Palataampa vielä hetkeksi dinosaurusten pariin! Kirjoitin aiemmin Maa Aikojen Alussa -elokuvista, mutta tämänkertaisena aiheena on jopa sen ahdistavuudesta parjaamaani ykkösosaa karumpi, aikuisille suunnattu animaatio.

Kyseessä on mm. Dexterin Laboratoriosta ja Samurai Jackista tunnetun Gennedy Tartaovskyn luomus, joka sijoittuu eräänlaiseen fiktiiviseen esihistorialliseen aikakauteen. Primalin maailmassa luolaihmiset, dinosaurukset, mammutit ja monet muut oikeat ja kuvitteelliset olennot elävät rinnatusten - eivätkä todellakaan sulassa sovussa!

Tarinan päähenkilöinä toimivat luolamies Spear (Keihäs) ja tyrannosaurusnaaras Fang (Hammas). Ensimmäisessä traagisessa jaksossa kumpikin päähenkilö menettää perheensä muille saalistajille ja päätyy yhdistämään voimansa. Alkaa pitkä vaellus, jonka varrella luolamies ja tyrannosaurus oppivat tekemään yhteistyötä.

 

Primal6.jpg

Spear kulkee melko usein Fangin selässä.

 

Sarja on todella raaka ja lähes joka jaksossa käydään verisiä taisteluja ja kohdataan kaikenlaista muuta pelottavaa. Myös metsästyskohtaukset ovat yksityiskohtaisen raakoja ja verisiä. Päähenkilöt joutuvat jatkuvasti taistelemaan hengestään ja olemaan joka hetki varuillaan. Sarjan karu piirtotyyli istuu hyvin tähän melko brutaaliin tyyliin.

 

Primal7.jpg

Harvemmin on tullut vastaan näin yksityiskohtaista väkivaltaa missään sarjassa.

 

Tykästyin kovasti sarjan karuun ja erilaiseen tyyliin. Päähenkilöt eivät puhu mitään, murisevat, örisevät ja karjuvat, mutta ovat silti samaistuttavia ja heidän mielenliikkeitään on helppo seurata. Karussa tarinassa on myös lempeät hetkensä, jotka tuovat hyvää tasapainoa ja syvyyttä tarinaan. Kumpikin päähenkilöistä muistelee sarjan varrella menettämäänsä perhettä ja käy läpi tilanteen jättämiä traumaattisia muistoja.

Matkan varrella nähdään monia mielenkiintoisia hahmoja, eläimiä ja mielikuvitusolentoja, osa hyvin sympaattisia, osa hyvin karmivia ja toiset, no.. Molempia.

 

Primal8.jpg

Sarjan maailmassa esiintyy myös yliluonnollisia henkimaailman ilmiöitä ja olentoja.

 

Monella sivuhahmollakin on oma, usein surullinen tarinansa. Jaksot rakentuvat yleensä niin, että päähenkilöt saapuvat uuteen paikkaan ja kohtaavat jonkin mystisen ilmiön. Toisinaan sama tarina kestää useamman jakson ajan.

Olin suoraan sanottuna täysin koukussa, kun löysin Primalin HBO:lta ja katsoin sen melkein kertaistumalta. Sarjasta on ilmeisesti tulossa vielä toinenkin kausi (pitää varmaan ottaa sitten HBO taas uudelleen).

Sinänsä vähän jännä, kun miettii, miten Maa Aikojen Alussa -artikkelissa nurisin ykkösleffan ahdistavuudesta - mikä on ihan rehellinen kokemukseni kyseisestä elokuvasta. Erona Primaliin on ehkä se, että vaikka tässä kohdataan paljon paljon karumpia tilanteita ja ollaan usein hyvin lähellä kuolemaa, tässä on hieman eritasoinen toiveikkuus ja hahmoilla luja taistelutahto. (En tiedä, onko tällainen aikuistensarjan ja lastenelokuvan vertaaminen mielekästä, mutta minusta vähän jännää pitää lastenleffaa ahdistavampana kuin sarjaa, jossa oikeasti veri roiskuu ja luita murtuu.)

 

Primal5.jpg

Vähän vaihtelua animen isosilmäisiin kaunispoikiin.

 

Eräs keskeinen ero lienee, että Primalissa hahmot ovat aikuisia ja sitä kautta heillä on hieman erilaiset edellytykset selvitä julmassa ympäristössä. Ja ehkäpä kuitenkin vertaan M.A.A-ykköstä sarjan myöhempiin, huomattavasti iloisempiin elokuviin. Tällaisilla synkillä tarinoillakin on tosi paikkansa. Joskus on fiilistä kevyemmille iloisille lastenpiirretyille, joskus vähän karummille aikuisten tarinoille. Ehkä jokin tökkiikin nimenomaan siinä, että lastenleffa on synkkä?

Primaliin suosittelen ehdottomasti tutustumaan, jos kaipaa hieman vaihtelua tavalliseen ja tuo väkivalta ei ole itselle katsojana ongelma. Sarja on varsin monipuolinen ja sellaisella rujolla otteella tehty, mitä harvemmin enää näkee tämän päivän animaatioissa.

 

Primal9.jpg

Eräässä jaksossa oli tällaisia jänniä hyeenakoiraa muistuttavia eläimiä, joilla oli pitkät tupsuhännät.

 

Ykköskausi jää sellaiseen tilanteeseen, joka antaa ymmärtää jatkoa olevan luvassa. Kauden loppupuolella päähenkilöiden seuraan liittyy kolmas hahmo ja toisen tuotantokauden alkupään jaksot liittynevät häneen. Moviewebin mukaan toinen kausi olisi ilmestymässä kesällä 2022, jään odottelemaan mielenkiinnolla!