luku00.jpg

Kuzhkailin Tuomitut on koiratarinaprojekti, jota kirjoitan yhdessä kaverini kanssa. Se perustuu osittain vanhaan vankilaroolipeliimme, jossa hahmot olivat itse keksimiämme ihmismäisiä fantasiakansoja. Tarina ilmestyy Hammasnurkassa luku kerrallaan sitä mukaan, kun saan niihin kuvituskuvat valmiiksi. Tälle sivulle lisäillään tietoa tarinan maailmasta sitä mukaa kuin tarina etenee.

Lue:

Osa 1 - Loksesin Perillinen

Esinäytös

luku 1 - Shuram

luku 2 - Jaxon

 

MAAILMA

Xapara

Laaja, noin 1200 kilometriä koillis-lounaissuunnassa käsittävä alue, joka rajautuu pohjoisessa ja idässä vuoriin, lännessä mereen ja etelässä sub-trooppiseen metsään. Alueella elää useita koiralaumoja, jotka toimivat jonkinasteisessa poliittisessa yhteisymmärryksessä muodostaen Xaparan Laumaliiton. Laumojen lakia valvoo laumapoliisi, jolla on sekä laumojen sisäisiä, että laumarajat ylittäviä yksiköitä. Rikollisten rankaisusta huolehtii pohjoisessa elävä Kuzhkail-lauma. Alueen suurimmat laumat ovat Lokses, Galesse ja Zatsia, mutta alueella elää myös lukuisia pienempiä laumoja, kuten Lounais-Xaparan ja Koillis-Xaparan rajamailla asustava piskuinen Emrin-lauma.

Alueen ulkopuolella elää muita laumoja, joilla on omat liittoumansa. Xaparan luoteisnaapurina on Ottia, pohjoisessa Kazeimos, idässä Dodehan, kaakossa Zalzan ja etelässä Athana. Kauempana merten takana on myös muita maita, joista tunnetaan Fontalia, Neppai ja Riko.

 

KOIRAKANSAT

Luuhyeenat

Tarinan maailmassa hyeenakansat kuuluvat koirakansoihin, vaikkeivat meidän maailmamme hyeenat koiraeläimiä olekaan. Luuhyeenat muistuttavat ulkoisesti violettia täplähyeenaa, jolla on sarvet ja aavistuksen hiusmaisempi harjas. Silmät ovat yleensä melko kirkkaat ja hehkuvat pimeässä luuhyeenan käyttäessä aavenäköään. Luuhyeenojen ikiaikainen tehtävä on vartioida hautausmaita. Heidät tunnetaan myös kiivasluontoisena soturikansana. Heidän erikoiskykynsä on hallita taikaluita, jotka ovat aina tietyllä yksilöllä tietyn väriset. Väri tummuu luuhyeenan vanhetessa ja mustuu, mikäli hän sekaantuu pahuuteen tai käyttää jatkuvasti pimeää taikuutta. Kullakin luuhyeenalla on jokin tietty luu, minkä luominen on kyseiselle yksilölle helpompaa. Useimmat luuhyeenat kantavat tämän nimikkoluunsa jonkunkielistä nimeä. Luuhyeenat kykenevät myös keskustelemaan aaveiden kanssa ja saavat aaveiden läsnäolosta energiaa.

 

Päärynännoutajat

Hieman tavallisia noutajia muistuttava kuolevainen koirakansa, jolla on erikoislaatuinen jättimäinen häntä. Tavoiltaan melko vapaamielisiä ja iloluontoisia, suorastaan luuhyeenojen vastakohtia. Heidän kulttuurinsa pyörii melko paljon heidän ison käärmemäisen häntänsä ympärillä. Kyseessä ei ole mikään tavallinen häntä, vaan sillä voi muunmuassa syödä ja tehdä paljon muutakin. Päärynännoutajien omalla kielellä näitä jättihäntiä kutsutaan tikkeöiksi, mikä merkitsee isoa henkilöä ja yleensä hännällä onkin oma, isännästään/emännästään erillinen persoonallisuus. Uroksen häntää sanotaan tikkeriksi ja naaraan häntää tikkerouksi. Päärynännoutajilla on kielessään sana "otikkeö", joka merkitsee koiraa, jolla ei ole jättiläishäntää.

 

Fontaliansudet

Pienehkö koirakansa, joita elää jonkin verran Xaparan alueella. He ovat kotoisin alueen eteläpuolella sijaitsevasta lämpimästä Athanasta ja toisinaan hieman tottumattomia moderneihin laumayhteisöihin. Fontaliansudet kykenevät aistimaan säätä, sekä kommunikoimaan toisten eläinlajien kanssa. Heidän pahimpia vihollisiaan ovat leijonakoirat, jotka mielellään saalistavat fontaliansusia. Kansa on saanut nimensä meriä seilanneilta löytöretkeilijöiltä, jotka luulivat päässeensä Fontaliaan tajuamatta eksyneensä Pallomerellä kurssista ja päätyneensä Athanan itärannikolle. Rauhallinen voimakkaan pariuskollinen ja perhekeskeinen luonnonläheinen koirakansa.

 

Numerosudet

Yleensä ruskean tai mustan turkin omaava maaginen koirakansa, joka kykenee tekemään erilaisia numeerisia taikoja. Esimerkiksi kertomaan jonkin asian tai henkilön määrän tai koon. Heillä on myös tietokonemaisen hyvä laskupää ja luonnottoman tarkka arviointikyky. Kansalla on erikoiset hailakkapupilliset silmät ja huippuhyvä kaukonäkö, josta on hyötyä lentäessä. Samoin muihin kansoihin verrattuna sironlaisesta ruumiinrakenteesta. Numerosusilla on mustat nahkasiivet, jotka he saavat vedettyä sisään lapojen kohdalla sijaitseviin siipipusseihin. Tämä koirakansa omaa keskimäärin melko löyhän moraalin ja oman edun tavoitteluun taipuvainen. Tämä johtuu osittain siitä, että numerosudet käyttävät ravinnokseen kultaa. Kalliin ruokavalion turvaamiseksi joutuu toisinaan olemaan perin häikäilemätön. Agressiivisuus ja riidanhaastaminen eivät ole numerosusille tyypillisiä, vaan he ovat yleensä rauhallisia, kylmän laskelmoivia ja hieman etäisiä. Sosiaaliset taidot eivät yleensä ole kansan vahvin piirre. Numerosusilla on yleensä vaalea harjas.

 

Aikasudet

Harmaita keskikokoisen koiran kokoisia susia, joilla on kirkas monivärinen harjas ja punaiset keltapupilliset pentagrammisilmät. Lajin nimi tulee heidän kyvystään manipuloida aikaa. Tuon luontaisen kyvyn tehostamiseksi jokainen aikasusi saa pentuna maagisen tiimalasin. Vain aikasusi voi koskea tällaiseen taikatiimalasiin polttamatta itseään. Aikasudet ovat yksi Xaparan pitkäikäisimmistä kansioista ja heidän kehossaan on tavallista voimakkaampi palautumiskyky. Pitkäikäisyyteen liittyy usein myös negatiivisia vaikutuksia, kuten kasautuvat mielenterveysongelmat. Aikasudet ovat tänä päivänä melko harvinaisia ja heistä tiedetään melko vähän. Yleensä kansa viihtyy omissa salaisissa kylissään ylhäällä vuoristossa.

 

Koirat

Tavanomainen kuolevainen koirakansa, joka omaa kuitenkin korkean potentiaalin oppia taikuutta. Koirien vahvuutena on läpi historian pidetty luovuutta ja kekseliäisyyttä. Monet saavutuksista niin magian, taiteen kuin tieteenkin saralla ovat juurikin koirien aikaansaannosta. Kansan parissa esiintyy paljon vaihtelua, mitä tulee ulkonäköön ja luonteeseen. Koiria elää kaikkialla maailmassa ja joillain alueilla eristyksissä pitkään eläneet populaatiot ovat saaneet toisinaan varsin erikoisiakin piirteitä. Toisin kuin muut koirakansat, koiriat eivät ole alkujaan Xaparasta. Heidän esi-isät ovat joskus ennenmuinoin päätyneet sinne vahingossa toisesta maailmankaikkeudesta muinaisten ulottuvuusporttien kautta.

 

Örkkisudet

Hurjina ja rohkeina sotureina tunnettu koirakansa. Koiraa isompia ja tanakkarakenteisempia susia, joilla on tuuhea harjas ja tumma karhea turkki. Örkkisusilla on hieman pitkulaiset korvat. Heillä on tapana sonnustautua erinäisin koruin ja lävistyksin (tyyli riippuu heimosta ja yksilöstä) ja kuljettaa jos jonkunmoista teräasetta mukanaan. Siveyskäsityksiltään örkkisudet ovat yleensä melko lähellä luuhyeenoja lukuunottamatta lajin perinteeseen kuuluvia ryöstöretkiä ja juhlintaan liittyvää melkoisen runsasta alkoholin käyttöä. Örkkisusien on soturiperinteidensä ja hieman haastavan luonteensa vuoksi välistä melko vaikeaa sopeutua koiraeläinten laumayhteisöihin, jonka vuoksi he ovat päärynännoutajien ohella yliedustettuina Kuzhkailissa.

 

Jäähyeenat

Hieman luuhyeenoja muistuttava siniturkkinen hyeenalaji, joka kykenee kontrolloimaan jäätä. Lajin huomiota herättävin tunnuspiirre on keskellä otsaa kasvava yksinäinen suora sarvi. Jäähyeenat ovat Xaparassa melko harvinaisia, koska suurin osa viihtyy pohjoisempana sijaitsevalla Kazeimoksen alueella ja hyisen Pimeämeren saarilla. Luuhyeenojen tapaan yleensä melko siveitä ja pariuskollisia.