Luku 2
Jaxon
Isokokoinen ja lihaksikas päärynännoutaja Jaxon tassutteli kiltisti jonon hännille odottamaan omaa vuoroaan Kuzhkailin ruokalassa. Tuo vaaleanharmaan ja ruskean raidoituksen lyhyehkössä turkissaan omaava koiraeläin ei ollut mitenkään huomiota herättävä muuten kuin kokonsa puolesta. Hän oli lähes yhtä iso kuin susi, vaikka muuten muistutti turkkinsa värityksen puolesta enemmän hiirtä kuin päärynännoutajaa. Bulldogia epäilyttävästi muistuttava keittäjätär Romsu oli selvästikin iskenyt silmänsä Jaxoniin - ainakin päätellen siitä että Jaxon sai aina yhden lihapullan muita enemmän.
"Hei komistus", ryppyinen koirankuvatus sanoi ja iski isoa mulkosilmäänsä Jaxonille.
Jaxon ei ollut ihan varma, tykkäsikö hän juuri Romsun antamasta huomiosta, mutta toki lihapullat maistuivat. Jaxonin mennessä jonossa eteenpäin hänen pitkä häntänsä hipaisi Romsun ryppyistä poskea ruokatiskin yli. Saattoi siitä jäädä vähän karvojakin hiekkakiveen kaiverretusta linjastosta tarjoiltuun ruokaan. Hups. No jaa. Jaxon jatkoi matkaansa tarjotin hampaissaan ja istahti kivipöydän ääreen mussuttamaan ruokaansa. Hänen pitkä häntänsä kiemurteli hänen takanaan kuin karvainen mato.
Jaxonin jälkeen jonossa oli vuorossa edellistä jonottajaa jonkin verran pienempi fontaliansusi Ruby. Punavalkoinen sirorakenteinen susi otti hampaisiinsa ruokakulhon, jonka vei keittäjättären eteen. Ryppyjen peittämä koira tarttui kauhaan hampaillaan ja lätsäytti Rubylle annoksen ruokaa, joka näytti ja haisi vähän erikoiselta. Toisin kuin Jaxon, Ruby ei saanut lautaselleen kuin kaksi lihapullaa edeltäjän saatua kolme.
"Anteeksi, Romsu-neiti, hän sai kolme lihapullaa…" Ruby sanoi varovaisesti ja sai keittäjättäreltä pahan mulkaisun.
"Hän on iso poika. Hän kuluttaa enemmän kaloreita kuin sinä. Nyt liikettä, tukit jonon", Romsu murahti ja nyökytti päätään sivulle.
Ruby nieli harmituksensa ja jatkoi matkaansa aikeenaan lähteä muista syrjään. Jotain outoa kuitenkin tapahtui hänen ohitettuaan Jaxonin, joka tunnettiin koko lauman pervoimpana otuksena. Jokin karvainen hipaisi Rubyn jalkaa. Narttu katsoi alas. Se oli Jaxonin häntä, joka luikerteli kuin mato maassa. Eikä Jaxon itse vaikuttanut edes huomaavan koko asiaa.
Tilanne oli todella kummallinen ja Ruby päätti häipyä. Mutta pitkä harmaa häntä oli toista mieltä ja otti kiinni Rubyn oikeasta takajalasta saaden hänet kaatumaan rähmälleen. Siinä samalla Rubyn ruuat levisivät sinne tänne. Hän kuuli naurua ympärillään. Miten noloa! Jaxon huomasi asian vasta nyt ja nousi seisomaan nähdessään pienemmän suden makaamassa maassa. Iso päärynännoutaja nuolaisi huuliaan ja nuuhki Rubyn niskaa sanaakaan sanomatta. Lopulta hän avasi sanaisen arkkunsa. Tai eihän sieltä sanoja tullut.
"Mmmmm…" Jaxon hymisi ja yhtäkkiä jättiläishyeena kaatoi hänet nurin.
Ruby ryntäsi pois jättikoiran alta ja murisi tälle. Jaxon ei ollut vielä ehtinyt syödä lihapulliaan, joten Ruby päätti kostaa tälle julkisen nöyryytyksensä varastamalla päärynännoutajan lihapullat. Hänellä oli nälkä ja hänen oma ruokansa oli levinnyt pitkin poikin. Jaxon tuijotti maahan levinnyttä ruokaa hetken aikaa, mutta hänen ahnas katseensa siirtyi takaisin Rubyyn ja tämän siroon rusehtavan punaturkkiseen vartaloon. Sitten hänen näkökenttänsä sumeni, kun tuo herkkupala pölläytti hiekkaa hänen naamansa ja juoksi pois. Jaxon köhi ja hieroi silmiään hetken aikaa. Punaturkkinen pikku susi oli poissa. Ja samoin oli käynyt Jaxonin lihapullille. Jaxon nuolaisi huuliaan jälleen.
"Hän palaa vielä, kunhan tajuaa lauman järjestyksen. Vain vahvimmat selviytyvät ja minä voin suojella tuota heiveröistä olentoa… Pieniä palveluksia vastaan… Heh heh…"
Jaxon ei halunnut luovuttaa, vaan otti kohteekseen jo seuraavan neitokaisen. Hän jolkotteli tummaturkkisen numerosuden luo. "Hei söpöliini…" hän sanoi, mutta narttu kääntyi kannoillaan sanomatta sanaakaan. Jaxon kaipasi seuraa illaksi ja nartut eivät olleet ainoita jotka tuolle perverssille kelpasivat. Hän päätti seuraavaksi kokeilla, olisiko joku uros kiinnostunut. Kieltäviä vastauksia kerta toisensa perään.
"Jaxon-kulta, minä voisin viettää ensi yön sinun seurassasi…" kuului Romsun vihjaileva ääni. Jaxonia alkoi puistattaa.
"Niin, tuota…" Jaxon kerkesi sanoa ja huomasi ryppykasan jo lyllertävän häntä kohti kuin innokas mursu.
"Minulla alkaa kohta tauko…" hän huokaisi Jaxonin luppakorvaan.
"ROMSU, MITÄ SINULLE ON SANOTTU VANKIEN KANSSA HENGAILUSTA! TAKAISIN TÖIHIN SIITÄ!" laumanjohtaja kajautti kuuluvalla äänellään kukkulan laelta. Romsu iski Jaxonille silmää ja lähti lyllertämään takaisin omalle paikalleen jakamaan outoa mössöä jota juuri ja juuri pystyi kutsumaan ruuaksi.
Jaxon etsi hetken katseellaan äsken näkemäänsä nättiä pikku sutta, mutta tämä oli tiessään. No jaa. Fontaliansudet tuppasivatkin olemaan turhan pariuskollista sorttia, joten Jaxon päätti unohtaa hänet ja jatkaa ruokailuaan. Paha vain, että ainoa hänelle jäänyt sapuska oli Rubyn pitkin piennarta lentänyt annos. Ja Romsulta hän ei hakisi lisää, jonkinlainen raja Jaxonillakin sentään oli!
Tässä kohtaa uroksen eri kätevä häntä astui mukaan kuvioihin ja sukelsi imuroimaan ruokaa sisuksiinsa. Jaxon virnisti hännälleen.
“Niin sitä pitää, Petteri.”
Seuraavaksi uroksen huomio kiinnittyi Shuramin ruokalaan tuomiin uusiin vankeihin. Sieltä saapui maailman tylsin Koshia mukanaan joku uusi naaraspuolinen luuhyeena. Jaxon tietysti kiinnostui tuosta uudesta tulokkaasta menetettyään mahdollisuutensa äskeisen susineidin kanssa. Luuhyeenat olivat kyllä tunnettuja agressiivisuudestaan ja ylisiveellisyydestään, mutta tylsimyksen seurassa oleva vaikutti melko nuorelta. Sitä paitsi Jaxon alkoi olla perin epätoivoinen. Niinpä uros suuntasi takaisin ruokajonon luo.
“Hei kaunokainen”, hän sanoi limaisesti virnistäen ja iski silmää.
“No hyi mikä pervo!” luuhyeena kiljahti ja astui askeleen taakse päin, mutta totesi siellä olevan ruuanottopisteelle johtavan kivimuurin. Isojen oranssien silmien katse muuttui haastavammaksi. “Koshia varoitti sinusta juuri! Pysy kaukana!”
“Ai sellaistako vanha Koshia väitti?” Jaxon kysyi lipevästi ja katsahti numerosutta tarkoituksenaan mulkaista tätä uhkaavasti, mutta unohtuikin katselemaan tämän timmiä takamusta toviksi. Päärynännoutajauros naurahti. “Varsinainen vitsailija tämä.. Minä voisin kuule suojella sinua täällä.”
Uros röyhisti rehvakkaasti karvaista rintaansa.
“Suosittelen lämpimästi jättämään hänet rauhaan”, Koshia totesi kuivakasti ja pyöritti hailakoita sinisilmiään. “Riha sai kymmenen vuotta järjestettyään muutaman päärynännoutajan sairastupaan. Mennään, jono liikkuu.”
Se tieto sai Jaxonin toisiin ajatuksiin ja hän otti hieman etäisyyttä. Jaxonin häntä, jonka uros oli nimennyt leikkisästi Petteriksi, oli kuitenkin eri mieltä ja singahti kohti eteen päin marssivan luuhyeenanartun takamusta. Riha pyörähti muristen ympäri.
“Mitä leestiä?!”
“Se vain sanoi terve…” Jaxon koitti selittää ja perääntyi pari askelta.
Koshia oli kuitenkin nopeampi ja kosketti tassullaan Jaxonin häntää.
“Pituus kertaa viisi, tikkeri kertaa kahdeksantoista.”
“No voi froekle…” Jaxon panikoitui, kun hänen kuriton häntänsä kasvoi pituutta ja kaiken kukkuraksi monistautui. Kohtakos kahdeksantoista karvaista Petteriä kiemurteli pitkin ruokalaa aiheuttaen kaaosta! Osa meni syömään niin monta lihapullaa kuin kerkesi ja loput koettivat tehdä tuttavuutta toisten vankien ja vanginvartijoiden kanssa. Syntyi kaaos ja väki pakeni niin kauas kuin vartioidulla ruokala-aukiolla nyt saattoi. Jaxon itse oli kaatunut, koska ylimääräiset hännät painoivat sen verran ja pari niistä oli onnistunut kampittamaan hänet. Hän havahtui siihen, että hännät jähmettyivät ja harmaa siro käpälä laskeutui hänen lavalleen.
“Taisi tulla reissu eristysselliin”, Shuram tokaisi hänelle kohottaen toista kulmaansa.
“En se ollut minä, vaan -!”
“Joo joo, säästä selityksesi..” Shuram murahti samalla, kun ylimääräiset hännät katosivat ja oikea lyheni normaalin mittaiseksi. Kaksi jättiläishyeenaa tarttui Jaxoniin ja lähti raahaamaan tätä pois.
“Pääset rakkaan pikkuserkkusi sellinaapuriksi”, Shuram myhäili omahyväisenä. “Hänkään ei osaa pitää häntäänsä kurissa. Liekö sukuvika.”
He lähtivät laskeutumaan Jaxonille liiankin tuttua polkua alas erään kanjonin pohjalla sijaitseviin pimeisiin kosteisiin selleihin. Hyeenat heittivät päärynännoutajan selliinsä ja ovi pamahti kiinni. Jaxon huomasi Shuramin jääneen virnuilemaan sellien eteen.
“No mitä nyt vielä?” uros murahti ja muuttui sitten viekkaammaksi. “Vai olisitko kenties pikku.. Palveluksia vailla?”
Shuramilla oli omanlaisensa maine Kuzhkailissa. Narttu naurahti.
“Ompa hyvinkin.. Muttei se, mitä luulet, on minullakin standardini.. No joka tapauksessa…” aikasusi sanoi ja istuutui raapimaan korvaansa takakäpälällä, jääden sitten toviksi katselemaan ilmaan kohotetun takatassun kynsiä. “Sinähän tiedät, miten kovasti Romsu on perääsi… Ja miten hän on minun hyvä ystäväni. Minulta saattaa vahingossa lipsahtaa, että olet täällä, missä kukaan ei kuule huutojasi...”
Jaxonilta ei yleensä yritetty kiristää rahaa, koska hänen perheensä ei välittänyt käydä katsomassa häntä. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Ja Shuram oli löytänyt tämän narun, mistä vetää. Hän vilkaisi toista eristysselliä, jonka hämärässä istui valkea mustaharjainen pienehkö päärynännoutajanarttu nimeltään Shevan.
“Ensi kerralla, kun Olivia käväisee katsomassa rakasta sisartaan, hän jättänee huomaavaisesti pussin kultaa toimistoluolaani”, Shuram sanoi. “Se voisi virkistää muistiani sen verran, ettei vaitiolovelvollisuus unohdu tupakkitauolla Romsun kanssa.”
Jaxon kalpeni. "Heiiiii tuota, rakas serkku… Täällä taas… Koska Olivia-serkku olikaan tulossa käymään?"
“Hän käy aina puolen kuun aikaan, kuten Shuram hyvin tietää”, kuului syvä ääni toisesta sellistä.
"Voisikohan hän tulla vähän aikaisemmin..? Vaikka… Ööh… Tänä iltana?" Jaxon tiedusteli panikoiden. "Romsu ei saa tietää, että olen täällä..! Yääääh, hänen pusunsa ovat märkiä ja hän kuolaa, ja… Jos joudun koskemaan häneen, uppoan hänen ryppyihinsä kuin juoksuhiekkaan! En halua enää ikinä hieroa hänen ryppyistä selkäänsä!" Jaxon ulvoi.
“Rauhoitu. Huomenna on puolikuu ja Shuram jaksanee odottaa siihen saakka”, Shevan sanoi rauhallisesti.
Aikasusi huokaisi.
“No ehkäpä juuri ja juuri… Kauniita unia, serkukset”, narttu tokaisi ja jolkotteli tyytyväisenä tiehensä.
Kommentit