Dike

Aamuaurinko nousi vuorten ylle haihduttaen aamu-usvan harjoituskentältä, jossa parisenkymmentä nuorta koiraa ja sutta treenasi yksin tai pienissä ryhmissä. Muutama nuori teki harjoitteita mestarinsa opissa ja partiopäälliköt vetivät soturiensa harjoituksia. Tätä kaikkea seurasi mustaharjainen harmaa naarassusi nimeltään Dike.

Jo näinä muinaisina aikoina sodanjumalatar Bellatorin kultti kunnioitti soturiperinteitä ja taistelutaitojen harjoittamista. Aikoinaan Dike oli ollut yksi noista nuorista harjoituskentällä. Hän oli uurastanut ahkerasti ja opiskellut Bellatorin soturipapittareksi. Täytettyään viisi vuotta hän oli kohonnut kulttinsa nuorimmaksi ylipapittareksi. Siitä oli nyt vuosi aikaa.

Vanhempi ylipappi oli sairastellut kevään mittaa, eikä jaksanut enää tulla seuraamaan aamuharjoituksia. Niinpä niiden seuraaminen oli Diken tehtävä. Hän istui pienellä nyppylällä paksu vaaleanharmaakärkinen häntä kiertyneenä lämmittämään varpaita ja katseli harjoitusten etenemistä. Nuorten soturi- ja pappiskokelaiden päästyä vauhtiin ylipapitar nousi vartiopaikaltaan ja lähti kiertelemään nuorten keskuuteen antaen hyvän neuvon siellä, palautteen täällä.

“Sinun täytyy laskea painopisteesi taaemmas”, hän pysähtyi sanomaan yhdelle nuorelle naaraalle, joka valmistautui yrittämään kiertopotkua. “Muuten tasapainosi menee liikkeen puolessa välissä. Sisto. Katso, että oppilaasi tekee liikkeen oikein.”

Dikellä ei siltä erää ollut omaa oppilasta - Bellatorin kiitos! Ylipapitar oli ollut viime aikoina todella kiireinen. Jumalia vastaan kapinoivan kilpailevan lauman edustajat eivät oikein tahtoneet pysyä etelän linnakkeessaan, vaan tuon tuostakin vaeltelivat järven pohjoispuolisiin metsiin Santojen pyhälle metsästysmaalle. Sodanjumalattaren kultti oli perinteisesti huolehtinut rajavalvonnasta päivisin ja Dikellä oli täysi työ pitää riittävästi partioita liikkeellä suojelemassa lauman elintärkeitä metsästysmaita Magi-lauman roistoilta. Tällaiset hetket, kun hän saattoi viettää aikaa kulttitoverien kanssa, olivat harvassa. Nytkin hänen täytyi kiiruhtaa ylipappien kokoukseen, joka alkaisi heti Luce-kultin aamuisen jumalanpalveluksen jälkeen.

“Aitor!” Dike huikkasi eräälle nuorelle papille, ruskeaturkkiselle susiurokselle, joka oli hänen edellinen oppilaansa. “Minun täytyy lähteä temppeliin, etten myöhästy. Sinä valvot harjoituksen loppuun niin vanhemmat papit voivat keskittyä oppilaisiinsa. Tiedät kyllä, mitä tehdä.”

Aitor nyökkäsi ja veti tassun lippaan otsalleen virnistäen sitten huomaamattoman silmäniskun kera. Dike lähti tuntematta huolta siitä, etteikö nuori pappi osaisi hommaansa. Itsehän hän oli tämän kouluttanut. Tällaisina aikoina hän ei tiennyt, mitä olisi tehnyt ilman Aitoria - tai koko varsin mainiota kulttiaan.

Olisipa samaa voinut sanoa muusta Santos-laumasta! Toiset kultit tuntuivat olevan enemmän tai vähemmän sekaisin tai hajallaan. Seuraavan polven jumalia palvovat kultit riitelivät keskenään, minkä ehtivät, eikä Bellatorin sukupolveen kuuluvien jumalten kulteissakaan ollut kehumista. Valonjumala Lucen ja kuolemanjumala Oscuron kultit olivat riidoissa kuin nuorten jumalten kultit konsanaan ja sillä välin Grazian ja Alegrian kultit haihattelivat jonninjoutavuuksia. Laumaa johtava Luce-kultin ylipapitar Nieve oli kyllä viisas, mutta alkoi olla perin iäkäs. Jotkut olivat sitä mieltä, että 14-vuotiaan koiravanhuksen olisi ollut syytä ryhtyä eläkkeelle ennenkuin vanhuudenhöppänyys veisi voiton. Toistaiseksi rautamummo porskutti menemään ja hyvä niin. Oscuron nuori kiivas ylipappi Numitor ei tuntunut kunnioittavan ketään muuta ja tuon tuostakin kuvitteli itsestään liikoja. Tämä oli sääli, sillä Oscuron kultti oli normaalisti luonteva liittolainen Bellator-kultille, olihan Bellator Oscuron kumppani.

Lähestyessään pääpyhättöä, jossa ylipappien oli määrä kokoontua, Dike nyrpisti nenäänsä haistaessaan pinttyneen ilolienten katkun. Juhlajumalatar Alegrian ylipapitar Pomona tallusti paikalle mukanaan pappiveljensä Pollux, joka ei tiettävästi ollut nähnyt yhtäkään selvää päivää valmistuttuaan Alegrian papiksi. Hopeaturkkisten susisisarusten vanavedessä kulki nuorehko uroskoira, jolla oli noenmusta turkki ja toinen korva puoliksi lerpallaan.

“Kas, Dike, huomenta!” Pomona tervehti heiluttaen häntäänsä ja viittasi mustaturkkiseen nuorukaiseen. “Oletko tavannut veljeni oppilaan, Tertiuksen? Hän on niin hyvä drunken fightissa, että sinäkään tuskin saisit yhtään iskua perille.”

“Huomenta, ylipapitar”, Pollux tervehti sisartaan kohteliaammin.

Dike nyrpisti kuonoaan. Hänellä ei olisi ollut aikaa juoppojen hölinöille.

“Meillä on kiire”, hän murahti Pomonalle ja nyökkäsi Lucen temppelin suuntaan, josta väki valui pihalle. “Johtajamme Nieve on päättänyt rukoushetken ja kokous alkaa tuota pikaa.”

“Tullaan, tullaan…” Pomona tuumasi ja kääntyi nokiturkkisen pappiskokelaan puoleen. “Annahan vielä huikka siitä leilistä. Tämä poika se taitaa mustikkaviinit.. Sinun pitäisi tulla illalla maistajaisiimme, Dike…”

Nuorukainen otti kaulallaan roikkuneen nahkaleilin ja ojensi sen Pomonalle. Äkkiä leili lipesi hänen tassuistaan ja putosi lattialle roiskauttaen siniset väkevänhajuiset nesteet suoraan ohi kulkevan Diken rinnuksille.

“Katso vähän, mitä teet, senkin tohelo!” hän räjähti muristen.

“Kuka kehtaa mesota pyhässä temppelissä?!” kuului hyinen ääni jostain syvyyksistä.

Oscuron ylipappi Numitor juoksi portaita ylös oman temppelinsä syvyyksistä ja näytti hurjistuneelta.

“Hupsis.. Olen kauhean pahoillani, arvoisa ylipapitar…” Tertius änkytti ja kiirehti pyyhkimään ties mistä tempaisemallaan rievulla Diken viinintahrimia rintakarvoja. Nuorukainen katsahti häneen pelästyneenä ja Dike hätkähti nähdessään parin kirkkaita sähkönsinisiä silmiä.

“Kai sinä osaat rukoillakin, nuori mies”, hän murahti tylysti.

“Äh.. Niin joo..” Tertius mutisi nolona ja painoi tassunsa hänen rinnalleen samalla, kun sulki silmänsä ja alkoi mumista hiljaa: “Oi mahtava valtiatar Alegria… Ollos armollinen ja puhdistaos ylvään papittaren turkki…”

Nuorukaisen mustasta käpälästä levisi vaaleanpunainen valo, joka kiersi pitkin Diken turkkia poistaen viinitahrat ja kaiken muunkin lian ja roskan, mitä aamuharjoituksista oli ehkä jäänyt.

“Katsohan tuota”, kuului kopea ääni heidän takaansa. “Diken turkki ei varmaan ole ikinä ollut noin puhdas.”

Dike nyrpisti kuonoaan vaivautumatta edes katsomaan. Sieltä tulivat arvatenkin kahden kenties turhimman kultin ylipapit: kauneudenjumalatar Fortunan ylipappi Ascanius ja intohimon jumala Cupidon ylipapitar Amor. Molemmat ylipapit olivat viimeisen päälle laittautuneita, turkit hajustettu kedonkukkauutteella ja ties millä. Karva kiilsi, oli viittaa ja korua. Dike tuhahti moisille turhuuksille, joista ei olisi mitään hyötyä taistelukentällä.

“Minun pitää mennä”, hän murahti ja vilkaisi Tertiusta. “Jatka opintojasi, nuorukainen. Jumalattaresi on sinulle suopea.”

Hän asteli arvokkaasti ylipappien kokoustilaan, jossa kaksi muuta nuorisojumalten ylipappia, pimeydenjumala Cupon ylipapitar Luiza väitteli kaaoksenjumalatar Salaxin nuoremman ylipapittaren Claritian kanssa siitä, mitä Magien vierailuille pitäisi tehdä.

“Koko se lauma pitäisi hävittää viimeistä pakanaa myöten!” Luiza julisti parhaillaan kiivaasti.

“Me voisimme houkutella heidät syvälle reviirille ja rakentaa erilaisia ansoja”, Claritia virnuili. “Saisimme ainakin hyvät naurut ja he ottaisivat opikseen.”

“Tai sitten vain rakennamme ison ansakuopan”, puuttui Salaxin vanhempi ylipappi Quirinus puheeseen. “Näännytämme heitä siellä ja ne, jotka kääntyvät uskoon, pääsevät pois. Valtiatar Salax kyllä ottaa heidät huomiinsa.”

“Minä kannatan Luizaa tässä asiassa”, Dike tokaisi ohimennen ja tuhahti. “Magiroistoista ei ole mihinkään.”

“Quirinuksen idea oli minusta mielenkiintoinen”, puuttui Numitor puheeseen ja virnisti häijysti. “Mutta ei heitä meihin kannata liittää. Voisimme kiduttaa heitä ja nyhtää heistä tietoja… Saisimme selville vihollisen salat, jolloin meillä olisi mahdollisuus tuhota heidät.”

“Kuulostaa hyvältä”, punaruskeaturkkinen Luiza sanoi ja virnisti häijysti.

“Mitä kamaluuksia te taas juonitte?” kuului syvä, järkyttynyt ääni. Lyhytjalkainen mustaturkkinen armonjumalatar Grazian ylipapitar lyllersi paikalle ja loi violettien silmiensä surullisen katseen kollegoihinsa. “Väkivalta synnyttää vain lisää väkivaltaa, muistakaa se. Meidän tulisi pyrkiä rauhanomaiseen rinnakkaiseloon naapurilauman kanssa. Koiraeläimiähän hekin ovat.”

“Saanko hiljaisuuden!” kirkas käskevä ääni kuului pääalttarilta. Mustavalkoinen kippurahäntäinen pystykorvanarttu seisoi siellä ja tarkasteli ylipappeja tummanruskeilla silmillään. Hän oli johtaja Nievan tytär Hemera, Lucen nuorempi ylipapitar ja oletettavasti emonsa seuraaja. Hänelläkin oli ikää jo kahdeksan vuotta, muttei silti riittävää auktoriteettia astua emonsa saappaisiin. Hemera katsahti hailakampaa pystykorvaista naarasta vieressään.

Vanha johtajatar tarkasteli hailakansinisillä silmillään vaaleanharmaavalkea turkki temppelin ikkunoista siivilöityvässä valossa kimallellen. Valonjumala Lucen vanhempi ylipapitar piti leukansa ylväästi pystyssä ja pitkän häntänsä kaarella selkänsä päällä. Naaras seisoi jämäkästi paikoillaan näyttäen kaikkea muuta kuin hauraalta vanhukselta.

“Arvon ylipapit ja ylipapittaret, aloittakaamme.”