Palautetaampa blogia hieman alkuperäisille juurilleen, eläinfiktion pariin nimittäin! Tämä artikkeli koskee Disney-leffaa, josta lupasin maaliskuussa tänne kirjoittaa. Artikkeli sisältää spoilereita.

 

Vuonna 1986 (eli kaksi vuotta ennen syntymääni) julkaistu Basil Hiiri - Mestarietsivä oli niinkin kiinteä osa lapsuuttani, että osaan siitä edelleen suomidupit melko hyvin ulkoa. Tuon tuostakin huomaan myös saaneeni elokuvan hahmoista vaikutteita omiin hahmoihini - kuten mainitsin esimerkiksi mafiapomo Punatautia esitelleessä artikkelissani. Elokuva pohjautuu ilmeisen vahvasti Sherlock Holmesiin, jonka tarina kaikissa muodoissaan on jäänyt itseltäni katsomatta ja lukematta - ellei oteta lukuun vierailua kavereiden kanssa Lontoon Sherlock Holmes -museossa Baker Streetillä. Siellä ja muissa elokuvasta tutuissa paikoissa, kuten Buckinghamin Palatsilla ja Big Benin luona oli eeppistä käydä melko pitkälti Basil Hiireen liittyvän nostalgian takia. (Vähän sama juttu minulla on esimerkiksi Kalevalan suhteen, siitä itselleni ainoa kunnolla tuttu versio on Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala.)

 

 

Elokuvan maailmana toimii hiirien ja muiden pienten eläinten maailma. Elokuvassa ne elävät ihmisten Lontoon rakennusten alla ja sisällä ikäänkuin omassa rinnakkais-Lontoossaan, joka on melkolailla identtinen ihmisversion kanssa kansalaisineen, kuninkaallisineen ja roistoineen. Jopa kuuluisalla etsivä Sherlockillakin asuu asuntonsa pielessä hiirimaailman mestarietsivä Basil.

Tarina alkaa, kun hiiritohtori Dawson löytää pienen Olivia-tytön itkemästä yksinään hylätyn kumisaappaan sisällä vesisateessa. Hän toivoo mestarietsivän auttamaan hänen kadonneen isänsä löytämisessä. Ystävällinen tohtori Dawson - jolla myös on esikuvansa Sherlock Holmesissa, jos olen oikein ymmärtänyt - opastaa pikkutytön Baker Streetille. Basil on alkuun haluton ottamaan vastaan kadonneen isän mysteeriä. Selviää kuitenkin, että sieppauksen takana on mahdollisesti Basilin arkkivihollinen, alamaailman häijy ja kiero professori Ratigan.

 

Ratigan kokee elokuvan loppupuolella kilahtaessaan melko rajun muodonmuutoksen ja paljastaa villipetomaisen puolensa.

 

Ratigan on kehittänyt varsin kieron juonen, jolla hän aikoo saada Hiirivaltakunnan haltuunsa. Olivian isä on näet taidokas leluntekijä. Hänet pakotetaan rakentamaan kuningatarta esittävä robotti, joka kansalaisten edessä juhlistaa ottavansa Ratiganin prinssipuolisokseen. Oikean kuningattaren ollessa siepattuna tämä tekisi hänestä koko Hiirivaltakunnan yksinvaltiaan. Eli lähtiessään pelastamaan Olivian isää tarinan sankarit tulevat samalla pelastaneeksi koko maan kieroilevan konnan kynsistä.

Elokuva on täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia hahmoja, joista Ratigan varsin erikoislaatuisena persoonallisuutena jää kaikista parhaiten mieleen. Hienostunutta hiiriherrasmiestä esittävä tyyliniekka, joka todellisuudessa on häijy ja alhainen viemärirotta. (Sivumennen sanoen vähän harmillista, että Ratigan on koko laajan hahmokaartin ainoa rotta - olisi ollut ihan mukava nähdä vastapainona joku asiallinen rotta. Kurjaa tällainen yhden lajin leimaaminen etenkin, kun rotilla on muutenkin huonohko maine.) Ratiganin julmuus tuodaan varsin karulla tavalla esille, kun hän kesken konnakaartinsa juhlinnan syöttää humaltuneen alaisensa lemmikkikissalleen Felicialle tämän erehdyttyä viinipäissään kutsumaan häntä maailman suurimmaksi rotaksi. Kohtaus on osa Ratiganin ja hänen kätyreidensä laulua, joka on mielestäni yksi parhaista Disney-pahislauluista.

 

 

Basil Hiiri sisältää muutenkin paljon elementtejä, joita 2000-luvun lastenohjelmiin enää harvemmin eksyy. Elävältä syöttämisen ja muiden väkivaltaisten viittausten ohessa hahmot tupakoivat ja vetävät alkoholia aika surutta. Nähdäämpä leffan varrella myös paljasta pintaa sisältävä melkoisen pornahtava tanssiesityskin, jonka aikana baarimikko sujauttaa Basilin ja Dawsonin oluttuoppeihin huumetta.

Tämä ei ole mitenkään supertavatonta 80- ja 90-lukujen taitteessa ilmestyneissä elokuvissa. Esimerkiksi samoihin aikoihin ilmestyneessä Kaikenkarvaisessa Charliessa sikarit savuavat ja olut virtaa koirien uhkapelaillessa hämärissä kapakoissaan, päähenkilö juotetaan känniin ja murhataan vierittämällä auto tämän niskaan. Katseltuani itse näitä elokuvia alle kouluikäisiä ja nyt näin kolmekymppisenä pienen lapsen äitinä on hieman ristiriitainen olo siitä, miten tähän pitäisi suhtautua.

 

 

En toisaalta koe tämän päihteidenkäytön näkemisen piirretyissä vaikuttaneen itseeni kovinkaan erikoisesti. Tuo alle kolmevuotias lapsukaiseni saa kuitenkin toistaiseksi pysytellä Kaapon, Muumien, Ryhmä Haun ja Leijonakaartin parissa. Kai näitä voi katsella sitten lähempänä kouluikää - noin lähtökohtaisesti olen pyrkinyt näyttämään mieluummin "vanhoja hyviä piirrettyjä", kuten esimerkiksi Babar ja Peukaloisen Retket aiemmin, ja valikoimaan nykypiirretyistä ne vähän laadukkaammat. Ja vaikka keskustella lapsen kanssa, jos nämä tällaiset elementit alkavat häntä sitten aikanaan näitä katsoessa mietityttää. En näe syytä lähteä näitä ihan kokonaan sensuroimaankaan.

Itse en oikeastaan penskana kiinnittänyt pahemmin huomiota siihen, että hahmot juovat kaljaa ja viiniä tai polttelevat savukkeita. Ylimääräisen huumausaineen sujauttaminen juomaan oli minusta kauhea juttu ja täytyy sanoa, että olen kyllä sitten aikuisena vahtinut omat drinkkini baareissa aika tarkkaan. :D

 

 

Muista hahmoista täytyy mainita oma suosikkihahmoni, Ratiganin siipirikkoinen ja yksijalkainen lepakkokätyri Liuhu. Hän on oikeasti sivupahiksena hyvin pelottava ja häijy moniin muihin samassa asemassa oleviin toisten tarinoiden sivupahiksiin verrattuna. Elokuvan alkukohtaus, jossa Liuhu murtautuu Olivian kotiin ja sieppaa hänen isänsä kesken tytön syntymäpäivien, on oikeasti todella pelottava. Hahmo tuo myös hauskaa komiikkaa pitkin elokuvaa ylidramaattisuudellaan ja pelaa hyvin yksiin mm. pomonsa Ratiganin ja sieppaamansa Olivian kanssa niin draaman kuin huumorinkin osalta. Liuhun seuraaminen on myös avainasemassa Basilin ja kumppaneiden ratkoessa juttua, sillä Ratigan lähettää aina tämän luottomiehensä hoitamaan likaiset työnsä.

Monessa kohtaa Liuhua käy myös sääliksi. Olivia esimerkiksi tallaa hänen ainoalle jalalleen ja hetkeä myöhemmin Ratigan yrittää syöttää hänet Felicialle. Siepattu kuningatar myös potkii Liuhu-parkaa päähän korkokengillään. Tosin nämä kohtaukset on animoitu niin, että ne yleensä naurattavat. Pääpahiksen ykköskätyrin kohtalo on kuitenkin karu - Ratigan heittää hänet Thames-jokeen paetessaan Basilia kuumailmapallollaan, kun Liuhu väsyy polkemaan palloa. Siipirikkoisena Liuhu ei kykene lentämään, joten hän todennäköisesti hukkui. (Taisin joskus nuorempana keksiä päässäni jonkun fanitarinan, jossa joku sivupahis-OC on ihastunut Liuhuun ja pelastaa hänet.)

 

 

Basil Hiiri on siitä harvinainen elokuva, ettei pääsankarikaartissa ole ketään mielestäni ärsyttävää hahmoa. Kaikki ovat omina persooninaan hyvin toimivia ja jopa sympaattisia. Päähenkilö Basil ei hirveästi auennut minulle nuorempana, mutta nyt vanhemmiten olen oppinut arvostamaan hahmoa. Basilin ego rakentuu aika pitkälle hänen superterävän älynsä varaan ja Ratiganin huijattua häntä mestarietsivä vaipuu itsesurkuttelevaan tilaan jaksamatta järkyttyä edessä odottavasta väkivaltaisesta kuolemasta. Suosikkikohtani elokuvasta taitaa olla se, kun Basil marmorikuulan jo vieriessä suorittaa päässään supernopean fysiikanlaskutoimituksen ja pelastaa omansa ja Dawsonin hengen tiukassa paikassa hulluuteen asti kylmänviileällä päättelykyvyllään. Mielestäni kyky olla panikoimatta hengenvaarassa ja käyttää älyään ja laskelmointikykyään siitä selviämiseksi on hieno ominaisuus, josta olen aina pitänyt tässä hahmossa. Noin muuten Basilin omahyväisyys yhdistettynä jokseenkin puutteellisiin sosiaalisiin taitoihin antavat hahmoon sellaista hauskaa särmää, joka päähenkilöiltä harmillisen usein puuttuu.

Tiedä sitten, miten iso osa tuosta on Sherlock Holmes -tarinoista apinoitua. Pitäisi joskus jaksaa niitäkin katsoa, niin voisi vertailla.

Tohtori Dawson ja Olivia ovat kumpikin hyvin hellyyttäviä ja sympaattisia hahmoja, jotka pysyvät rohkeina ja tekevät parhaansa vaikeassa tilanteessa. Kumpikin tekee pari strategista virhettä matkan aikana, mutta se oikeastaan vain lisää hahmojen inhimillisyyttä. Ärsyttävämpää olisi, jos hahmot olisivat jatkuvasti toheloimassa aiheuttaen Basilille kohtuuttomasti lisäongelmia. Myös Olivian isä, herra Leikinheimo, on todella symppis hahmo.

 

Paitsi pääpahiksella, myös pääsankarilla on elokuvassa oma hulluuden hetkensä. Lyhyt sellainen, mutta silti. :D

 

Pahiskaartin puolelta pakko mainita myös Perttuli, jonka Ratigan syöttää Felicia-kissalleen. Jostain syystä tämä pieneen traagiseen rooliin jäävä sivuhahmo on aina ollut niinikää yksi suosikeistani. Myös Felicia on hauska hahmo, samaten sen vuorovaikutus Ratiganin kanssa.

Ärsyttävin hahmo minusta on ihme kyllä elokuvan ainoa koira, Basilin apuna toimiva Sherlockin Toby-koira. En jotenkin voi sietää tuollaisia kohkaavia yli-innokkaita touhottajakoiria, eikä Tobyn turhan vihamielinen suhtautuminen Dawsoniin ja vastapainoksi superystävällinen suhtautuminen Oliviaan ollut minusta kovinkaan hauska juttu. Noin muuten hahmo jää todella persoonattomaksi ja geneeriseksi peruskoiraksi elokuvassa, jossa kaikki muut eläimet omaavat kukin omanlaisensa syvällisen ja särmikkään luonteen. Hahmon varmaan ainoa hauska juttu on, kun se muuttaa pitkän luppakorvansa portaikoksi, jotta hiiret pääsevät kiipeämään sen kyytiin.

Muita rasittavia hahmoja ovat Basilin kakkusia leipova pullantuoksuinen kotiapulainen (lapsena pidin tästä hahmosta, varmaankin tämän äidillisen olemuksen vuoksi), sekä pelastettavana oleva hienoileva ylimielinen kuningatar. Joka kerta, kun katson kohtaa, jossa Liuhu raahaa kuningatarta Felician syötäväksi, huomaan toivovani löytäneeni vahingossa leffan version, jossa kisumirri saa tämän erityisen muhkean välipalansa.

 

Askarreltuani viime päivät Steampunk Festivaaliin tulevan asuni kimpussa oli hulvatonta muistaa tämä suuria rattaita sisältävä kohtaus - naureskelin kavereillekin, että tästä elokuvastako tämä mun innostus rattaisiinkin on lähtenyt.

 

Maininnan arvoinen on myös elokuvan huikea lopputaistelu, jossa Basil, Ratigan ja Olivia ovat kolaroineet Ratiganin ilmalaivalla Big Ben -kellon sisään päätyen ensin sen koneistoon ja sitten viisareille. Basilin onnistuttua pakenemaan Olivian kanssa Ratigan sekoaa ja lähtee jahtaamaan näitä piittaamatta hienojen vaatteidensa repeytymisestä kellokoneiston rattaiden väliin. (Minun piti katsoa kohtaus pysäytyskuvina ennen kuin tajusin, ettei Ratigan itse revi vaatteitaan niinkuin olin aina luullut.) Hienostuneen herrasmiehen asun alta paljastuu hurja villipeto, joka hyökkää Basilin kimppuun raadellen etsiväparkaa pitkillä kynsillään. Lopulta Big Benin kellonlyönti koituu Ratiganin kohtaloksi ja hän putoaa alas vetäen Basilin mukanaan - sankari kuitenkin pelastautuu polkemalla ylös Ratiganin ilmalaivan peräpotkurilla.

 

Teille, jotka pidätte eläinelokuvista, ettekä ole Basil Hiirtä nähneet niin katsokaa ihmeessä. Itse pidän suomiduppiversiosta eniten, mutta alkuperäisellekin versiolle löytyy varmasti ystävänsä.

 

Loppukevennyksenä vähän huumoria, nimittäin kaikkien aikojen suosikkini STP-videoista, jossa on muutama hulvaton Basil Hiiri -juttukin: SinäTuubaPaska - Digiaikaan siirtyminen harmittaa yhä (niille, keitä tämäntyylinen huumori nyt naurattaa, muut jättäkää toki väliin)