappaavansa vallan kyseenalaisena pitämältään kuninkaalta, jonka edustamaan fantasiakansaan nuorisosiiven väki suhtautuu vihamielisen rasistisesti. Heidän tavoitteenaan oli muodostaa eroctusten neuvosto ja säätää maahan heidän kansansa melko vapaamielistä (monen mielestä varmaan irstasta) elämäntapaansa suosivat lait. Nuorisosiipi ei myöskään ihannoi Killan vanhemman sukupolven tapaan eroctusten puhdasverisyyden vaalimista, päinvastoin. Nuorisosiivessä vaikuttava biologi Shevan Räckhals on iskostanut kiltalaisten mieliin ajatuksen "supereroctuksista", joita luotaisiin risteytymällä demonien ja muiden erikoisvoimia omaavien, kuolevaista pitkäikäisempien kansojen kanssa.

Nuorisosiiven jäsenyydelle ei ollut mitään yläikärajaa. Sen vanhin jäsen oli Alonson 85-vuotias isoäiti, kartanonrouva Abigail Dolbaizz. Nuorisosiiven puheenjohtajana toimi Samuel Baikai -niminen nuorehko eroctusmies ja varapuheenjohtajana Maximia Fandbaizz.

 

Aldo.jpg

Alonso Dolbaizz oli Dominikin ohella radikaalin nuorisosiiven vakaumusellinen jäsen.

 

Pelissä Veljien Kilta on soluttautunut Kuzhkailin vankilaan värväämään rikollisia mukaan taisteluunsa vallan kaappaamiseksi ja uuden uhkeamman eroctuskansan luomiseksi. Dominik on Killan vakaumuksellinen rivijäsen, jonka tehtävänä on vanginvartijan työnsä lomassa auttaa vankilaan itsensä järjestänyttä Shevania löytämään potentiaalisia värvättäviä ja suojata samalla tämän selusta. Dominik kiinnostuu erikoisesta luudemonin ja eroctuksen muodostamasta pariskunnasta ja ryhtyy manipuloimaan Rihaa ja Jaxonia osaksi Veljien Kiltaa. Samalla myös Koshia ja Ruby tulevat värvätyiksi ja lopulta Dominik päätyy auttamaan nelikkoa vankilapaossa. Yllättäen Rihan värvääminen nostaa Dominikin statusta Veljien Killan sisällä ja hän ryhtyy kouluttamaan luudemonista ensiluokkaista soturia Killan riveihin aivopesten samalla Jaxonin tyttöystävän melko perusteellisesti Veljien Killan opeilla. Riha uskoo puolustavansa kumppaninsa ja heidän lastensa oikeuksia, mikä tekee hänestä lopulta yhden vakaumuksellisimpia kiltalaisia. Rihan klooni tappaa vahingossa Xaparan kuninkaan tämän ahdisteltua kloonia toimistossaan. Myöhemmin Riha ottaa itselleen kunnian kuninkaan murhasta, mikä tekee hänestä yhden maailman etsityimmistä terroristeista.

 

Risukka.jpg

Riha Liskokaartin kapteenin univormussaan.

 

Islan valtakaudella Veljien Kilta ujuttautui myös Xaparan Salaiseen Poliisiin Islan nimettyä veljensä Dominikin sen päälliköksi. Dominik teki Rihasta salaisen Liskoryhmän kapteenin ja alkoi näiden avulla vaivihkaa hankkiutumaan eroon Killan vihaamasta kansasta. Asian selvittyä Islalle Riha, Dominik ja useita muita kiltalaisia joutui lähtemään Xaparasta maanpakoon. He asettuivat Athanan eteläpuolella trooppisella saarella sijaitsevaan Neppain kuningaskuntaan. Salassa Kilta alkoi rakentaa Rudolf Springin suunnitteleman lentävän kenttäsairaalan pohjalta valtavaa maagista sota-alusta, jonka keskeisenä rakennusosana toimivat Rihan luomat taikaluut. Massiivinen sotakone rakennettiin maan alla Athanan eteläkärjessä ja sillä oli tarkoitus valloittaa Xapara. Myöhemmin alus olikin aloittavana osapuolena suuressa avaruussodassa. (Dominikin esittelyssä on tarkempi kertomus sen tapahtumista.)

Veljien Kilta päätyi hallitsemaan Lounais-Xaparaa ja Pohjois-Rikoa. Eräällä vaihtoehtoisella aikajanalla (Edelweiss-hahmoni lapsuudessa) Kilta hallitsi koko Xaparaa 80 vuotta, kunnes Punataudin poika Daniel Shigella nousi kuninkaaksi. Tuohon ajanjaksoon viitataan yleensä puhumalla "Killan Xaparasta". (Lounais-Xapara voi viitata myös maan historiallisempaan kahtiajakoon sisällissodan seurauksena vuosina 29 349 - 29 466.)

Muissa tarinoissa Veljien Killalla on melko pieni rooli toistaiseksi, mutta voi olla, että se nousee isommaksi tekijäksi jossain niistä ajan myötä.

 

Shigella-mafia

Teollisuuskaupunki Galessea hallussaan pitävä Shigella-lonkerohirviösuvun johtama maanalainen rikollisorganisaatio, joka on ujuttanut lonkeronsa mm. Xaparan pääkaupunkiin Loksesiin ja omaa myös paljon kansainvälisiä yhteyksiä. Toimintatavoitteena tehdä rahaa mafian johtoportaalle monilla laittomilla bisneksillä, kuten ihmiskauppa, huumekauppa ja laiton asekauppa. Toimintaan liittyy paljon esimerkiksi salakuljetusta maan rajojen yli. Shigella-mafian päämies on Sorkka-yhtiöiden toimitusjohtaja Rott Shigella, joka tunnetaan alamaailmassa Punatautina. Hän on lajinsa viimeinen edustaja mantereella. Punatauti on koonnut ympärilleen varsin kauhistuttavan luottokolmikon, joka muodostaa mafian ylimmän johtoportaan. Pikkupeikko Cruernox (siviilissä Sorkan tytäryhtiö Hilparin toimitusjohtaja) on Shigella-mafian kakkosmies. Hänestä seuraava on seireenidemoni Kirke Shiarkhan, siviilissä Galessen yliopiston rehtori. Neljäs hierarkiassa on Kirken adoptoitu sekaverinen pikkuveli Morgan, paikallinen lihanjalostamoyrittäjä. Tuo julma väkivaltaan mieltynyt nelikko omaa harvinaisen synkän maineen Xaparan alamaailmassa.

 

Rackhalsinperhe.jpg

Buzlen, Rihan ja Jaxonin perhe omasi eräässä vaiheessa paljon vaikutusvaltaa sekä Veljien Killassa, että Shigella-mafiassa.

 

Muita Shigella-mafiaan linkittyneitä hahmojani ovat sen hakkerin asemassa peliin tullut Buzle Narish, sekä Shigellalta bisneksiinsä rahaa lainannut Koshia. Roolipelissä Buzle sieppasi lopulta koko Shigella-mafian haltuunsa, Porre Kronikoissa hän vain petti heidät ja listi koko johtoportaan lukuunottamatta Punatautia, joka joutui myöhemmin hieman vastentahtoisesti liittoutumaan Buzlen johtaman Liskokaartin kanssa pelastaakseen näiden avulla tyttärensä Skyllan zalzanilaisesta Skaiarin pakkotyölaitoksesta.

Roolipelissä myös Buzlen elämänkumppaneiksi päätyneet Riha ja Jaxon linkittyivät hänen kauttaan Shigella-mafiaan ja Buzlen valtakaudella Veljien Killan ja Shigella-mafian välillä vallitsi vahva liittolaisuus.

Shigella-mafia perustuu alkuperäisen Punatauti-suden jengiin, johon Cruernoxin, Kirken ja Morganin koiraversiot kuuluivat. 

 

Punkun_jengi.jpg

Punataudin jengi, etualalla Cruernox ja Morgan

 

Shigella-mafia on roolipelin ohella ollut keskeisessä roolissa myös Porre Kronikoissa, Delfia Kronikoissa ja Shigella-saagassa. PK:ssa se on päävihollisen roolissa kukistumiseensa saakka, myöhemmin liittolainen. Delfia Kronikoissa Koshia lainaa Shigellan johtoportaalta rahaa yritystään varten ja tarinassa nähdään jonkin verran mafian toimintaa, mm. Buzlen nousu luottomieheksi hoitamaan Shigellan bisneksiä Loksesissa. Myös Skyllan ja Cruernoxin suhteesta kertova Hilpari-tarina luonnollisesti pyörii mafian ympärillä näyttäen mafian hahmojen elämää roolipeliä ja muita tarinoita edeltäneiden vuosikymmenten takaa.

Shigella-saaga luonnollisesti kertoo Shigella-mafiasta. (Idea syntyi, kun minua harmitti, miten Shigellalle oli käynyt huonosti sekä ropessa, että Porre Kronikoissa.) Sen keskiössä on tässä versiossa Rihan ja Punataudin välille syttyvä varsin kyseenalainen parisuhde, joka vie luudemoninaisen tien Velien Killan sijaan Galessen alamaailmaan.

 

RissePunkku.jpg

Shigella-saagassa Rihalla ja Punataudilla on vähän lämpimämmät välit..

 

Uusi Voima

Pelissä oli alkujaan siitä eronneen jäsenen keksimä rikollisorganisaatio, johon kuuluneiden hahmojen jäljelle jääneestä porukasta muodostettiin Uusi Voima. Sen perustaja ja alkuperäinen johtohahmo oli professori Ursula von Himmelstrand. Järjestön tehtävänä oli turvata Ursulan melko kyseenalaisten siepatulla väellä tapahtuvien jalostuskokeiden jatkuvuus, sekä tavoitella maailmanherruutta kasvattamalla yksityisarmeijaansa. Järjestön alkuperäinen tukikohta sijaitsi Zalzanin vuoristossa, mutta myöhemmin Uusi Voima otti haltuunsa edeltäjäjärjestöltään jääneen salaisen tukikohdan Athanan autiomaassa.

Omista hahmoistani järjestöön kuului mm. nuori jäädemoni Lucas Icebelt, joka oli vauvana siepattu Uutta Voimaa edeltäneen organisaation toimesta ja koulutettu sen sotilaaksi. Myös seireenidemonivelho Wusda Shiarkhan oli ajautunut järjestön jäseneksi.

 

Ursula.jpg

Ursula von Himmelstrand

 

Myöhemmin Shuram Karma nousi Uuden Voiman johtajaksi supertiimalasinsa ansiosta ja hänestä alettiin käyttämään arvonimeä valtiatar. Hänen kenraaleinaan toimivat Ursula von Himmelstrandin ohella Buzlen valtaamasta Shigella-mafiasta vetäytynyt Rott Shigella, sekä pimeydenenkeli Fragiel Musta.

Lucas tovereineen sieppasi Rihan ja Arnian aikeenaan hyödyntää heitä Ursulan kammottavissa jalostuskokeissa. Moxx Glush hyökkäsi vävypoikiensa Buzlen ja Jaxonin kanssa Uuden Voiman laboratorioon pelastamaan vaimonsa ja tyttärensä. Taistelunrytäkässä koko laboratorio tuhoutui sitä puolustaneen Wusdan laavapommiloitsun osuttua vihollisen sijaan rakenteisiin. Moxx myös puri liskomuodossaan Lucasilta käden irti. Myöhemmin Ursula rakensi Lucasille mekaanisen käden, jossa oli monipuolinen muuntautumiskyky ja se toimi mm. tehokkaana aseena. Vahvojen soturien jalostelun ohella Ursula oli kiinnostunut luomaan ruumiinosina toimivia koneita, jotka ohjautuivat käyttäjänsä hermoston lähettämien viestien kautta. Lucasin käden lisäksi hän rakensi myös Koshialle mekaaniset siivet, joissa oli myös monipuoliset taisteluominaisuudet.

 

Kossun_perhe.jpg

Koshian ja Rubyn perhe joutui eri rikollisjärjestöjen riepoteltaviksi. Paettuaan ensin Shigellaa ja sitten Veljien Kiltaa Koshia menetti siipensä Shuramin pelleilystä johtuneessa lento-onnettomuudessa. Saadakseen lentokykynsä takaisin hän teki sopimuksen Uuden Voiman kanssa ja Ursula rakensi hänelle mekaaniset siivet.

 

 

Valkoinen Kuu

Alkujaan Shigellan yhteistyökumppani.

Valkoinen Kuu on Xaparan pohjoisen rajanaapurissa Kazeimoksessa toimiva mafia, jonka jäsenet ovat synnynnäisiä ihmissusia. Ihmissudeksi syntyneet eivät muutu tahtomattaan täyden kuun aikaan susiksi ja säilyttävät yleensä itsekontrollinsa myös susina, mutta ovat keskivertoa eläimellisempiä myös ihmismäisessä olomuodossaan. Xaparan maailmassa mihin tahansa kansaan kuuluva voi muuttua ihmissudeksi, jos häntä purraan tai periä sen vanhemmaltaan, joka on ihmissusi. Synnynnäiset ihmissudet kykenevät halutessaan muuttumaan susiksi koska vain. Valkoinen Kuu koostuu pääasiassa jäädemoneista ja numerodemoneista.

Pelissä hahmot joutuivat Kazeimoksessa asuessaan tekemisiin mafian kanssa ja selvisi, että Koshian isä kuuluu kyseistä mafiaa pyörittävään Riels-sukuun. Valkoisen Kuun kakkosmies "Yhden Luodin Johnny" eli John Riels on kuin ilmetty Koshia, mutta vanhempana. Myöhemmin selvisi, että kyseessä on itse asiassa Koshian isosetä. John on toinen Valkoisen Kuun perustajista. Toinen oli Keltasilmä-Donina tunnettu jäädemoni, jonka poika oli noussut Valkoisen Kuun johtoon. Myöhemmin Shigella-mafia teki Valkoisesta Kuusta selvää heidän intressiensä mentyä ristiin.

 

John.jpg

John Riels näyttää hämmentävän paljon vanhemmalta versiolta Koshiasta, jonka vuoksi häntä epäillään alkuun Koshian isäksi.

 

Porre Kronikoiden kolmas kirja on nimetty Valkoisen Kuun mukaan ja se kertoo päähenkilöiden kohtaamisesta kyseisen mafian kanssa, sekä avartaa Koshian hämärän peitossa ollutta menneisyyttä. Shuram viettelee päähenkilöiden pyörittämällä Xaparan Night Clubilla vierailleen Keltasilmä-Johnin, mutta päätyy murhaamaan tämän miehen meinattua hankkiutua hänestä eroon ampumalla. Tietämättä pomonsa kohtalosta Valkoisen Kuun kätyrit noudattavat tältä tulleita käskyjä ja sieppaavat päähenkilöt. Valkoinen Kuu näet toimii yhteistyössä Shigella-mafian kanssa ja Cruernox saapuukin Kazeimokseen osallistuakseen Jahtiin.

Valkoisen Kuun väki vie uhrinsa Domain länsipuolella sijaitsevalle Kuuvuorelle, jonka huipulla nämä päästetään taianestopannoitettuina metsään juoksemaan henkensä edestä. Valkoisen Kuun jäsenet muuttuvat susiksi, ottavat uhrinsa kiinni, raatelevat ja syövät heidät. Näin meinaa käydä myös pääsankareille ja he törmäävät valtavan koiran hahmoonsa muuttuneeseen Cruernoxiin. Riha onnistuu tiirikoimaan pantansa pois ja taistelee liskomuodossaan Cruernox-koiraa vastaan jääden pahasti alakynteen. Estääkseen Cruernoxia tappamasta Rihaa Arnia mäjäyttää Cruernoxia päähän kepillä vetäen koiran huomion itseensä. Tällöin tilannetta sivusta seurannut Buzle syöksyy väliin liskomuodossaan ja surmaa pomonsa pettäen samalla Shigella-mafian. Samaa kyytiä Buzle myös teurastaa Valkoisen Kuun ihmissudet viimeistä hukkaa myöten. Yhden luoden Johnnyn Buzle oli tappanut jo aiemmin ennen kuin tämä ehätti muuttumaan sudeksi - hieman karua kyllä, Buzle luuli häntä silloin Koshiaksi.

Ihmissusimafian metsästysrituaali lienee saanut vaikutteita Blood and Chocolate -elokuvasta.

 

Ragazzine

Rikon pääkaupunki Rep Hatticassa vaikuttanut pienehkö rikollisjengi, jonka pomo Logan Shiarkhan paljastui hieman yllättäen Morganin vahinkolapseksi. Myös Cruernoxin tytär Borsa kuuluu tähän jengiin. Punatauti ryhtyi tukemaan ja rahoittamaan Ragazzinen toimintaa ja Borsasta tuli lopulta hänen puolisonsa. Uuden Voiman vallattua Etelä-Rikon Ragazzine sai jopa valtiovallan suojeluksen toimilleen ja nousi maanlaajuisesti merkittäväksi rikollisliigaksi.

Ragazzinen nimi on "pikkutytöt". Se on jonkinlaista kieroa huumoria, koska suurin osa jäsenistä on kookkaita korstoja, kaukana sievistä pikkutytöistä. Kaipa jonkinlaisena ajatuksena on ollut, että jengi on niin kova, ettei pelkää edes kantaa moista nimeä itsestään.