Saatteeksi

Tässä artikkelissa esittelen jälleen yhden Xapara-roolipelihahmoni, Voittamattomien Gindojen kyläpäällikkö Khublan. Hän on aika erikoinen ja monella tapaa kyseenalainen hahmo, mutta kuitenkin pohjimmiltaan hyvin sympaattinen tapaus. Vaikuttimia hahmo on saanut monesta paikasta. Voittamattomien gindojen kylä on saanut osittain inspiraationsa Asterix-sarjakuvista, joten Khublaankin on tullut omat vaikuttimensa gallialaisten päällikkö Aladobixista. Molemmat lienevät sellaisia koomisuuteen asti tärkeileviä ja hurjasta maineestaan huolimatta loppupeleissä varsin hassuja hahmoja. Khublaan on tullut tahattomasti melko paljon vaikutteita myös kuningas Julienista, mutta lopullisen inspiraation hahmon asettumiseen lopulliseen päämääräänsä Kazeimoksen pienen vuoristokylän kaahailevana taksikuskina antoi Dr. Bombayn kappale Calcutta.

Laitahan tuo biisi taustalle soimaan ja hyppää kakhudalaisen taksin hurjaan kyytiin jäisille vuoristoteille!

 

Khubla.jpg

 

Khubla Rafhas

Khubla Rafhas, 94, oli Tikkerifasin legendaarisen Voittamattomien Gindojen kylän päällikkö. Kyläläisten sukunimi Rafhas merkitsee voittamatonta ja juontaa juurensa heidän druidinsa Haigan taikaliemestä, jota juotuaan gindasoturit muuttuvat joksikin aikaa kookkaiksi ja lihaksikkaiksi taistelijoiksi. Khubla merkitsee Pedonkynttä. (Khu = peto, la = kynsi, b on omistusmuoto.)

Kuten leijonamaisesti elelevien gindojen tapaan kuuluu, Khubla oli laumansa ainoa mies ja loput laumassa olivat hänen vaimojaan, tyttäriään tai näiden naispuolisia sukulaisia, kuten tätejä tai isoäitejä. Khubla johti laumaa alunpitäen isoveljensä Raiklan (Ukkoskynsi) kanssa ja he olivat vallanneet sen aikoinaan nuorukaisina. Khublan menneisyys on sikäli surullinen, että hänet ajettiin viidakkoon synnyinlaumastaan jo kymmenvuotiaana eli aivan liian nuorena. Tavallisesti gindamiehet jättävät laumansa aikuisuuden kynnyksellä, mutta Khubla joutui lähtemään samaan aikaan vanhemman isoveljensä kanssa. Ilman Raiklaa Khubla olisi luultavasti kuollut viidakkoon. Tästä johtuen Khubla oli itsekin taipuvainen häätämään laumaansa syntyneet poikalapset turhan nuorina laumasta. Näin kävi muunmuassa Haigan ja Raiklan Ruk-pojalle, jonka vuoksi druidi kantoi Khublalle kaunaa.

Khubla on luonteeltaan pöyhkeilevä, suurieleinen uhoaja, mutta tiukan paikan tullen pelkuri. Hän on tottunut olemaan naisten paapottavana ja saattaa vielä modernissakin maailmassa elellessään omata aika ajoin todella moukkamaisia ja sovinistisia ajattelumalleja. Gindojen pedonvaistot ja vanhat tavat elävät Khublassa myös vahvoina, eikä edes elämä sivistyneessä maailmassa ole kitkenyt kaikkia viidakossa varttuneen miehen alkukantaisia tapoja pois.

 

Roolipelissä

Roolipelissä hahmot tulivat Skaiarin jälkeen Tikkerifasiin ja Dominik voitti itselleen paikan gindalauman alfauroksena. Khubla päätti mieluummin alistua ja hyväksyä Dominikin veljekseen kuin ryhtyä hengenvaaralliseen kamppailuun laumastaan. Tämän seurauksena Voittamattomat gindasoturit liittyivät osaksi Veljien Kiltaa ja matkasivat näiden mukana M/S Räckhals -risteilylaivalla Pallomerelle. Eksyttyään Bermudan Palloon laiva teki haaksirikon salaperäiselle saarelle, jota hallitsivat suurtiimat. Huvitellakseen saarelleen tulleilla haaksirikkolaisilla suurtiimat loivat aikaharhan, jossa saarelle joutuneet luulivat eläneensä siellä vuosikausia. Kiltalaiset olivat perustaneet sinne Härölä-nimisen kylän ja kutsuivat saarta Härösaareksi. Khubla ja isohko osa gindalaumaa oli palannut luontoon ja eleli jahdaten niin ikää luontoon palanneita fontalialaisia.

f.jpg

Fiadra uhrasi itsensä pelastaakseen Khublan hengen. Veljien Kilta tapasi hänet Hyk Parthasissa, jossa Fiadra eleli katugindana. Ensi kohtaamisella hän varasti Koshian lompakon, mutta kiltalaiset saivat hänet kiinni ja pyysivät mukaansa.

Rihan saatua kuulla, että Khubla laumoineen yritti saalistaa Rubyn perheen, gindalauma sai luudemonit peräänsä. Yhdessä saaren aikaharhassa aikuisen poikansa Rikkenin ja pojanpoikansa Edgarin kanssa Riha ryhtyi liskomuodossa hävittämään gindalaumaa. Alkujaan Hyk Parthasista Athanan länsirannikolta kotoisin ollut gindanainen Fiadra pelasti Khublan hengen joutuen itse luudemoniliskon hampaisiin. Khubla pakeni henkitoreissaan viidakosta niitylle, jossa Veljien Killan nuori rikas hienohelma Donna Gemibaizz oli kumppaninsa ja palvelustyttönsä kanssa piknikillä. Donnan palvelustyttö Huu oli yksi niistä fontalialaisista, jotka olivat saaneet väkevän henkiolennon suojelemaan itseään. Emäntänsä käskystä Huu usutti henkipöllönsä Grigorin häätämään Khublaa raadelleen lisko-Rikkenin matkoihinsa.

Khubla pääsi Gemibaizzien taloon toipumaan haavoistaan. Donna määräsi julmasti Huun hoitamaan Khublaa, vaikka fontalialaisparka pelkäsi gindamiestä kuollakseen - eikä syyttä. Vähän toivuttuaan Khubla alkoi suunnitella, että nappaisi Huun ja söisi tämän. Hän ei kuitenkaan ollut vielä voimissaan, eikä kyennyt toteuttamaan aiettaan. Omituisen tilanteen vuoksi gindamies ja fontalialaisnainen alkoivat kokea toisiaan kohtaan toisenlaista uteliaisuutta ja lopulta rakastuivat. Asiaa edesauttoi, että Khubla ajoi Huun kimppuun käyneen murtovarkaan ulos talosta.

 

2019_3.jpg

Huu ja Khubla söpöilemässä

 

Kuningas Pion tarjottua Veljien Killan vapauttamille gindoille ja fontalialaisille pääsyä Kazeimokseen myös Huu ja Khubla päättivät tarttua tilaisuuteen. He asettuivat pieneen vuoristokylään nimeltä Kakhuda, jossa Donnan eno sattui pyörittämään taksifirmaa. Khubla sai töitä taksikuskina ja ryhtyi elättämään perhettään, joka kasvoi kolmella pennulla. (Gindojen lapset muistuttavat alkuun turkoosia leijonanpentua, eivätkä Huun ja Khublan lapset olleet poikkeus.)

Rafhasit perustivat myös Veljien Killan vastaisen salaseuran saatuaan tietää savolaisten vainosta. Ajan kanssa Khubla myös ystävystyi kuningas Pion kanssa ja lähti toisinaan tämän kilpaseuraksi katuralliin, jota kuningas harrasti anonyymisti. Myöhemmin Khublan perheestä tehtiin osa hovia ja he muuttivat Pion Hammas -nimellä tunnettuun kuninkaanlinnaan lapsineen.

 

KhuHu_puppet.jpg

Huun ja Khublan pennut

 

Porre Kronikat

Porre Kronikoissa toteutin idean, joka ei loppujen lopuksi koskaan toteutunut ropen puolella ja tein Khublasta Gemibaizzien hovimestarin. Kuten ropessa, pääsankarit (Liskokaarti) hyökkäävät Skaiariin ja pakenevat sen jälkeen Zalzanista Athanaan. Porre Kronikoissa heillä ei ole M/S Räckhals -laivaa, vaan he saapuvat disseereillään Gemibaizzin hienoon kartanoon lähellä Ustambitia Pohjois-Athanassa. Tässä tarinan versiossa Khublan veli Raikla on elossa ja johtaa Voittamattomien Gindojen kylää. Khubla puolestaan on joutunut karkoitetuksi ja asustaa nykyään sivistyksen parissa toimien ökyrikkaan Gemibaizz-suvun kissamaisen sulavana hovimestarina. (Inspiraatio tähän tuli aika pitkälle Jonathan Youngin tekemästä Kaunotar ja Hirviö -elokuvan kappaleen coverista Be Our Guest.)

Khubla ja Huu ovat tykästyneet toisiinsa, mutta Huun vanhemmat eivät ole asiasta mielissään. Koshian siepatessa Rihan ja paetessa Gemibaizzien luksusjahdilla Khubla ja Huu piiloutuvat mukaan ja koettavat saada isäntäväeltä anastetun jahdin takaisin. Lopulta he päättävät ottaa hatkat voidakseen olla yhdessä, mutta päätyvätkin Khublan vanhan lauman pariin.

Porre Kronikoissa Haiga on kironnut Khublan kostona Rukin kohtalosta, jonka vuoksi hän joutui epäsuosioon ja lähti laumastaan. Tarinan sankarit ovat kuitenkin tavanneet Rukin ja selviää, että tämä elelee Dodehanissa liikemies Rafia Hasun ottelijana. Myöhemmin Khubla ja Huu lähtevät muiden mukana Dolbaizzin kartanolle ja näyttäisivät toistaiseksi pysyttelevän Liskokaartin matkassa.

 

Muut tarinat

Khubla ei juurikaan esiinny muissa tarinoissa. Roolipelille eräänlaista jatkoa olevissa Suuressa Kotilojahdissa ja Senturzassa hän elelee Huun kanssa osana yhteisöä sivuhahmona.

 

Teemabiisit

Calcutta - Dr. Bombay

Be Our Guest - Jonathan Young

Saalistaja - Teräsbetoni

Vie mut kotiin - Jesse Kaikuranta