Löysin sattumalta veljeni DVD-hyllyä penkoessani lapsena kerran näkemäni koirapiirretyn Curly - koiranpentu (Curly - The Littest Puppy) ja tässä tänään katsoimme kyseisen elokuvan. Kokemus oli hyvin hämmentävä.

Hellyyttävä tarina perheestään eroon joutuvan tytön ja hylätyn koiranpennun ystävyydestä. Animaation laatu vain on jotain Studio Deenin ja Dingo Picturesin välimaastoa ja osa hahmoista hyvin hämmentäviä.

Pidin kuitenkin elokuvan toiveikkaasta tunnelmasta - vaikka vaikeuksia tuleekin, yrittämällä ja neuvokkuudella niistä selviää. Ei pidä lannistua ja lakata yrittämästä.

Curly hahmona herätti minussa hellyyden tunteita, sillä hahmo muistuttaa ulkoisesti koiraani. Ei siis sitä siperianhuskyn ja samojedinkoiran risteytystyttöstä, vaan sekarotuista rescuetani... (Toinen sitä muistuttava piirroshahmo on Charlie elokuvassa All Dogs Go To Heaven)

Curly on hyvin suloinen hahmona, mutta hämmennyin aika tavalla, kun tyttö arveli pennun olevan husky. Ehdalta seropilta se minusta näyttää.

Tarina alkaa ankeissa tunnelmissa silmiinpistävän vaaleatukkaisen suurperheen vanhempien hyvästellessä lapsiaan, jotka poistuvat yksi kerrallaan autolla. Ehditään nähdä monta mukavan oloista persoonaltaan kiinnostavaa ihmisen alkua, kunnes katsojalle selviää, että päähenkilö on masentunut portailla hiljaa mihinkään reagoimatta angstaava tyttö, Harley.

Perheen isä on menettänyt työpaikkansa ja lapset lähetetään sukulaisten luo hoitoon, kunnes perhe saa raha-asiansa kuntoon. Harleyn kohtaloksi tulee muuttaa nirppanokkaisen ja tympeästi käyttäytyvän Julia-tädin luo. (Julia ja Harleyn isä eivät ole juurikaan saman näköisiä ja näitä kahta on vaikea uskoa sisaruksiksi.. Sen sijaan Harleyn vanhemmat ovat keskenään hämmentävän samannäköisiä..!)

Julia-täti ei juuri välitä veljentyttärestään, mutta jumaloi koiraansa Kreivitärtä. Harley saa osakseen tympeää kohtelua, mutta onneksi tädin kodinhoitaja Kaisa on hänen tukenaan.

Huoneensa ikkunasta Harley näkee, miten ohi ajavasta autosta heitetään säkki, josta ryömii esiin pieni koiranpentu. Pentu eksyy rikkinäisestä ikkunasta sisään talon kellariin. Samaan aikaan Kreivitär alkaa synnyttää ja pyöräyttää maailmaan viisi pienois-Kreivitärtä.

Seuraavaksi kohdataan eräs elokuvan hämmentävimmistä hahmoista: sikaria polttava rotta. Muistan, että jo lapsena kummastelimme kaverini kanssa kovasti, mikä pointti on laittaa tällainen hahmo lastenelokuvaan...

Rotta pelastaa kellarissa pennun kiipelistä ja neuvoo tätä menemään ylös keittiöön herkuttelemaan heittäen hämmentävää läppää. ("Älä kuolaa sikariani märäksi - se on minun tehtäväni!")

Ihmettelimme myös rotan kuonosta roikkuvia mustia läpysköjä, onko huonotapainen jyrsijä tuprutellut hampaansa mustiksi vai onko tällä hämmentävät kulmakarvat omaavalla hepulla hännänhuippuna Hitler-viikset?

Rotta esiintyy elokuvassa vielä kerran Kreivittären pentujen lukittua Curlyn kellariin, jolloin pentu oppii vahingossa taiteilemaan esineitä päänsä päällä, mistä on myöhemmin hyötyä. Juonen kannalta sanoisin, että melko tarpeeton ja tarinan maailmaan sopimaton hahmo. Mikään muu eläin ei myöskään puhu tarinan aikana. Tämä on tavallaan sääli, koska pidän elokuvista, joissa koirat puhuvat keskenään. Koirien päästämät äänet eivät juurikaan kuuluneet suomidupissa, mikä lisäsi kohtausten ylihämmentävää vaikutelmaa.

Curly varttuu yhdessä Kreivittären pentujen kanssa, koska tarvitsee vielä maitoa. Ketterä ja hupsutteleva pentu pistää silmään afgaanien keskellä, eikä ole myöskään Julia-tädin mieleen.

Pentujen liikkeet ja anatomia ovat aika kaukana siitä, millaisia muutaman viikon ikäiset pennut ovat - tässä video omasta huskynpuolikkaastani sisaruksineen kasvattajan luona pentujen ollessa neliviikkoisia.

Tädin tavoitteena on päästä jonkin turhanpäiväisen rouvakerhon johtoon ja kerholaisiin tekeekin yllättäen vaikutuksen Curly, joka on oppinut temppuilemaan. Naisia myös liikuttaa tädin "jalomielisyys" tämän huolehtiessa (pakon edessä ja pitkin hampain, mutta rouvakerholle hyväsydämistä pelastajaa esittäen) köyhän veljensä tyttärestä ja hylätystä koiranpennusta. Täti hyväksyy Curlyn osaksi perhettä tämän autettua häntä pääsemään tavoitteeseensa rouvakerhon kanssa, mutta kohtelee silti tätä ja Harleyta tympeästi.

Taloudenhoitaja antaa Harleylle syntymäpäivälahjaksi skeittilaudan. Sillä Harley ja Curly harjoittelevat vetoa pitkin katuja tuuppien ihmisiä nurin. 8-vuotias tyttö skeittailee ilman kypärää ja Curly vetää häntä kaulapannallaan. Alkuun kaatuillaan vähän ja sitten homma alkaa sujua. Nurin tönittävä pariskuntakin oppii hyppäämään alta pois - ei puhettakaan, että päähenkilöt oppisivat väistämään ihmisiä... Treenailusta onkin yllättäen hyötyä Harleyn palatessa kotiinsa Curly mukanaan ja osallistuessaan rekikoirakilpailuun!

Julia-täti kokee pahan nöyryytyksen, kun kuulee, että tätä pokaalia hänen menestynyt näyttelykoiransa ei voikaan voittaa. Curly kuitenkin pelastaa tädin ja Kreivittären avannosta, sekä lahjoittaa näille voittamansa pokaalin, jolloin näiden jäänaisten sydämet lopulta heltyvät tytölle ja koiranpennulle.

Curly oli kaikista outouksistaan ja derppaavasta laadustaan huolimatta ihan viihdyttävä elokuva, jonka voi katsoa vaikkapa huumorimielellä kaivatessaan piirrettyä, jossa on kepeää hassuttelua.

Tarina itsessään on mielenkiintoinen ja paremmalla animoinnilla ja hahmosuunnittelulla elokuva voisi olla varsin hienokin.