Tultuamme mökkiviikonlopun jälkeen kotiin halusimme hieman rentoutua ja päätimme katsella jotain elokuvaa Netflixistä. Päädyimme katsomaan Sammyn suuren seikkailun (2010) ja Tallipihan bilehileet (2006), koska en ollut katsonut kumpaakaan. Kokemus oli hiukan hämmentävä.

Pidin molempien elokuvien animaatiosta, mutta eritoten Sammyn suuri seikkailu häikäisi kauneudellaan. Ihan paikka paikoin joidenkin hahmojen valotus pisti vähän silmään, muttei se kokonaisuutta pahemmin haitannut.

Sammyn elämä alkaa melko vaivalloisesti. Luontodokumentteja katsoneelle ei ole yllätys, etteivät kilpikonnanpoikasten ensi askeleet ole kovin helppoja ja moni niistä kuolee, ennen kuin pääsee mereen. Koska kyseessä on lapsille suunnattu elokuva, aihe käsitellään melko huolettomasti. Sammy jopa kohtaa myöhemmin lokin (ilmeisesti saman, joka koitti syödä hänet pienenä?) kepeissä tunnelmissa. Masentavasti tulee kuitenkin mieleen, että tämä oli se pesueen heikoin yksilö, joka normaalissa luonnonvalinnassa ei selviäisi aikuiseksi.

Onnekseen tämä vähempi selviytymistaitoinen tapaus sattuu putoamaan lautalle, jolla hän kulkeutuu merelle. Tätä ennen hän ehtii kuitenkin tavata Shellyn - niin ikää lokin saaliiksi jääneen ja lokkien törmättyä pelastuneen tyttökilpikonnan, josta tulee Sammyn unelmien nainen. Vastasyntyneen kaksikon tiet kuitenkin eroavat ja Sammy löytää seilauskaveriksi lautalleen poikakilpikonna Rayn. Yhdessä kaksikko kasvaa ja seikkailee.

Elokuvassa oli kylmiä väreitä nostattava yökohtaus, jossa öljylautta ajaa karille. "Paha pelottava öljy-yhtiö" toi mieleen hiljattain katsomamme Greenpeace-dokumentin ja vitsailin, että pian sieltä tulee joku Greenpeacen kaveri pelastamaan päähenkilön. Myöhemmin oli hämmentävää huomata, että heittoni itse asiassa toteutui.

Seikkailunhaluinen Sammy on seilannut mereen nakatulla romujääkaapilla jäiselle merelle etsiessään Shellyä. Ympäristöteemaa on öljyonnettomuuden jälkeen nähty niin ryöstökalastuksen kuin jätteiden mereenheiton muodossa. Sammya auttamaan pysähtyy valas, kun yhtäkkiä jostain ilmestyy valaanpyyntialus! Ja mikäs laiva se siellä pyöriikään...

Hyvin tutunoloista kumiveneporukkaa... Pian Sammy todellakin pelastetaan hämmentävän tutulle alukselle:

Eipä sillä. Hyvähän näitä ympäristöasioita on tuoda lapsille esiin. Aikuisina katsojina tämä ympäristöliikkeen läsnäolo elokuvassa oli jotenkin hauska seikka. Enkä maininnut vielä hippejä, joiden telttaleirissa Sammy asuu jouduttuaan Raysta eroon.

Sammy oli ihan mukava ja koskettava elokuva. Vähän sekava ehkä, kun koko ajan oli joko päähenkilön ihastus tai paras ystävä tai molemmat hukassa. Aika iso osa elokuvaa on näiden etsimistä valtamerestä ja outoja kohtaamisia ihmisten kanssa. Selostajana toimii sympaattinen 50-vuotias vanha Sammy. Pitkät tunnelmaa luovat musiikkikohtaukset olivat paikoitellen hiukan puuduttavia.

Halusimme katsoa vielä toisen elokuvan ja läpällä otimme katsottavaksi Tallipihan bilehileet. Olen näitä "eläinjoukko koheltaa" -elokuvia aikani vältellyt, mutta nyt antanut niille mahdollisuuksia monien osoittauduttua itse asiassa aika hyviksi. Myös tämä tarina oli hyvin koskettava, ajatuksia herättävä ja mukaansatempaavalla tyylillä toteutettu. Tai olisi ollut, jossei olisi häirinnyt suunnattomasti elokuvan suunnittelijoiden surkea biologiantuntemus. Kuvassa olevat hahmot ovat isä ja poika. (Vielä häiritsevämmäksi asian teki, että taustahahmoissa näytti olevan myös ihan oikeita sonneja.)

Päähenkilö Otis (mustavalkoinen mieslehmä) on nuori hurjapää ja huoleton bilehile. Hänen kasvatti-isänsä Ben toimii Tallipihan pääjehuna ja saa surmansa puolustaessaan kanalaa kojoottilauman hyökkäykseltä. Tällöin Otis saa yllättäen vastuun niskoilleen ja joutuu koettelemusten kautta aikuistumaan. Valitettavasti vastuunkanto tuntuisi tarkoittavan lähinnä väkivallan käyttöä.

Pidin todella paljon elokuvan kojoottien, eritoten hieman punertavaturkkisen pääpahiksen Dagin toteutuksesta. Hahmo tuo ehkä hiukan mieleen Kelju K. Kojootin. Yökohtausten valaistus oli upeaa katsottavaa. Eritoten lopputaistelun punainen taivas ja täysikuu oli todella kaunis ja dramaattinen.

Elokuvan maailmassa tuntui olevan hieman sama asetelma kuin Lion Guardissa, josta olen viime aikoina kirjoitellut: isoa ja vahvaa lajia edustavan päähenkilön tehtävänä on suojella kamujaan pahiksilta, jotka haluavat syödä nämä. Tällä kertaa se ei kuitenkaan häiritse niin paljoa, ovathan naudat itse sentään kasvissyöjiä. Lukuunottamatta Freddy-frettiä, joka oikein innolla haaveilee kukkokaverinsa Peckin syömisestä ja koittaa pitää tätä epäkaverillista himoaan kurissa. Se oli tavallaan ihan hauska veto. Tosin en tunnistanut hahmon lajia fretiksi, piti jälkikäteen tarkistaa asia Wikipediasta. (Luulin Freddyä ensin kenguruksi.)

Tavallaan haluaisin suositella näitä elokuvia - eritoten Sammyn suurta seikkailua - ainakin nuoremmille katsojille. Tallipihan bilehileet olisi kohtalaisen hyvä, jos lehmät olisivat naaraita ja sonnit uroksia, kuten asian kuuluu mennä. Ja juu, niitä roikkuvia utareita ei ole tyttönaudoillakaan, ennen kuin ovat poikineet ja olleet maitoa tuottamassa - nuorilla hiehoilla on yleensä vetimet melko timmisti mahaa vasten. Vähän niinkuin meillä ihmisnaisillakin ne tissit kasvavat iän myötä ja juu, krhm, yleensä miehillä ei niitä pahemmin ole... Vain lastenelokuva -kuittauskaan ei oikein käy, en haluaisi, että lasten biologiantuntemusta johdetaan noin pahasti harhaan. Ehkä nuo mieslehmät pitää yrittää nähdä jonain iloisena viittauksena sukupuolten moninaisuuteen?