tiistai, 31. tammikuu 2017

Työhuone!

Eräs pitkäaikainen haaveeni on viimein toteutumassa ja olemme perustamassa parin kaverini kanssa oman työhuoneen! Eli vuokrasimme varastotilan, jonka kunnostamme itsemme näköiseksi ja käymme siellä työstämässä omia taideprojektejamme. Itse aion mm. jatkaa fursuittien teon harjoittelemista nyt, kun saan siihen kunnon tilat. Kotona ei oikein ole tehnyt mieli pöllyttää vaahtomuovin kanssa. Mukava myös saada tilaa kotiin - taidetarvikkeet vievät yllättävän paljon tilaa.

Työhuone sijaitsee vaivaisen 6 km päässä kotoani, joten kesällä sinne menee kevyesti pyörällä. Lähemmäs pääsee onneksi myös junalla.

Ajatuksena on, että jokainen huoneen osakas voi tulla työhuoneelle tekemään projektejaan, milloin vain haluaa. Huoneella voidaan tehdä hommia porukalla tai sitten jokainen omalla ajallaan. Samalla tähän tulee kiva sosiaalinen ulottuvuus, jolloin tulee tehtyä enemmän luovia juttuja.

Mitään halpaa lystiähän työhuoneen vuokraaminen ei ole. Pääkaupunkiseudulla pienimpienkin tilojen vuokrat vaihtelevat 300 eurosta ylöspäin. Loppujen lopuksi päädyin vuokraamaan huoneen Keravalta, jossa kuukausivuokra on vajaa 200 euroa ja se jaetaan neljän hengen kesken.

Tällä hetkellä keräämme takuuvuokraa kokoon (joka ei tukien varassa eläville ole mikään pikkujuttu), ja sen maksettuamme saamme avaimet työtilaan ja pääsemme remontoimaan sitä mieleiseemme kuntoon. Miljöö on teollisuusalueella ja sisään tilaamme pääsee lastauslaiturilta. Vaatimuksemme eivät kuitenkaan ole kovin kummoiset. Kunhan on lämmintä, vessaan pääsee ja työtila on 24/7 käytettävissämme ja meillä on siihen varaa.

Odottelen innolla, että pääsemme työhuoneelle tekemään projekteja. Ensimmäinen projekti tulee olemaan itse työhuone. jonka lattia pitää laittaa kuntoon. Lisäksi saamme maalata seinät mieleisiksemme. Olen ajatellut jotain värikästä, ehkä jokaisen suosikkihahmojen kuvia, tms. Sitten seuraa työhuoneen sisustus ja lopulta itse projektien teko. Olen oikeasti tästä aika innoissani ja sillä on selvästi piristävä vaikutus - en ole viime aikoina ollut henkisesti kovin hyvässä jamassa ja tämmöinen piristysruiske on todellakin paikallaan.

Tulen varmasti päivittelemään Hammasnurkkaan kuvia työhuoneesta projektin edetessä.

torstai, 26. tammikuu 2017

Akatora: Aina tulee turpiin

Rupesin tuossa GNG vol 13 -mangaa lukiessani pohtimaan, onko Akatora lopultakaan niin vahva ja karismaattinen hahmo.

Monihan fanittaa punatiikeriä, Kain hornanhurtista vanhinta ja häntä pidetään ihailtavana hänen uhrattuaan henkensä puhkaistakseen Akakabuton silmän.

Kaikoiran kuolema on animessa ja mangassa hiukan erilainen. Animessa itse Akakabuto huitaisee Akatoralle tämän pahat haavat, mutta mangassa Akatora haavoittuu aluksi Akakabuton henkivartiokaartia vastaan taistellessaan. Puolisokeana hän tulee ajatelleeksi, että Akakabuto olisi aika heikoilla, jos menettäisi viimeisenkin silmänsä. Täytyy sanoa, että varsinaisia älyn jättiläisiä nämä Ohun koirat, kun ei kellekään muulle 750-päisen armeijan koiralle tullut asia mieleen. Yhtään Akatoran sankaritekoa vähättelemättä.

aka1.jpg

Akatora ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole kovin voimakas hahmo, jos katsellaan hänen taisteluhistoriaansa sarjan aikana. Hän saa selkäänsä aika monta kertaa, ennen kuin Akakabuto surmaa hänet. Beniä vastaankin hän pärjää vain, koska Ben ei tee yhtään vastarintaa ja väsyttää itsensä hölmösti. Benin aikoessa käydä päälle Akatora muistaa hänet ja keskeyttää taistelun.

Seuraavaksi Akatora ottaa pahasti pataansa Mossilta. Halu kukistaa Kasumidaken herra on suuri, mutta eipä pikkuisella hornanhurtalla ole kauheasti jakoa mastiffia vastaan. Huolimatta siitä, että esimerkiksi Akatoraa pienempi Gin höykyttää Mossia tämän jälkeen. Akatoran roolina tuntuu olevan aika usein olla sätkynukkena. Näytetään, että "tämä koira on niin kova, että se pieksee jopa pelätyn Kain hornanhurtan!"

Igassakaan Akatora ei erityisemmin loista taidoillaan. Igojen raikaken-hyökkäyksessä koko porukka ottaa köniinsä ja Akatora juoksee muiden mukana myrkkypiikkeihin. Vähän hän Akamelle uhoaa ja joutuu myrkyn sekoittaman Benin höykytetäväksi. Hän myös yrittää yhdessä veljiensä kanssa käydä Kurojaki kimppuun onnistumatta kuitenkaan edes hipaisemaan tätä.

aka2.jpg

Shikokuun Akatora ui urhoollisesti, mutta joutuu heti tositoimiin päästyään taistelukoira Musashin puruleluksi. Tämän jälkeen vuoristokoirat pieksevät Akatoran ja Musashin täytyy pelastaa hänet.

Loppujen lopuksi Akatora ei tunnu pärjäävän kuin rivisotilaita vastaan. Ketään nimellistä hahmoa hän ei voita, jos ei oteta velttona retkottavaa Beniä huomioon.

Onhan Akatora perin tyylikkään näköinen punaisine tiikeriraitaineen. En silti koe, että tämä kaikkien yhteinen purulelu olisi kovin erikoinen soturi loppujen lopuksi.

Voisin oikeastaan ehdottaa Akatoran teemabiisiksi Itse Valtiaat -sarjan laulua Aina tulee turpiin!

torstai, 12. tammikuu 2017

Tähdenlennon susinumero

Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n jäsenlehti Tähdenlento ilmestyi jälleen vuoden 2016 lopulla.
tahd5_a.jpg

Tällä kertaa lehden teemana olivat sudet, mikä näkyi hyvin kautta lehden kansikuvaa myöten. Itse pääsin tällä kertaa mukaan kantta tekemään (taustan pahissudet ja kallio ovat minun käsialaani) ja olen itse ainakin tyytyväinen lopputulokseen. Tähdenlento-otsikko erottuu selkeästi ja Kuromen taiteilema Reima pelaa hyvin yksi yhteen Gaian joukkion kanssa - huolimatta siitä, että meillä oli hänen kanssaan pieni viestinkulkukatkos sen suhteen, teemmekö värikkään vai mustavalkoisen kannen. Loppujen lopuksi en kuitenkaan katso, että se paljoa haittasi.

Lehdessä oli jälleen monipuolisesti juttua niin Gingasta, muista koiraeläintarinoista (Ôkami) kuin oikeista eläimistäkin. Mikäli jotain negatiivista sanomista pitää väenväkisin keksiä niin kenties lehti keskittyi susiteemaan jopa liiankin yksipuolisesti. Ainoat selkeästi teemasta poikenneet artikkelit olivat PurePlasticin haastattelu ja kertomus Gingaconista. Toisaalta, en näe ainakaan itse kauhean pahana, että Tähdenlennon jokaisella numerolla on selkeä oma teemansa, jota suurin osa numeron artikkeleista suurinpiirtein noudattelee.

Näkyvyyttä saivat tälläkertaa myös netin susitaiteilijat. Kippurablea ja SaQea haastateltiin heidän sarjakuvaprojektistaan Aamusta. Artikkeli loi mielenkiintoa itse projektia kohtaan, mutta antoi myös hyviä visioita tavasta toteuttaa yhteistyöllä sarjakuvaprojekti. Oli myös kiintoisaa tutustua tekijöiden ajatuksiin projektin taustalla.

Toinen haastattelu koski Nawulfin Theo-sarjakuvaa ja Antun Harper-sarjaa. Näkökulma monipuolistuu hyvin, kun käydään läpi myös yksinään sarjakuvaprojekteja työstävien taiteilijoiden toimintatapoja. Voisi sanoa, että näiden myötä tähän numeroon tuli aika mukavasti myös sarjakuvapainotusta.

tahd5_b.jpg

Viime vuoden Gingaconista on lehdessä aukeaman verran juttua. PikkuElviksen omakohtainen kokemus conireissusta sai hyvälle mielelle. Valkoiset kuvatekstit eivät tosin oikein tahtoneet erottua kuvien päältä, mihin toivottavasti kiinnitetään tulevien numeroiden taitossa huomiota. Myös itse lehti on aika isolta osin mustaa tekstiä valkoisella pohjalla, mikä oli mielestäni aika tylsää aiempien numeroiden mielikuvituksellisempiin sivunasetteluihin verrattuna. Vähintäänkin olisi mukavampaa, että olisi muutakin taustaväriä kuin paperinvalkoista, ellei sitten häivytettyjä kuvia taustalla.

tahd5_c.jpg

Toinen mielenkiintoinen artikkeli oli NightWolf-_-:n Japanissa tekemien haastatteluiden pohjalta laadittu artikkeli "Japanilaisten suhtautuminen susiin", jossa sai vähän näkökulmaa siihen, mitä eroa ja yhtäläisyyksiä löytyy täkäläisestä - usein turhan negatiivisesta - susisuhteesta verrattuna Gingan kotimaahan.

Hopeanuolen osalta tämä lehti käsitteli ennen kaikkea vähälle huomiolle jäänyttä susiosaa. Aiempina teemoina ovat olleet karhukoirat, shinobit, karhut ja Weed, joten sudet tuntuivat monista yhdistysaktiiveista mielekkäältä jatkolta. Ja paljon jutunjuurta aiheesta riittikin!

tahd5_d.jpg

Hahmoesittelyitä löytyi viime numeron tapaan kaksin kappalein - tällä kertaa käsittelyssä susien hyvisten ja pahisten johtajat kuningas Reima ja keisari Gaia. Kyseisten hahmojen suurina faneina pääsimme Kuromen kanssa tekemään myös hahmoesittelyt suosikkisusistamme.

Hahmoesittelythän jakavat usein mielipiteitä. Toiset eivät niistä hirveästi piittaa, mutta minusta ne ovat mukava tapa nostaa kulloinkin esiteltävä hahmo hetkeksi yksinään parrasvaloihin. Ja hiukan sekavasti taitetun Meteor Ginin jälkeen tuntuu mukavalta saada pitkät ja selkeät pätkät eri hahmoista. Sääli, ettei kaikkia Gingan hahmoja voida millään esitellä lehdessä - pitäisi varmaan tehdä joku oma tietokirjanen niistä.

Lyhyempiä hahmoesittelyitä tuli myös muista susista ja SHL antoi ystävällisesti luvan niistä tekemiensä hienojen värikuvien käyttöön. Itse pääsin noita lyhyempiä esittelyitä ja muita artikkeleita kirjoittamaan, mikä oli sangen mielenkiintoinen projekti. Sai tutustua täydellä tarmollaan tähän itselle niin rakkaaseen Ginga-mangan osaan, jossa Takahashin piirtotyyli on parhaimmillaan ja mielenkiintoisia taisteluliikkeitä on mitä erilaisimpia.

Susiosa on lyhyytensä vuoksi osittain aika epäselvä tarinaosuus, eivätkä kaikki hahmot ja tapahtumat jää todellakaan ensilukemalta mieleen. Sempä vuoksi Tähdenlento 5 on hyvä tietopaketti tästä vähälle huomiolle jääneestä ja sangen aliarvostetusta Gingan osasta.

Seuraavaksihan ryhdymme yhdessä Kuromen kanssa työstämään susiosaan pohjautuvaa musikaaliprojektia, joka toivoakseni tuo lisää mielenkiintoa ja arvostusta tähän omaan suosikkiosaani Gingasta. Ja tuo koko tarinaan hieman uudenlaista näkökulmaakin kenties...

Kuten Gingacon-artikkeliin, myös näihin hahmoesittelyihin ja moniin muihin artikkeleihin olisin toivonut jotain vähän värikkäämpää taustaa tai muuta vaihtelua. Yhdistys kuitenkin maksaa lehden painamisesta väreissä, joten niitä olisi hyvä käyttää.. Toisaalta, ottaen huomioon, että susiosa on ilmestynyt vain mangana, myös mustavalkoisuus toimii teeman kannalta.

tahd5_e.jpg

Susien lisäksi lehti sisältää useamman mielenkiintoisen artikkelin koirasusista. Tietoartikkeleita alkaa olla Tähdenlennossa sen verran kattavasti, etten ainakaan itse saa numeroa luettua yhdeltä istumalta, vaan palaan sen ääreen useampia kertoja. (Mikä ei ole sinänsä huono juttu ottaen huomioon lehden hitaan ilmestymistahdin.) Jälleen täytyy nostaa hattua hiljattain lehden päätoimittajaksi valitulle Naralle ahkeruudesta informatiivisten ja mielenkiintoisten eläinartikkeleiden kirjoittamisesta ja huolellisesta tiedonkeruusta niiden taustalla. Oma kielipääni ei ole sitä luokkaa, että jaksaisin lueskella pitkiä pätkiä englanninkielisiä artikkeleita, joten mukavaa saada ajantasaista tietoa suomeksi näistä monista hyvin mielenkiintoisista aiheista.

Eritoten pidin kiinnostavana artikkeleita tämän hetken koirasusikasvatuksesta Suomessa ja maailmalla. Eniten ajateltavaa antoi kuitenkin artikkeli Sekarotuinen susi, jossa oli mielestäni hyviä oivalluksia liittyen villieläinten "puhdasverisyyteen" ja sen tarpeellisuuteen.

Eri koirasusiroduista kertovassa artikkelissa harmitti hiukan, kun tietyn rodun teksti ja kuvitus olivat ihan eri kohdissa artikkelia, jopa kokonaan eri sivulla. Tokihan kuvaa olisi mukava katsella sivusilmällä juuri kyseisestä rodusta lukiessa. Erityisesti ihmettelin, miksi artikkelissa ensimmäisenä esitellyn sarloosinsusikoiran kuva oli vasta seuraavan aukeaman lopussa niin, ettei sitä vahingossakaan näe sarloosista lukiessa.

tahd5_f.jpg tahd5_g.jpg

Lehdessä olleet susiin liittymättömät artikkelit Gingacon ja PurePlasticin haastattelu olivat molemmat hyvin ajankohtaisia Ginga-fanitusrintamalla. PurePlastic-artikkeli erottui pirteästi muusta lehdestä. Oli mielenkiintoista lukea tämän suomalaisen Ginga-tuotteita tuottavan yrityksen taustoista ja kehityksestä, mitä kaikkia tuskailuja ja ilon hetkiä matkan varrelle on mahtunut.

tahd5_h.jpg

Itse pääsin tosiaan tekemään tähän lehteen ennätyksellisen määrän artikkeleita ja muita juttuja. Toki mukana oli myös tavanomainen kolumnini, jonka nimeksi nyt fursoonan vaihtumisen myötä vaihdoin Kutsuhuuto! Ja tokihan Raezla-hyeenani pääsi mukaan otsikkokuvaan, kuten Rotwolfin aikaisemmin.

Tämänkertaisen Sateenkaarisoturi Pink Dragonia ja tasa-arvoa pohdiskelleen kolumnini kohdalla olin aivan myyty ihastuttavasta taittojäljestä sateenkaaritaustoineen. Se tuo kivaa pirteyttä lehden muuten melko mustavalkoiseen kokonaisuuteen nähden ja sopii hyvin myös artikkelin teemaan.

Omista tekeleistäni ainoa itseäni harmittamaan jäänyt oli Pinkkinuolen uusin sivu, jonka piirsin re-maken tyylistä poiketen tietokoneella ja kaamean artblockin vaivaamana. Saataisiimpa taas Pinkkiksen lisäksi muitakin sarjiksia lehteen, toisivat kivaa monipuolisuutta lehden sisältöön.

tahd5_i.jpg

Tähdenlento on alati kehittyvä, fanien vapaaehtoisvoimin toteuttama lehti, joka on ottanut isoja tassunaskelia ensimmäisen numeronsa jälkeen. Uudet aktiiviset kuvittajat ja toimittajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan antamaan oman panoksensa lehden kehittämiseksi. (Yhdistyksen jäsenet voivat ilmoittautua mukaan foorumilla, muut voivat lähettää piirroksiaan ja kirjoituksiaan tahdenlento(at)hopeanuolifanit.fi -sähköpostiin.)

Tähdenlento tulee jäsenille postissa kotiin vastineena vuotuisesta jäsenmaksusta. Numeroita voi ostaa myös yhdistyksen pöydästä eri tapahtumista (seuraavan kerran Tampere kupliissa) ja Hopeapuodista.

Itse toivoisin lehteen tulevaisuudessa:

- lisää fanitaidekuvitusta

- lisää sarjakuvia ja pilapiirroksia

- askarteluvinkkejä havainnollistavien kuvien kera

- artikkeleita yhdistyksen toiminnasta (esim. kertomus jonkin conin Hopeanuoli-jutuista)

Nykyisessä sisällössä pidän erityisesti:

- monipuoliset tietoartikkelit Gingasta, muista tarinoista ja oikeista eläimistä

- ammattimaisesta taittojäljestä

- monipuolisista kuvituksista

- omasta kolumnistani XD

keskiviikko, 11. tammikuu 2017

Orion 3 - Ylpeän soturin köykäinen kuolema

Saimpas vihdoin uusimman Orionin luettua. Varoituksen sana niille, jotka eivät ole lukeneet: Artikkeli sisältää SPOILEREITA!

Orion3kansi.jpg

 Tapahtumat alkavat vyöryä eteenpäin. Orion tulee pelastaneeksi Yamabiko-nimisen nuoren ja arpisen kai-koiran, joka osoittautuu Ohun vallananastamista yrittävän Kurohabaki-klaanin johtajuuden perijäksi. Asetelma on mielestäni todella mielenkiintoinen, kun ottaa huomioon Orionin vastaavantyyppisen aseman Ohun ylipäällikön toisiksi vanhimpana poikana. Tämä ei kuitenkaan estä heitä olemasta ystäviä.

Pidin myös kovasti Kojuurousta, Yamabikon opettajasta. Koiralla on jotenkin hauska ja persoonallinen ulkonäkö. Mielestäni on myös kiva veto, että monet Kurohabakin jäsenistä ovat kai-koiria. Jotenkin siinä yhdistyy kivasti kaksi eeppistä Gingan koirien ryhmittymää: shinobit ja hornanhurtat.

Muutenkin Orion rikkoo kivasti Weedin jälkeen totuttua kaavaa, jossa kiltillä hopeanharmaalla tiikeriraitaisella päähenkilöllä on kaverinaan aikuinen saksan-paimenkoira, mustavalkoinen luppakorva ja valkea pystykorva. Jo se, että päähenkilökaartissa on enemmän nuoria koiria tuo jo aika mukavaa vaihtelua aiempiin Takahashin sarjoihin verrattuna.

Sen sijaan se, mistä en pidä Orionissa, on jo Weedistä tuttu trendi tapattaa tehokeinona suuria määriä nimellisiä hahmoja. Mietin oikeasti viime yönä nukkumaan mennessäni, että tällaisia sarjojako minä olen aina fanittanut? Aloin käydä läpi, mitä hahmoja Hopeanuolessa kuolee Akakabuto-saagan, alkuperäisen fanituskohteeni, aikana. Totesin, että 12 nimellistä hahmoa, loput tuntemattomia random-koiria, joilla ei ole mitään yhteyttä nimellisiin hahmoihin. (Akakabuto-saagassa kuolevat: Basset, Lloyd, Tsukikage, Hayato, Kurojaki, Terry, Hyena, Kirikaze, Jinnai, Benizakura, Akatora ja Riki.) GNG:ssä jokaisella kuolemalla on yksinään selkeä merkitys tarinan kannalta. Weedissä taas alkoi kuolla isompia määriä koiria tehokeinona - esimerkiksi Joen perhe ja Chuutoran pojat - ja tämä trendi näyttäisi pahenevan Orionissa. Mielestäni aika tarpeetonta, että kaikkien (?) Kisaragin poikien puolisot ja pennut tapettiin ilman, että kukaan jäi henkiin.

Orion3_F.jpgOlisin myös kaivannut näihin kuolemiin kunnon taistelukohtaukset. Kisaragikin hyppäsi hölmösti vihollisen ansaan ja hänen kurkkunsa revittiin saman tien auki. Izoun puoliso Sayoko pisti sentään vähän kampoihin, mutta mitään kunnon taistelua heidän ja Masahigen joukon kanssa ei nähty. Sääli.

Toki ajatuksena on varmasti nostattaa vihaa Masamunen toimintaa kohtaan - samantyyppinen tehokeino kuin Victorin armeijan hyökätessä Hokkaidoon: narttujen ja pentujen tappaminen. Tällä saataneen myös Yamabikoa kannattava Kurohabakin osa vaikuttamaan oikeuden-mukaisemmalta kuin Masamunen kannattajat hiukan samalla tapaa kuin Maxim ja Lydia näyttäytyivät paremmassa valossa vastustaessaan pentujen ja narttujen murhaamista.

Sinänsä ehkä hyvä, että näitä Japanin pohjoisosassa eläviä rekikoirahahmoja hiukan vähennetään. Täytyy tunnustaa, että minulla oli mennyt Kisaragin poika Izou ja Hakuron poika Suzaku iloisesti sekaisin ja ehdin jo miettiä, että aika sääli, että perhe selvisi sotakoirilta niukin naukin pakoon vain kuollakseen Kurohabakin toimesta. Vasta vilkaisu Gingapediaan selvensi, että kyseessä ovat todellakin kaksi ihan eri hahmoa ja vieläpä eri veljessarjoista. Myös Shuusaku aiheutti tässä sekaannusta, koska tämän Kisaragin nuoremman pojan nimi on hyvin samankaltainen kuin Hakuron nuorimmaisen.

Niin tai näin, olisi ollut minusta mukavaa, että joku Kisaragin poikien puolisoista tai pennuista olisi jäänyt eloon. Mahtavatko perheidensä menettämisestä katkeroituneet huskyuroot enää uusia kumppaneita löytääkään? (Siis jos kaikilla sellaiset oli.)

Orion3_A.jpg

Haskeleiden typerä päähänpisto on tietenkin rynnätä suinpäin kostamaan Kaksoissolan vallanneelle Masamune Kurohabakille sen sijaan, että kerättäisiin isompi porukka kasaan ja olisi oikeasti jotain mahdollisuuksia voittaakin taistelu. Toki matkanvarren lepotauolla sattunut Izoun ja pikku Orionin sylikkäin nukkuminen oli sangen koskettava kohtaus. Olisin kuitenkin toivonut, että Izou olisi tullut järkiinsä tässä kohtaa. 

Orion3_C.jpg

Eikä Orioniakaan voi liian älykkääksi kehua, koska vaikka hänet koitettiin jättää porukasta, pentu lähtee silti sinnikkäästi suoraan  haastamaan Masamunea huskyveljesten kanssa. Kohtaus sai minut kaipaamaan Weedin ympärillä Johnin kuoltua olleita viisaita koiria, jotka puhuivat tälle järkeä ja Weedkin ymmärsi lähteä hakemaan lisää liittolaisia ennen Hougenin haastamista.

Täytyy myöntää, että pitäisin Orionin kovakalloisuudesta enemmän, jos hän oikeasti olisi sellainen kaikki pieksevä superpentu. Näin ei kuitenkaan ole ja Orionin olisi jo pitänyt oppia voimiensa rajat aiemmista epäonnistuneista taisteluyrityksistään. Harkitsevaisuus ei kuitenkaan kuulu tämän sarjan sankarin luonteenpiirteisiin ja tunnustan, että alkuun minua viehättänyt rämäpäisyys alkaa jo hieman kaikessa typeryydessään ärsyttää. Siitä huolimatta pidän hahmosta ja odotan mielenkiinnolla tuon kehittymistä tarinan aikana - alussahan tässä vielä ollaan.

Orion3_E.jpg

Masamune Kurohabakista minulla on vielä vähän ristiriitaiset fiilikset. Selvää on, että pidän tästä hahmosta huomattavasti enemmän kuin Hougenista. Ainakin toistaiseksi tuo on ollut sangen tyylikäs, eikä mikään alaistensa seläntakana piilotteleva pervo nössö. Olkoonkin, että vanhusten ja pentujen tappokäsky on aika alhainen, mutta pääpahiksellehan sellainen toiminta toki sopii. Muista pahiksista on nyt tutustuttu Masahigeen, jonka ulkonäöstä en ole koskaan pitänyt. Hahmo on luonteeltaan varsin julma ja ehdottoman uskollinen Masamunelle. Tavallaan toimiva hahmo pääpahiksen oikeana tassuna. Karmeaa Izoun perheen tappokohtauksta lukiessa kävi pieni virne naamalla, kun Masahige tuumasi ohimennen "Tästä työstä ei vain opi nauttimaan." Tavallaan hahmo tuolla kommentilla ilmaisi, ettei mitenkään nauti tappamisesta, mutta noudattaa käskyjä.

Tarinassa nähtiin myös uusi kain veljeskolmikko, joka tällä kertaa taistelee pahisten riveissä. Kousetsun erikoinen metsästystekniikka kaivautua karhun sisään tämän peräpäästä ja murtautua ulos vatsasta oli aika vastenmielinen ja erikoinen. Joukkio Masamunen ympärillä vaikuttaa melko mielenkiintoiselta kokoonpanolta - ja huomattavasti Hougenin poppoota katu-uskottavammalta.

Orion3_D.jpgEnnen Orionin suomijulkaisua hyvin sekavalta vaikuttanut sarja alkaa vaikuttaa selkeämmältä. Pahiksella on varsin uskottava jengi ympärillään, mutta myös lauman sisältä tuleva uhka todellisen ja oikeudenmukaisen perillisen muodossa. 

Japanijulkaisujen perusteella varsin hullunkurisilta vaikuttaneissa hahmoissa alkaa olla järkeä, vaikka tuo yhä vaatiikin totuttelua. Hopeanuolen asetelmista on tultu aika kauas, eikä se ole pelkästään huono asia. Karhuja alkaa käydä aikalailla sääliksi.

Orion3_Bella.jpgGinin suvun ainoa naaraspuolinen pentu Bella kirjoitettiin toistaiseksi ulos tarinasta. Hänet nähtiin sitä ennen jälleen kerran itkemässä ja lopuksi hän lupasi olla kiltti tyttö ja totella. Jotenkin kaipaisin pääsankarin siskolta ja edellisen tarinan sankarin tyttäreltä vähän toisenlaista asennetta ja luonnetta...

Harmittaa myös, kun Ohun joukoista ei vieläkään kuulu mitään. No, epämääräinen tilanne näiden selviytymisen suhteen jatkunee vielä. Täytyy sanoa, että Lydiaa on ikävä vastapainona avuttomille nartuille ja Bellatrixin poraamiselle.

 

tiistai, 3. tammikuu 2017

Ihanat kamalat pikkuponit

Hyvää alkanutta vuotta Hammasnurkan lukijoille! :)

Hammasnurkka aloittaa vuoden 2017 käsittelemällä eläinsarjaa, jota olen tässä jo useamman vuoden vältellyt kuin ruttoa - nimittäin uusia My Little Ponyja. Niitä vanhoja ponejahan katselin lapsena... Siis tiedättehän? Näitä:

ponit.jpg

Artikkelissa käyn vähän läpi sitä, miten lopulta tykästyin uusiin poneihin, vaikka ne jaksoivat vuosia lähinnä ärsyttää.

 

"Ompa oudon väristä metukkaa, varmaan pilalla.."

Tunnustan olleeni pidemmän aikaa jonkun sortin MLP-hater. Ehkä vähän pilke silmäkulmassakin, mutta oli minulla ihan oikeita syitä vältellä koko uutta My Little Pony -sarjaa. Välttelee niitä moni muukin. Mitä nämä syyt sitten ovat?

Kaveripiiri - ystävieni keskuudesta löytyy sekä ponifaneja, että ponihatereita. Enempi olen tainnut pyöriä jälkimmäisten kanssa ja saada siitä omat vaikutteeni. Ei sillä, ettenkö voisi pitää eri asioista kuin kaverinikin. Se, ettei sarja napannut, oli ihan omakin mielipiteeni.

Tytöille suunnattua lässynläätä - ei ole ollut minun juttuni lapsuusvuosien jälkeen. Pidän joko neutraalimmista tai vähän äijämäisemmistä sarjoista.

Vanhojen ponien tilalle outoja Bratz-poneja - isot glittersilmät saavat yleensä ohimosuoneni sykkimään ja uuden MLP:n piirtotyyli ärsytti teennäisyytensä takia. Myös tietokoneanimaatio on minusta lähestulkoon aina ärsyttävää. Kaipaan vanhoja käsin pehmeällä viivalla tehtyjä piirrettyjä.

Vanhojen ideoiden kierrättäminen - se tuntuu monesti ärsyttävältä. Vähän joka sarjasta on tehty tällainen. Esim. Halinallet ja moni muu vanha sarja on tehty uudelleen uusilla halvoilla animaatiomenetelmillä. Toisaalta, voihan siinä nähdä nostalgiamielessä kivojakin puolia...

ponit9.jpg

Jotain heinänmussuttajia, pöh - en ole koskaan ollut mikään heppatyttö ja ponit sen enempää kuin hevosetkaan eivät ole eläiminä juuri kiehtoneet. Pidän enemmän petoeläimistä. Tosin, tykkäänhän Ruohometsän kansastakin. Kaipa ne ponitkin mahdollisuutensa ansaitsevat, jos kanitkin... Mielenkiintoisimmat hetkeni hevosiin liittyen olivat varmaan eläintenhoitajalinjan tunneilla käsitellessämme hevosen kiintoisaa ruuansulatusta.

Massafanituskohde - ne ovat jostain syystä usein luotaantyöntäviä. Löydän muutenkin monet asiat, esim. hyvät biisit, hieman jälkijunassa. Josko nyt olisi hyvä hetki tutustua uuteen MLP:hen, kun pahin massahysteria on hiipunut ja jäljellä taitaa olla enempi sellaista maltillisempaa fanikuntaa? (Korjatkaa, jos arvaukseni ei osu oikeaan.)

Aiheesta piirretty aikuisviihde - tuntuu aina jotenkin häiriintyneeltä löytää sitä jostain lastensarjasta. Varsinkaan vakavalla naamalla tehtyä. No joo, eihän se piirretty porno ketään vahingoita, eihän? (Paitsi jotain nuorta, herkkää tai siveämielistä, joka törmää Googlen kuvahaussa asioihin, joita ei olisi tahtonut nähdä.)

Näin ollen pääasiassa karttelin sarjaa pitkään ja heitin jotain typerää metukkaläppää, jos joku koitti aihetta minulle tyrkyttää. Ylpeilin sillä, etten tuntenut sarjan päähenkilöiden nimiä pahemmin.

 

Kohti myönteisempää suhtautumista

Tunnustan tässä kohtaa, että olen aina tykännyt Rainbow Dashin fledasta. Salaa. Tyksin sateenkaaresta kuviona noin ylipäätään ja kyllähän tuo pikku hiljaa oli pakko alkaa myöntää, että ihan hauskaa, kun jossain sarjassa uskalletaan käyttää kunnolla iloisia värejä.

ponit2.jpg

Ensimmäinen myönteinen MLP-kokemukseni taisi olla, kun olimme lähdössä Hopeanuoli-teemaiseen Chibiconiin Ouluun ja pyysin kyytiini tulevia Ginga-faneja linkkailemaan minulle biisejä, joita haluavat matkalla kuunnella. Eräs poneista pitävä ystäväni linkkasi minulle Join The Herd [ReMaster] - Forest Rain -kappaleen. Kuuntelin sen ja pidin siitä. Tämän voisi sanoa olleen varsinainen ensiaskel kohti myönteisempää, ainakin suvaitsevaisempaa suhtautumista poneja kohtaan.

Joitain kuukausia myöhemmin pyysin erästä poneja maltillisesti fanittelevaa kaveriani piirtämään erään hahmoni ponina.

ponit8.jpg

Varsinainen läpimurto tapahtui kuitenkin, kun päädyin eräänä kauniina yönä dataillessani katsomaan PONY.MOVin. Höhötin tälle varsin sairasta väkivaltaa sisältävälle teokselle ja päädyin linkkailemaan sitä parille ihmiselle - vain kuullakseni, että tuo on jo TOSI VANHA JUTTU.

ponit6.jpg

Jostain omituisesta syystä tämä hyvin sopimaton sisältö huvitti minua siinä määrin, että seuraavissa kahdessa Hopeanuoli-miitissä, joihin päädyin, pakotin ihmiset katsomaan sen. Huolimatta siitä, että se kestää yli 40 minuuttia. Tuumailin, että jos uusi MLP olisi oikeasti tällaista, minä kyllä katsoisin sitä. Sen verran karua settiä.

ponit7.jpg

Ensimmäinen kosketus oikeaan ponisarjaan tapahtui erään iloisen ryyppyillan jälkeen hetkenä, jona kuvittelin olevani turvassa moiselta. Vietin pahaa-aavistamattomana krapula-aamua kahden aikuisen miehen seurassa. Yhtäkkiä tyttöystävänsä bronyksi käännyttämä hyvä ystäväni alkoi näyttää minulle poneja. Kokonaan uudenlaisen näkökulman sarjaan toi se, että aloimme nimetä ponihahmoja rakkaan kaveriporukkamme mukaan heidän luonteenpiirteidensä perusteella. Lopputulos alkoi olla sen verran hulvaton, että minun täytyi alkaa suhtautua aiheeseen uudella vakavuudella. Olenhan minä (kaverini mukaan) Ginga-jengin Rainbow Dash. Toki tuo pilavideokin katsottiin miitissä sillä silmällä. Hajottiin aika pahasti, kun eräs ystäväni heitti olevansa pilaleffan Discord, joka tulee "vähän käymään Helsingissä". :'D

ponit3.jpg

Mieheltäni sitten kyselimme, mikä poni hän tahtoo olla ja hän kysyi, onko siellä joku synkkä musta pimeyden poni. Ja olihan siellä. Piirrellessäni kavereilleni joulukorttia keksin piirtää sinne altteriemme ja ponien sekoitukset ja viimeisenä piti lisätä sinne Prinsessa Luna karhuna. (Kortista tuli aika eeppinen. :'D Rainbow Dash -hyeena ja Fluttershy ja Pinkie Pie susina..) Etsiessäni netistä reffiä Lunasta päädyin katsomaan Angel of Darkness -musiikkivideota. Se sisälsi aika mielenkiintoisia kauhuelementtejä sun muuta, jonka myötä mielenkiintoni sarjaa kohtaan kasvoi aika tavalla.

 

"Ovathan ne oikeastaan aika hauskoja"

"Hey, this show's not bad
I'll give it to ya, I'm real glad
I never thought I'd like this stuff
thought I was just too tough."

- Join the herd

Pakko lainata tuo osuus biisistä, koska se kuvastaa hyvin omaa tämänhetkistä suhdettani sarjaa kohtaan.

Tämän vuoden ensimmäinen päivä oli - yllätys, yllätys - krapulapäivä! Uuden vuoden juhlinnan jälkeen. Tämä minulle poneja näyttänyt kaveri tyttöystävineen oli ollut meillä uutta vuotta viettämässä ja enkös löytänyt heidät aamulla olohuoneestamme katselemassa poneja Netflixistä. Tein itselleni aamiaista ja liityin seuraan muutaman jakson ajaksi. Totesin, että sarja on itse asiassa ihan katsottava.

ponit1.jpg

Voi olla, että toiset juntturammat ihmiset, kuten minä, vaativat vähän pidemmän siedätysjakson Pikkuponeihin. Kaverini eivät sattuneet katsomaan niitä jaksoja, joissa Luna esiintyy, joten päädyin pian itsekseni aloittamaan sarjan katselun aivan alusta.

Yhä edelleen katselen jaksoja vähän silläkin viitteellä, että mietin itseni ja kaverini sinne tilalle koheltamaan ja onhan se perin hupaisaa nähtävää. En yhtään ihmettele, että sarjalla on niin paljon vanhempiakin faneja. Ei sillä, ettenkö olisi löytänyt sarjasta uusia ärsyttävyyksiäkin. Esimerkkinä pari ärsyttävää hahmoa.

ponit4.jpg

Minä harvoin pidän päähenkilöistä, eikä Twilight Sparkle ole poikkeus. Jotenkin rasittavan ylitäydellinen ja samalla hyvin yksinkertainen - kirjaviisaudestaan huolimatta. Vaikka hahmo tekee kaiken mahdollisimman ärsyttävällä tavalla niin varsinaisessa sarjassa kuin katsomassani pilaelokuvassa (ehkä se vaikutti alkufiilikseeni hahmosta?) en voi kuitenkaan olla samaistumatta hänen lukutoukkamaiseen puoleensa.

Alkujaan ensi kertaa poneja vilkaistessani joskus läppä-hater -kaudellani (ihan vain tuntemani vielä vannoutuneemman ponihaterin kiusaksi, naurettiin kaverini kanssa hänen kiljuessaan "eeeeiiii, mun Netflix-tili saastuu!!" XD) muistan ärsyyntyneeni siitä, että yksisarvisponit siirtelevät esineitä taikomalla ne liikkumaan sarvellaan. Nyt sarjaa vähän katseltuani se tuntuu jo ihan kekseliäältä vedolta tarinan kannalta. Sen sijaan ärsytti ja kummastutti, miksi toiset ponit joutuvat vetämään rattaita, joissa toiset ponit istuvat kyydissä. Eivätkö pollet voisi vain kävellä itse?

ponit5.jpg

Muuta päähenkilökaartia tuntuu välistä olevan vähän turhan paljon. Mukavasti poppoolle on saatu kuitenkin keksittyä erilaiset luonteet, jotka ilmenevät selvästi. Ja välillä tällä asialla vähän leikitellään - hahmo saattaa tehdä yllättäen jotain aivan päinvastaista ja luonteelleen epätyypillistä.

Muille aikuisille eläintarinoiden harrastajille, jotka ovat tähän saakka vieroksuneet My Little Pony: Ystävyyden taikaa -animaatiota niin suosittelen ehdottomasti ennakkoluulotonta tutustumista. Jossei muuten niin karumman läpän ystävät voivat vaikka katsoa tuon läppäelokuvan.

Ei se niin karmea loppujen lopuksi ole.